Terve.fi

Yleistietoa ahdistuneisuushäiriöstä

Yleistietoa ahdistuneisuushäiriöstä

Kärsitkö pitkäiaikaisesta ahdistuneisuudesta? Ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä.
Teksti Toimitus
Mainos

Ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä. Ahdistuneisuuden tunteella tarkoitetaan sisäistä jännitystä, levottomuuden, kauhun tai paniikin tunnetta, joka on hyvin samankaltainen pelon tunteen kanssa. Se eroaa pelosta siinä, että pelon kohde on jokin todellinen ulkoinen vaara, kun taas ahdistuneisuudessa sitä ei ole tai ainakin sairastunut itse ymmärtää pelon tunteen suhteettomuuden varsinaiseen uhkaan nähden.

Ahdistuneisuus ja huolestuneisuus ovat normaaleja tunnetiloja, joita esiintyy kaikilla ihmisillä elämän aikana. Ne ovat tarkoituksenmukaisia koska ne suojaavat meitä vaaratilanteissa, auttavat kehityksessä ja kannustavat parempiin suorituksiin. Normaalin ja sairaudentasoisen ahdistuneisuuden välinen raja onkin liukuva. Yleistyneestä ahdistuneisuudesta puhutaan silloin, kun ahdistuneisuus ja tuskaisuus ovat varhain alkanutta, jatkuvaa ja pitkäaikaista. Ahdistuneisuus ei ole tällöin sidoksissa mihinkään tiettyyn tilanteeseen eikä se myöskään ole kohtauksellista. Ahdistuneisuuden lisäksi tilaan kuuluu usein monia ruumiillisia oireita.

Ahdistuneisuushäiriö haittaa merkittävästi sairastuneen sosiaalista elämää ja heikentää jokapäiväistä toimintakykyä. Lisäksi ahdistuneisuushäiriö liittyy usein muihin mielenterveyden häiriöihin.

Psykiatrisessa tautiluokituksessa erotetaan useita erilaisia ahdistuneisuushäiriöitä, joista yleisimmät ovat:

Ahdistuneisuushäiriön aiheuttaja

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön tausta on monitekijäinen, kuten yleensäkin useimmissa mielenterveyden häiriöissä. On esitetty, että aivojen hermovälittäjäaineet, kuten noradrenaliini, serotoniini ja GABA (gamma-aminovoihappo) toimisivat osittain virheellisesti. Heikentynyt stressinsieto on liitetty hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin toimintahäiriöön.

Aivojen kuvantamistutkimuksissa on todettu aineenvaihdunnallisia muutoksia aivojen rakenteissa amygdalan ja basaaliganglioiden sekä otsa-, ohimo- ja takaraivolohkon alueella. Potilaat myös valvovat enemmän yön aikana kuin terveet ihmiset ja unen laatu on kaiken kaikkiaan huonompi. Kielteiset elämäntapahtumat edesauttavat häiriön syntymistä perinnöllisten tekijöiden vaikuttaessa taustalla.

Muita riskitekijöitä ovat vanhempien puutteellinen huolenpito tai päinvastoin ylihuolehtiminen. Potilaat kärsivät myös hyvin usein huonosta itsetunnosta, perusturvallisuuden tunteen puutteesta, eroahdistuksesta sekä riippuvuus- ja aggressio-ongelmista. Ahdistuneisuutta voivat aiheuttaa myös jotkin lääkeaineet sekä päihteiden käyttö, liiallinen kahvinjuonti ja runsas tupakointi.

Ahdistuneisuushäiriön oireet

Pääasiallisena oireena on luonnollisesti ahdistuneisuus. Se on pitkäaikaista, mutta oireiden voimakkuus voi vaihdella ikäkausien ja elämäntilanteiden vaihtuessa. Jatkuva liiallinen huolestuneisuus ja pelko omien ja läheistensä todellisia sekä mahdollisia tulevaisuuden uhkia kohtaan on tyypillistä.

Lisäksi on monenlaisia muita oireita, kuten rintakipua, sydämentykytystä, vatsavaivoja, lihaskipuja, hengenahdistusta, vapinaa, huimausta, hikoilua, tukehtumisen tunnetta, äänenvärinää, punastelua, pistelyä ja puutumista, huimausta sekä tihentynyttä virtsaamisen tarvetta.

Oireet ovat hyvin yksilöllisiä ja suurin osa yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä potilaista hakeutuukin hoitoon juuri muiden oireiden kuin ahdistuneisuuden ja pelkojen takia. Usein ahdistuneisuudesta kärsivät henkilöt ovat samanaikaisesti masentuneita (yli kolmannes potilaista) ja heillä esiintyy myös unihäiriöitä, väsymystä, keskittymisvaikeuksia, ärtyisyyttä, pinnan kireyttä, säpsähtelyä ja seksuaalista haluttomuutta. Monilla potilailla esiintyy lisäksi paniikkikohtauksia ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Alkoholiriippuvuutta tai alkoholin ongelmakäyttöä esiintyy lähes puolella yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä.

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön diagnostiset kriteerit:

A. Sairastuneella on esiintynyt vähintään kuuden kuukauden ajan korostunutta jännittyneisyyttä, huolestuneisuutta ja pelokkuutta suhteessa arkipäivän tapahtumiin ja ongelmiin.

B. Esiintyy vähintään neljä seuraavista oireista, joista yhden täytyy olla jokin oireista 1-4:

Autonomiset kiihotustilan oireet:

1. sydämen tykytys tai tunne, että sydän hakkaa tai kohonnut pulssi

2. hikoilu

3. vapina

4. suun kuivaminen, joka ei johdu nestehukasta tai lääkityksestä

Rinnan ja vatsan alueen oireet:

5. hengitysvaikeudet

6. tukehtumisen tunne

7. rintakipu tai epämiellyttävä tunne rinnassa

8. pahoinvointi tai vatsakipu (esim. vatsanväänteet)

Psyykkiset oireet:

9. pyörryttävä, huimaava, sekava tai horjuva olotila

10. tunne siitä, että ympäristö on epätodellinen tai itse on kuin jossain kaukaisuudessa tai poissa tästä maailmasta

11. pelko itsehallinnan menettämisestä, sekoamisesta tai tajunnan menettämisestä

12. kuoleman pelko

Yleisoireet:

13. kuumat aallot tai vilunväristykset

14. ihon puutuminen tai pistely

Jännitysoireet:

15. lihasjännitys, -säryt tai kivut

16. levottomuus ja kykenemättömyys rentoutua

17. hermostuneisuuden tunne

18. nielemisvaikeudet tai palan tunne kurkussa

Muut oireet:

19. korostuneet reaktiot yllättävissä tilanteissa tai herkkyys pelästyä

20. keskittymisvaikeudet tai mielen tyhjäksi pyyhkiytyminen ahdistuksen tai huolestuneisuuden takia

21. jatkuva ärtyneisyys

Ahdistus on pääoire. Se ei rajoitu mihinkään erityiseen ulkoiseen tilanteeseen. Masennus- ja pakko-oireitakin voi ilmetä, jopa pelko-oireisen ahdistuksen piirteitä, mutta ne ovat selvästi toissijaisia ja lievähköjä.

Ahdistuneisuushäiriön hoito

Keskeisinä hoitomuotoina käytetään lääkehoitoja ja erilaisia psykoterapioita. Potilaat ovat usein moniongelmaisia, joten hoidollakin tulisi pureutua syvällisesti kaikkiin ongelmiin.

Lääkehoito on usein hyvin pitkäaikaista ja sen tulisikin jatkua vähintään 6-12 kuukautta, vaikka potilas olisi oireeton, sillä uusiutumisen riski lyhyen hoitojakson jälkeen on suuri. Siksi lääkityksen pitkäaikaisvaikutukset tulisi ottaa huomioon jo lääkitystä aloitettaessa. Masennuslääkkeet ovat suositeltavimpia, sillä ne ovat tehokkaita myös masennustiloissa, joista joka toinen yleistynyttä tuskaisuutta poteva potilas myös kärsii.

Masennuslääkkeistä erityisesti ns. serotoniinin takaisinoton estäjät ja venlafaksiini ovat tehokkaita, eivätkä ne aiheuta riippuvuutta ja ovat pitkään käytettyinä turvallisia. Näiden lääkeaineiden vaste ilmaantuu useamman viikon käytön jälkeen. Yleensä niitä tarvitaan suuremmat annokset kuin masennuksen hoidossa. Trisyklisistä masennuslääkkeistä klomipramiini on tehokas, mutta sivuvaikutukset tulee huomioida.

Buspironi on myös hyvä lääke ahdistuneisuushäiriön hoidossa. Haittavaikutuksia on vähän, riippuvuusriski pieni, turvallisuus pitkäaikaisessakin käytössä hyvä ja yhteisvaikutukset alkoholin tai muiden lääkkeiden kanssa ovat vähäisiä. Huonoja puolia ovat mm. tehon puute paniikkikohtauksiin ja joskus huono teho muutenkin, mikä kuitenkin useimmiten johtunee liian pienestä annoksesta. Hoidon vaste voidaan luotettavasti arvioida 4-8 viikon jälkeen.

Bentsodiatsepiinit ovat käyttökelpoisia masennuslääkkeen tai buspironin rinnalla hoidon alussa silloin, kun vaikean ahdistuksen vuoksi ensisijainen lääke ei yksin riitä. Bentsodiatsepiinien etu on, että niillä hoitovaste saavutetaan jo ensimmäisen viikon aikana. Niillä on nopean vaikutuksen ohella etuna myös paniikkioireita vähentävä vaikutus. Bentsodiatsepiinit lääkeryhmänä ovat kuitenkin kohtalaisen voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavia ja niiden väärinkäyttöpotentiaali on suuri. Tämän vuoksi niitä ei suositellakaan pitkäaikaiskäyttöön, eikä etenkään henkilöille joilla on ollut ongelmia päihteiden kanssa tai muu riippuvuusriski. Jos bentsodiatsepiinia käytetään, suositellaan valittavaksi pitkävaikutteinen valmiste, koska se vaikuttaa tasaisemmin.

Pregabaliini on epilepsian ja neuropaattisen kivunhoidossa käytettävä lääke. Pregabaliini on osoitettu satunnaistutetuissa kliinisissä tutkimukssissa tehokkaaksi ahdistuneisuushäiriön lääkkeksi, sekä aikuis- että vanhuspotilailla. Sopiva annosalue on 250-450mg/vrk.

Beetasalpaajia voidaan kokeilla tilapäiseen tilannejännitykseen, varsinkin, jos potilaan tapauksessa ahdistukseen liittyy vapinaa, punastumista ja sydämen tykytyksen tunnetta.

Psykoterapioista käytetään erityisesti kognitiivis-behavioraalista terapiaa sekä rentoutustekniikoita. Niissä pyritään auttamaan potilasta löytämään keinoja hallita ahdistuneisuuttaan vaikuttamalla sitä vahvistaviin ja ylläpitäviin kognitioihin tai lievittämään ahdistuneisuuttaan rentoutustekniikoiden avulla. Useissa tutkimuksissa jopa 50-60 % potilaista saavuttaa näillä hoidoilla joko täyden oireettomuuden tai lähes täyden oireettomuuden, joka on säilynyt vähintään puoli vuotta kestäneen seurannan ajan. Psykoterapiat ovatkin vakiinnuttamassa asemaansa yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoidossa. Terapia voi olla joko yksilö- tai ryhmämuotoista.

Ahdistuneisuushäiriön seuranta

Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät ovat avoterveydenhuollon potilaita, ja heillä tulisi olla mahdollisuus riittävään hoitohenkilökunnan tukeen, ei vain hoidon aikana, vaan myös sen jälkeen. Valitettavasti terveydenhuollon resurssipula koskee kipeästi juuri psykiatrisia potilaita, joten liian usein näiden potilaiden pitkäaikaisseuranta on riittämätöntä.

Ahdistuneisuushäiriön periytyvyys

Perinnöllisyystutkimukset ovat antaneet osittain ristiriitaisia tuloksia, mutta laajan amerikkalaisen tutkimuksen mukaan yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on ainakin osittain periytyvä. Periytyvyydeksi arvioidaan noin 30 %, naispotilaiden lähisukulaisilla tämä ilmenee selvemmin, kun taas miespotilaiden lähisukulaisilla on enemmän alkoholismia. On myös mahdollista, että taipumus yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja taipumus masennustiloihin liittyvät toisiinsa.

Ahdistuneisuushäiriön yleisyys

Ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisimpiä mielenterveyden häiriöitä ja joka kymmenes kärsii niistä. Se on yleisempi naisilla ja alle 30-vuotiailla. Ruumiilliset sairaudet vanhuksilla voivat altistaa ahdistuneisuushäiriön kehittymiseen. Terveyskeskuspotilailla yleistynyttä tuskaisuutta todetaan noin 10 %:lla, mutta todellinen osuus lienee huomattavasti suurempi, sillä diagnoosin tekeminen on usein vaikeaa - varsinkin jos ruumiilliset oireet ovat harhaanjohtavia.

Ahdistuneisuushäiriön ennuste

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on usein varsin pitkäaikainen ongelma ja oireiden äkillinen väistyminen on harvinaista. Vuoden seurannassa noin viidesosa, kahden vuoden seurannassa neljännes ja viiden vuoden seurannassa kolmannes potilaista toipuu. Häiriön voimakkuus voi vaihdella hyvinkin paljon: välillä oireet helpottuvat, mutta vastaavasti taas voimistuvat myöhemmin. Ennustetta heikentävät huomattavasti muut samanaikaiset mielenterveyden häiriöt, samoin kuin heikko sosiaalinen tuki, erityisesti parisuhdeongelmat.

Lähteet

Koponen H ym. Ahdistuneisuushäiriö, Lääkärin käsikirja, Duodecim Kustannus Oy 2016

Isometsä E. Ahdistuneisuushäiriöt, Psykiatria, Duodecim Kustannus Oy 2017

ICD-10:

F40 Pelko-oireiset (foobiset) ahdistuneisuushäiriöt

F41 Muut ahdistuneisuushäiriöt

Lue lisää:

Ahdistusta pitää joskus hoitaa

Julkaistu: 3.7.2006