Lääkäri joka kävi kuoleman rajalla

Ne jotka puhuvat rajakokemuksistaan, saattavat helposti kokea tulevansa naurunalaiseksi tai hylätyksi, kertoo eläkkeellä oleva anestesiologi Matti Kiviluoto. Hän sai vuonna 1999 sydänpysähdyksen ja koki jotain, joka muutti hänen asennettaan loppuelämään.

Nyt hän seisoo puhujapöntössä suuressa salissa Pohjolan Lääkäripäivillä ja on valmis kertomaan tarinansa yleisölle. Kenpä tietää, mutta ehkä tämä ei ole helppo yleisö. Salissa istuu lääkäreitä, joiden voi kenties kärjistäen sanoa olevan verrattain skeptisiä tai ainakin uskovan tiukasti vankkaan tieteelliseen tietoon ja tutkimusnäyttöön – eli juuri sellaisiin asioihin, joita kuolemanrajakokemuksesta on niukalti.

Aihetta on vaikea tutkia, Kiviluoto sanoo. Monesti aineistot ovat pieniä ja suuri osa tutkimuksista on tehty valkoihoisilla kristityillä. Kokijat puhuvat usein spontaanisti asiasta vasta vuosikausien päästä. Tutkimusten haastateltavat saattavat käyttää tilaisuutta oman maailmankatsomuksensa esittelyyn.

Mutta entäpä jos unohtaa kaiken tämän. Entäpä jos onkin niin, kuten muuan yleisön joukosta noussut lääkäri sanoo?

– Me lääkärit käytämme paljon energiaa siihen, että yritämme ymmärtää asioita, mutta joskus voi olla virkistävää katsoa asioita toisenlaisesta näkökulmasta.

Joulukuinen aamuyö, suden hetki kellon viiden maissa vuonna 1999. Kiviluoto herää ja tuntee olonsa huonoksi. On rytmihäiriöitä ja hengenahdistusta.

Hän lähtee autolla ajamaan kohti tuttua sairaalaa ja iskee välillä rintaansa, kun tuntuu, että sydän pysähtyy. Poliklinikalla hänet kytketään heti sydänvalvontaan ja viedään teho-osastolle. Anestesialääkäri tulee paikalle ja sanoo, että nyt asetetaan hengitysputki.

Kiviluoto ehtii pienen hetken ajan huolestua omaisistaan, potilaistaan ja työstään – ja tajuaa sitten sydämensä pysähtyneen. Ensin katoaa vasen jalka, sitten oikea ja niin edespäin. Lopulta tuntuu katoavan pääkin.

Kiviluoto tuntee putoavansa lämpimään tyhjyyteen.

Kiviluodosta tuntuu, että jossain paukahtaa kaksi kertaa. Hän nousee korkealle ilmaan ja töyssähtää pehmeästi takaisin alustalle. Jälkeenpäin hän arvelee, että paukaukset johtuivat sydämen sähköisestä käynnistyksestä.

Seuraavaksi ollaan ambulanssissa, jolla viedään Kiviluotoa Meilahteen. Hän näkee itsensä hengitysputki suussa ambulanssin katonrajasta.

– Jälleen jouduin täysin tyhjään. Seuraava muistoni on ikään kuin paksun pilvimuodostelman päältä. Siellä oli runsaasti erivärisiä palloja, joiden seassa leijuin. Siirryin sieltä kauniiseen alppimaisemaan järvineen ja metsineen. Leijuin kauniin kylän läpi ja näin siellä paljon leijuvia ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, vielä nykyisinkin eläviä ja kuolleita.

– Paikassa vallitsi erityinen rauha ja lämmin rakkauden tunne. Oli paljon kauniita, erivärisiä lintuja ja perhosia. Koko ajan kuului ihmeellisen kaunis ”taivaallinen” musiikki. Olen sitä jälkeenpäin kuullut unissani.

– Vähitellen näin tunnelin ja sen päässä valoa, jota kohti leijuin. Valon päässä oli pakettiauto, joka kuljetti minut huoneeseen, jossa tunsin röntgenkehitysaineen hajun.

– Jokusen pienemmän vastaavanlaisen kokemuksen jälkeen olin kaakeloidussa huoneessa, jossa oli myös potkunyrkkeilijä, joka pyysi minua mukaansa jonnekin. Sanoin palaavani mieluummin kotiin vaikka äidin tai anopin luokse kuin lähteväni hänen kanssaan. Nyrkkeilijä vastasi: mene sitten, jos olet niin mamis.

Tästä alkoi Kiviluodon käsityksen mukaan 26–28 päivää kestänyt koomajakso. Hän oli tuolloin miltei koko ajan hengityskonehoidossa.

– Tajuttomuuden aikana valvetaso vaihteli suuresti riippuen vuorokauden ajasta, tapahtumista, toimenpiteistä ja läsnä olevista ihmisistä. Kooman aikana pystyin ajoittain ajattelemaan loogisesti ja tekemään jopa tulevaisuudensuunnitelmia.

Kiviluoto naurattaa yleisöä kertomalla koomanaikaisista suunnitelmistaan, joita hän teki palatakseen takaisin elävien kirjoihin: hän keksi ruveta työstämään ajatuksissaan valitusta huonosta hoidosta ja sai tekstiä mielessään valmiiksi sivukaupalla.

Hän kertoo myös kuulleensa kooman aikana, kun kaksi lääkäriä väitteli, jatketaanko potilaan hoitoa vai ei. Tajuttomuus on kestänyt jo pitkään, ja kahdeksan päivää on maksimi, sanoi toinen lääkäri.

– Silloin minä aloin hengittää. Joku sanoi, että hei, se yrittää hengittää. Minä ”sanoin”, että hyvä, että huomasitte. Sitten tehon ylilääkäri tuli paikalle ja kysyi, tunnenko minä häntä. Minä nyökkäsin, ja se oli ilmeisesti oikea vastaus, koska hoito jatkui.

Toipumisaikana Kiviluoto sai onnekseen käydä neuropsykologin luona. Pala palalta käytiin läpi tapahtumia. Viimein Kiviluodon oli tunnustettava, ettei mikään hänen kokemistaan asioista ollut totta. Mutta aikaa siihen meni.

Vielä pitkään kokemuksen jälkeen hän näki toisinaan hallusinaatiota, viimeisen niistä tasan 365 päivää rajakokemuksesta.

Rajakokemuksiin on tarjoiltu monenlaisia selitysmalleja. On arveltu ilmiön taustalla olevan esimerkiksi hapenpuute tai endorfiinit. Kiviluoto taas miettii, että happi saattaisi jopa voimistaa kuolemanrajakokemuksia.

Millään muotoa uskonnollisena hän ei kokemustaan pidä.

Tieteellinen ajattelutapa ei joutunut kriisiin, sillä Kiviluoto oivalsi heti, että lempeillä, rauhantäyteisillä rajakokemuksilla on tarkoitusperänsä: helpottaa ihmisten kuolemista.

– Äkillinen kuolema on paljon helpompi sille, joka kuolee kuin heille, jotka katsovat sitä.

– Asenne loppuelämään muuttuu rajakokijalla lähes aina: Rahan merkitys vähenee, kaiken elämän arvostus korostuu. Värit ja äänet saavat uuden merkityksen. Suvaitsevaisuus lisääntyy.

Näin kävi myös Kiviluodolle.

– Kun kuolee, ymmärtää, että kaikki muu on pientä. Kun sydämeni pysähtyi, ajattelin, että tästä ei kyllä selviä edes rahalla. Muutama asia oli jäänyt minulla sopimatta, ja kun selvisin, otin puhelimen käteen ja soitin, että haluan selvittää asiat.

Jutun yhteydessä julkaistu kuva vaihdettu 14.3.2016.

Lähde: Kiviluodon puheenvuoro Pohjolan Lääkäripäivillä 2016

Teksti ja kuva: Sanna Tarvainen

Lue lisää:

Vanhus ja kuolema: 11 toivetta

Jos olisit “elävä vihannes”, haluaisitko nesteytystä vai morfiinia? Näin lääkärit vastaavat

Näin luot itsesi näköisen elämän