Antibioottia vai ei? Putket vai ilman? Suomalainen väitöstutkimus kertoo, mikä tepsii.
Lasten toistuvia välikorvatulehduksia saadaan tehokkaasti hoidettua antibiootin ja ilmastointiputkien avulla. Tämän osoittaa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, LL Tiia Kujalan väitöstutkimus.
Elämänlaatua toistuvat tulehdukset kuitenkin heikentävät. Vuoden seurannan aikana tutkittavien elämänlaatu kyllä koheni, muttei saavuttanut vieläkään terveiden tasoa. Kirurgian avulla ei saatu mitään lisähyötyä elämänlaatuun.
Korvatulehduksista koituu merkittävää haittaa sekä perheille että yhteiskunnalle, näkee Kujala. Hänen mukaansa on tärkeä saada diagnosoitua korvatulehdukset oikein ja tarkasti. Näin vältytään turhilta antibioottikuureilta eikä leimata lasta väärin perustein korvatulehduskierteiseksi. Tällä tavoin ei päädytä myöskään tekemään turhia kirurgisia toimenpiteitä.
Antibiootti nopeutti eritteen poistumista
Tutkimuksessa huomattiin, että antibiootti lievitti tehokkaasti korvakipua ja nopeutti selvästi eritteen häviämistä verrattuna seurantaan ilman hoitoa.
Erite poistui kaksi viikkoa aikaisemmin antibiootin avulla kuin lumelääkkeellä. Eritettä oli jäljellä 60 päivän kuluttua vain viidellä prosentilla antibioottiryhmästä ja yhä 24 prosentilla lumelääkeryhmästä. Antibioottina käytettiin amoksisilliini-klavulanaattia.
Tutkimuksessa satunnaistettiin 82 äkillistä välikorvatulehdusta sairastavaa lasta saamaan joko antibiootti- tai lumelääkettä. Eritteen poistumista seurattiin lääkärikäynneillä sekä kotona tympanometriamittauksilla.
Putkitus ehkäisee toistumista
Ilmastointiputkien asettaminen ehkäisi toistuvia välikorvatulehduksia alle kaksivuotiailla, havaittiin tutkimuksessa. Sen sijaan kitarisan poisto putkituksen yhteydessä ei lisännyt tehoa.
Ilmastointiputket voivat parantaa eritteestä johtuvaa kuulonalenemaa ja helpottaa tulehduksen hoitoa.
Kirurgian vaikuttavuutta tutkittiin satunnaistamalla kaikkiaan 300 lasta, iältään 10–24 kuukautta, saamaan ilmastointiputket tai sekä ilmastointiputket että kitarisanpoisto tai ei kumpaakaan.
Elämänlaadun tutkimukseen osallistui 159 lasta, jotka osallistuivat myös kirurgian vaikuttavuutta selvittävään tutkimukseen.
- Lue lisää lasten kivunhoidosta
Lähteet:
Lue myös: