Terve.fi

Musiikin kuuntelu kannattaa – näin se edistää terveyttäsi

Musiikin kuuntelu kannattaa – näin se edistää terveyttäsi
Musiikilla on ihmeellinen voima - se voi lievittää stressiä ja kipua, ehkäistä tauteja ja parantaa keskittymiskykyä.
Julkaistu 4.2.2015

Musiikkia voi käyttää monella eri tavalla. Ihmiset kuuntelevat sitä lievittääkseen kipua tai stressiä tai keskittyäkseen paremmin esimerkiksi opiskeluun. Vaikka moni tietääkin musiikista olevan apua, tiede on vasta viime aikoina alkanut selvittää, mistä tämä vaikutus johtuu.

Alla on Huffington Postin kokoama lista neljästä eri tavasta, joilla musiikki vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin.

1. Musiikki vähentää stressiä, ahdistusta ja kipua

Tutkimusten mukaan hidastempoinen musiikki, jonka sävelkorkeus on matala ja jossa ei ole sanoituksia tai kovaäänisiä soittimia, voi rauhoittaa ihmistä jopa hyvin stressaavissa tai kivuliaissa tilanteissa. Tutkimuksissa on esimerkiksi havaittu, että leikkausesta toipuvat potilaat kärsivät vähemmän kivuista, jos he kuuntelevat toipilasaikana rauhoittavaa musiikkia.

2. Musiikki voi ehkäistä tauteja

Jotkut tutkijat uskovat, että musiikin kuuntelu voi tehostaa vastustuskykyä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin rauhoittavan musiikin kuuntelun lisäävän vastustuskykyä auttavien vasta-aineiden määrää kehossamme.

3. Musiikki voi parantaa muistia

Hyvän musiikin kuuntelemisen on todettu vapauttavan dopamiinia, mikä taas on yhteydessä parempaan motivaatioon. Paremman motivaation myötä myös oppiminen ja muistaminen tehostuvat.

Tämän takia musiikin vaikutusta on ryhdytty testaamaan myös muistisairailla. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että musiikki paransi merkittävästi muistipotilaiden sanaston muistamista sekä keskittymiskykyä. Musiikkia kuunnelleet potilaat olivat myös vähemmän masentuneita kuin tutkimuksen kontrolliryhmät.

4. Musiikki auttaa liikkumaan

Brittitutkimuksen mukaan sekä motivoiva, synkronisoitu musiikki että ei-motivoiva synkronoitu musiikki auttavat ihmisiä liikkumaan pidempään. Motivoivaa musiikkia kuunnelleet osallistujat kertoivat myös nauttineensa liikunnasta enemmän kuin ne, jotka olivat kuunnelleet ei-motivoivaa musiikkia tai eivät kuunnelleet musiikkia lainkaan.

Lue lisää:

1 kommentti