Täydellinen epämusikaalisuus voi aiheutua eri aivoalueiden välisten yhteyksien eroista. Monet meistä eivät osaa laulaa kovin hyvin, emmekä tarvitse sen tietämiseksi Idols -tuomareita. Saatoimme joskus laulaa koulun kuorossa tai jumalanpalveluksissa. Vielä nykyäänkin uskallamme laulaa vain suihkussa tai autossa – ollessamme yksin ja ikkunat suljettuina. Pidämme ehkä itseämme epämusikaalisina, emmekä ole tässä yksin: Noin joka seitsemäs ihminen ajattelee itsestään samoin.
Ovatko näin monet oikeasti epämusikaalisia? Epämusikaalisuus voidaan määritellä kyvyttömyytenä laulaa. Tunnemme kuitenkin monia huonoja laulajia, jotka kuulevat musiikin erinomaisesti ja nauttivat sen kuuntelemisesta. Tarkemmin ja kirjaimellisemmin käsitettynä epämusikaalisia ovat ne, jotka eivät kykene hahmottamaan musiikkia. Tällöin epämusikaalisten ihmisten joukko onkin huomattavasti pienempi. Käyttämällä musiikinkuuntelutestejä tutkijat ovat havainneet, että vain yksi kahdestakymmenestä on täysin epämusikaalinen. Näiden ihmisten pääongelmana on kyvyttömyys kuulla sävelkorkeuden eroja, siis korkeita ja matalia ääniä. Tällöin jopa yksinkertaisimmankin melodian seuraaminen on hankalaa tai mahdotonta.
Tutkimuspiireissä vaikea-asteista epämusikaalisuutta kutsutaan amusiaksi. Jos tämä ominaisuus on synnynnäinen, sitä kutsutaan synnynnäiseksi amusiaksi. Sekä Milton Friedmanin että Che Guevaran uskotaan kärsineen synnynnäisestä amusiasta, mikä saattaa olla ainoa heitä yhdistävä asia.
Amusian tutkimus on vilkastunut viime vuosina. Montrealin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet sarjan testejä, joita kutsutaan Montrealin amusian arviointipatteriksi. Testistön avulla on mahdollista saada esiin ja eritellä erilaisia musikaalisuuden häiriöiden tyyppejä. Hienostuneet kuvantamismenetelmät sallivat tutkijoiden verrata amusiasta kärsivien ja normaalisti musikaalisten henkilöiden aivoja.
Suuri osa tästä tutkimuksesta on saanut kimmokkeensa silkasta aivojen toimintaan ja musiikkiin kohdistuvasta uteliaisuudesta. Toistaiseksi kukaan ei liene kehittelemässä epämusikaalisuuteen parannuskeinoa. Tutkimushankkeissa mukana olevat tutkijat sanovat kuitenkin, että amusia saattaa palvella muiden kehityshäiriöiden tutkimuksen tärkeänä mallina. He ovat myös sitä mieltä, että ratkaisemalla amusiaan liittyviä mysteerejä on mahdollista oppia ymmärtämään paremmin oppimisvaikeuksien kaltaisia ongelmia.
Ongelmallinen sävelkorkeus
Länsimainen musiikki järjestyy puolisävelaskelten perusteella oktaaveiksi. Niinpä F- ja Fis sävelten välinen intervalli on yhtä suuri kuin B ja H -sävelten välinen. Useimmilla ihmisillä ei ole vaikeuksia erottaa toisistaan puolisävelaskeleen etäisyydellä olevia ääniä. Itse asiassa useimmat ihmiset kykenevät erottamaan toisistaan kaksi säveltä, joiden välinen ero on vain murto-osa puolisävelaskeleesta.
Amusiasta kärsivät kykenevät kuulemaan eron sävelkorkeudessa vain, mikäli niiden välinen intervalli on selvästi laajempi. Jotkut kykenevät erottamaan vasta lähes oktaavin päässä toisistaan olevat sävelet toisistaan. Esimerkiksi Ihmemaa Oz -elokuvasta tutussa laulussa ”Over the Rainbow” esiintyy oktaavi kahden ensimmäisen nuotin välillä. Amusiasta kärsivillä ei ole vain vaikeuksia tunnistaa sävelkorkeuksia. He eivät myöskään kuule sävelkorkeuden muutosten suuntaa, joka tekee melodiasta melodian. Kokeissa on osoitettu, että amusiasta kärsivien on erityisen vaikea havaita vähäistä sävelkorkeuden vaihtelua musiikillisessa kudoksessa.
Jotkut amusiasta kärsivät näyttävät olevan yhtä neuvottomia niin rytmin, sävelkorkeuden kuin melodiankin edessä. Che Guevarasta kertovan elokuvan ”Moottoripyöräpäiväkirja” nähneet saattavat muistaa kohtauksen, jossa hän tanssii tangoa kaikkien muiden tanssiessa mamboa. Monissa kokeissa on osoitettu, että amusiasta kärsivien rytmitaju toimii erinomaisesti, kun musiikki soitetaan yhdellä sävelellä. On hyvinkin mahdollista, että kuunnellessaan tavanomaista musiikkia amusiasta kärsivät kadottavat tuntuman kappaleen rytmiin sävelkorkeuden vaihteluiden saadessa heidät sekaisin.
Voisiko vika olla hermoyhteyksissä?
Epämusikaalisuudessa näyttää kuin näyttääkin piilevän perinnöllinen komponentti. Usein lainatussa tutkimuksessa tutkijat selvittivät musiikin havaitsemista identtisillä ja erimunaisilla kaksosilla vääristyneitä ääniä käyttävän testin avulla, joka edelsi Montrealin testiä. Identtiset kaksoset saivat erimunaisia todennäköisemmin samanlaiset testitulokset. Käyttämällä kaksostutkimuksissa tavanomaisia tilastollisia menetelmiä tutkijat arvioivat musiikin hahmotuskyvyn periytyvyyden olevan 70 – 80 %.
Ihmisaivojen oikea puolisko vastaa yleensä musiikin käsittelystä. Aivojen kuvantaminen ei ole paljastanut mitään anatomisia poikkeamia amusiasta kärsivillä. Hiuksenhienojen erojen havaitsemiseen onkin tarvittu pitkälle kehitettyjä testejä. Yksi tällainen kuvantamis- ja tilastollinen tekniikka on vokseliin eli kolmiulotteiseen pikseliin perustuva morfometria, jolla voidaan laskea aivokudosten tiheyttä. Tutkimuksessa, jossa verrattiin amusiasta kärsiviä ja normaalisti musikaalisia ihmisiä, tutkijat käyttivät menetelmää mitatakseen aivojen valkoista ainetta (joka koostuu yhdistävistä hermosyistä) oikean otsalohkon (jossa korkeampi ajattelu tapahtuu) ja oikean ohimolohkon (jossa äänen peruskäsittely tapahtuu) välillä. Amusiasta kärsivien aivojen valkoinen aine oli ohuempi, mikä viittaa heikompiin hermoyhteyksiin. Aine oli sitä ohuempi, mitä pahempi amusia oli kyseessä.
Löydös on sopusoinnussa sen kanssa, että ihmisaivot käyttävät musiikkia kuunneltaessa ”jakautunutta hermoverkostoa”. Ohimolohkoissa voi todellakin olla jonkinlainen ”sävelkorkeuskeskus”, jossa aivot tunnistavat ja käsittelevät äänen sävelkorkeuteen liittyvät perusominaisuudet. Kun tähän lisätään melodia, soinnut (monta sävelkorkeutta samanaikaisesti päällekkäin), kontrapunkti, sävelasteikot ja muut musiikin säännöt, tarvitaan paljon enemmän aivokapasiteettia, joten myös otsalohkot otetaan käyttöön.
Rytmi ja liike ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. Useissa tutkimuksissa onkin osoitettu, että rytmi voi aktivoida pikkuaivot eli sen osan aivoista, joka yhdistää sensoriset havainnot ja liikkeen toisiinsa. Musiikki tunnetusti laukaisee usein voimakkaan tunnereaktion, joten aivojen emootioista vastaavat osatkin liittyvät orkesteriin. Eräässä kokeessa kylmiä väreitä aiheuttava musiikki lisäsikin veren virtausta palkitsemisjärjestelmään liittyvillä aivoalueilla. Nämä samat alueet virkistyvät reaktiona ruokaan, seksiin ja huumeiden viihdekäyttöön. Tätä löydöstä voidaan ehkä käyttää rockmusiikin puolesta tai sitä vastaan, riippuen katsantokannasta.
Toistaiseksi ei tiedetä, miten erikoistunutta musiikin käsittely on. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan musiikki ja puhe menevät suureksi osaksi päällekkäin. Molemmissa sävelkorkeudella ja rytmillä on iso rooli ja aivot käsittelevät niitä osittain samalla tavalla. Näiden asiantuntijoiden mukaan ihminen vain ottaa merkittävät ääntä ja kieltä tunnistavat erityistaitonsa käyttöön kuunnellessaan musiikkia. Toisten mukaan musiikin havaitseminen ja ajattelu tapahtuvat täysin erillään kaikista muista toiminnoista, ja aivoilla on taipumus kehittää keskuksia ja verkostoja, jotka on omistettu pelkästään tiettyihin toimintoihin. He lainaavat tapauskertomuksia aivovaurioista, joiden takia kielelliset kyvyt ovat hävinneet, mutta musiikilliset kyvyt säilyneet muuttumattomina. Amusiasta kärsivillä ihmisillä asia on tietysti päinvastoin: Heidän kielelliset kykynsä näyttävät toimivan erinomaisesti, mutta musiikki on heille kuin hepreaa. Amusian olemassaolo muiden havaitsemiskykyjen ollessa normaaleja on osoitus siitä, että musiikin käsittely on autonomista.
Kun on testattu amusiasta kärsivien henkilöiden kykyä erottaa lauseita, jotka poikkeavat toisistaan intonaatioiltaan, he selviävät yhtä hyvin kuin verrokit. Toisaalta, kun sanat korvataan nuoteilla, jotka noudattavat samanlaista sävelkorkeuden vaihtelua, he hämmentyvät. Tutkijat uskovat, että puhuttu kieli saattaa olla täynnä hienovaraista painon ja ajoituksen vaihtelua, mikä tekee sen ymmärtämisen mahdolliseksi myös amusiasta kärsiville.
Onko tämä amusiaa?
Englantilaisen Newcastle-upon-Tynen yliopiston tutkijat ovat julkaisseet kaksi musiikin kuuntelemiseen liittyvää onlinetestiä, jotka ovat osoitteessa: www.delosis.com/listening. Ne perustuvat Montrealin yliopistossa kehitettyihin testeihin. Kumpikin niistä käsittää 30 melodiaparia. Testattava kuuntelee kunkin melodiaparin ja ilmoittaa, olivatko ne samanlaiset vai erilaiset. Ideana on testata henkilön kykyä tunnistaa pieniä rytmin ja melodian eroja. Internetsivuston mukaan kummankin testin suorittaminen kestää noin kahdeksan minuuttia, mutta kokemuksemme mukaan kauemmin. Jo hetken kuluttua voi olla yllättävän vaikeaa keskittyä tehtävään, ja molemmat testit on tehtävä, mikäli haluaa saada tuloksensa. Noin 100 000 henkilöä on tehnyt testin ja saanut keskimäärin 25 pistettä, mikä merkitsee sitä, että ihmiset erehtyvät keskimäärin viidessä tapauksessa kolmestakymmenestä. Toimittaja, jolla on huono lauluääni, sai ensimmäisessä testissä 24 pistettä (kuusi väärin) ja toisessa 22 pistettä, mikä merkitsee, että vaikka hänen tuloksensa olivat alle keskitason, hän ei epämusikaalisuudessaan kuitenkaan pärjää Milton Friedmanille ja Che Guevaralle, huolimatta kaameasta viserryksestään.
Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.
Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.
Lue myös:
