Vauvan kehittymisen seuraaminen on hienoa aikaa, toisaalta kehittyminen herättää vanhemmissa monia kysymyksiä
Lapsen, vauvan kehitys tapahtuu hurjalla nopeudella ja hyvin yksilöllisesti. Kaikki vauvat ovat uniikkeja ja saavuttavat eri kehitysvaiheet omaan tahtiinsa. Kehityksen suuntaviivat on laadittu osoittamaan vain, millaisia taitoja vauvan on mahdollista saavuttaa tietyssä iässä.
Jos vauva on esimerkiksi syntynyt ennenaikaisesti, on hyvä muistaa, että kehittyminen vie häneltä hiukan enemmän aikaa.
Kehittymisen seuraaminen on hienoa aikaa, toisaalta kehittyminen herättää vanhemmissa monia kysymyksiä. Tutustu seuraaviin artikkeleihin ja videoihin, joista löydät lisätietoa vauvan kehittymisestä
Vauvan seitsemäs kuukausi
Seitsemän kuukauden ikäinen vauva alkaa jo osoittaa hieman omaa tahtoaan. Hän alkaa ymmärtää olevansa erillinen olento äidistään. Hän voi olla reagoimatta pyyntöihisi tai käskyihisi. Muista, että tässä iässä vauva ei muista kuulemaansa paria sekuntia kauempaa.
Vauvan kahdeksas kuukausi
Vauva tutustuu esineisiin hakkaamalla niitä lattiaan, heittelemällä niitä, imemällä niitä sekä pudottelemalla niitä. Tässä iässä vauva ymmärtää, että eri esineille on olemassa käyttötarkoituksia.
Vauvan yhdeksäs kuukausi
9 kuukauden iässä vauva voi alkaa kärsiä eroahdistuksesta. Lapsi alkaa tässä iässä myös odottaa ja toivoa tiettyjä, tasaisin väliajoin toistuvia rutiineja. Jos rutiini rikkoutuu, vauva voi olla rauhaton tai levoton. Vauva osaa tunnistaa tutun paikan, ja huomaa jos on vieraassa paikassa.
Vauvan kymmenes kuukausi
Lapsi alkaa ymmärtää puhettasi enemmän, joten on tärkeää jutella lapselle aktiivisesti joka päivä. Kun lapsi jokeltaa sinulle, vastaa hänelle oikealla puheella. Vauvan puheenkehityksen kannalta on tärkeää puhua hänelle oikeaa kieltä vauvakielen sijasta.
Vauvan yhdestoista kuukausi
Lapsi nauttii kuvakirjojen katselusta, sivujen kääntämisestä ja siitä, että hänelle luetaan ääneen. Vaikka sivujen kääntely voi olla enemmän repimistä tai kirjan heittelyä, anna silti lapselle lastenkirjoja katseltavaksi.
Lapsen äänellisen viestinnän kehitys
Vauvan nauru, ensimmäiset sanat ja lopulta puhe – harva asia herättää yhtä paljon onnentunnetta kuin oman lapsen puheen kehityksen seuraaminen. Lapsi ilmaisee itseään aluksi itkulla, koska hänellä ei ole muita keinoja viestiä asioista. Yleensä vauvan vanhemmat oppivatkin tunnistamaan jo itkun laadusta, mikä lasta vaivaa ja on vialla.
Kun lapsen kehitys hidastuu
Lapsen kehittyminen ja kasvaminen aikuiseksi on monia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia muutoksia käsittävä kokonaisuus, jota perimän lisäksi ohjaavat lukuisat lapsen kehitysympäristössä vaikuttavat tekijät. Jos lapsen kasvuolosuhteet ovat hyvät, lapsen kehitys etenee ihanteellisesti ilman mitään tukitoimia tai harjoitteitakin. Toisaalta vaikeat sairaudet ja häiriöt voivat pysäyttää tai taannuttaa kehitystä vaikka lapsen kehitysympäristö olisi muuten kunnossa.