Terve.fi

Vauvan ensimmäinen viikko – tuoreen vanhemman 3 kysymystä

Vauvan ensimmäinen viikko – tuoreen vanhemman 3 kysymystä
Julkaistu 16.9.2013

1.Kuinka usein vastasyntynyt syö – ja mistä voi tietää, että hän saa tarpeeksi maitoa?

WebMD:n mukaan vastasyntynyt syö kahden tai kolmen tunnin välein. Esimerkiksi se voi kertoa, että pikkuinen saa tarpeeksi maitoa, jos päivässä kertyy kuusi tai useampikin märkä vaippa ja kaksi tai useampia kakkavaippoja.

Aivan alussa vastasyntynyt menettää hieman painoaan verrattuna syntymäpainoon, mutta pikkuhiljaa paino alkaa nousta. Kannattaa keskustella neuvolassa, jos vauvan syöminen tai paino huolettavat.

2.Kuinka paljon vastasyntynyt nukkuu?

Alussa pikkuinen on unten mailla jopa 16 tuntia vuorokaudessa, usein tunnin parin pätkissä. WebMD opastaa, että jo pikkuvauvaa voi hellävaroin auttaa nukkumaan esimerkiksi niin, että tekee yölliset syötöt ja vaipanvaihdot mahdollisimman hiljaa, jottei vauva heräisi liikaa. Päivällä voi sitten olla aktiivisempi ja viestiä näin vauvalle, että nyt voidaan olla hereilläkin.

On muistettava, ettei vauvaa saa nukuttaa mahallaan. On havaittu, että mahallaan nukuttaminen on yhteyksissä kätkytkuoleman riskiin. WebMD:n sivustolla suositellaan vauvan nukuttamista selällään, ja samaa suosittelee esimerkiksi lastenlääkäri, Kätilöopiston osastolääkäri Timo Hytinantti Ylen jutussa vuodelta 2011.

3.Miten voin auttaa sidettämme ja kiintymyssuhdettamme alkuun?

Joskus ottaa aikaa, että side syntyy vauvan ja vanhemman välille. Ihokontaktia suositellaan: ollaan mahdollisimman paljon iho vasten ihoa vauvan kanssa. Myös hellävaraista hierontaa voi kokeilla.

Vauvalle kannattaa jutella ja leperrellä. Kun katsoo vauvaa silmiin ja hymyilee, saa pian huomata, että pikkuinen hymyilee takaisin.

Lähteet: WebMD, Yle

Lue myös:

Kommentoi »