Jouko ja Marja-Leena Alho.
Asuvat Lahdessa, ei lapsia. 35 vuotta yhdessä.
Mies joustaa 10 prosenttia, vaimo 90 prosenttia
Marja-Leena: Hyvästelemme toisemme päivittäin pusuin ja halauksin. Ei voi tietää, näemmekö vielä, vaikka toinen lähtisi vain kävelylle. Jouko sairastaa Alzheimerin tautia ja diabetesta, ja hänelle on tehty sydämen ohitusleikkaus. Olen hänen omaishoitajansa.
Olen luonteeltani rauhallinen, ja minulle sopii huolehtia toisista. Jouko on vastakohtani, meneväinen seuramies. Hän on tuonut elämään iloa.
Joukolla on ollut aina palo työhön nuorten kanssa. Hän ei pohdi liikaa vaan toimii. Siksi Jouko perusti Lahteen 1980-luvulla nuorisosirkuksen, Nuokun sirkuksen. Meillä ei ole omia lapsia. Sirkuksen nuoret ovat olleet kuin omiamme, ja välillä osa heistä on jopa asunut kotonamme.
Yhteinen huumorimme ja avoimuus ovat suhteemme vahvuudet. Kun Jouko kosi minua, hän tokaisi, että voisit laihduttaa parikymmentä kiloa ennen häitä. Moni nainen olisi loukkaantunut, mutta minä en. Olemme laihduttaneet yhdessäkin kymmeniä kiloja.
Alkuaikoina olin mustasukkainen Joukon menoista, mutta olen aina luottanut häneen. Pitkä parisuhde on voimavara. Näen jo nenän asennosta, mitä miehen päässä liikkuu.
Olen löytänyt ihmisen, joka on juuri minulle täydellinen. En muuttaisi hänessä mitään. Olisimmepa vain tavanneet aikaisemmin. Asuimme lapsuudessa tietämättämme vain parinsadan metrin päässä toisistamme.”
“Marja-Leena on elämäni paras taikatemppu”
Jouko: Marja-Leena on paras kaverini. Tein elämäni parhaan taikatempun, kun pyysin hänet mukaani 35 vuotta sitten. Olin pelokas ja epävarma, mutta tässä en koskaan. Marja-Leena oli harkitsevainen nainen, joka osasi lukea ja kirjoittaa, toisin kuin minä, tällainen puujalkavitsejä kertova katujen kasvatti.
Minuun vetoaa vaimoni huolenpitovietti. Hän on järjen ääni, joka estää minua tekemästä hölmöyksiä tai elämästä yli varojemme. Kun aikoinaan halusin koiraa, haaveilin isosta susikoirasta. Vaimo päätti, että meille tulee mopsi.
Olen tehnyt elämässäni paljon töitä. Kun heräsin toista kertaa teho-osastolta, lääkäri ilmoitti, etten voi jatkaa näin. Kun kuulimme muistisairaudestani, piti viheltää peli poikki ja ottaa vaimoa kädestä kiinni.
Marja-Leena jätti oman työnsä auttaakseen minua sirkuksen kirjanpidossa. Pian tajusin, ettei se riitä. Työnteko oli jätettävä, mutta esitän edelleen taikatemppuja. Se pitää muistitautini kurissa ja antaa minulle voimaa.
Meillä on omat mökötyksemme, mutta ikinä ei ole tullut mieleen erota. Totta kai toisesta löytää helpommin virheitä kuin itsestään. Siinä missä minä joustan 10 prosenttia, vaimo joustaa 90. Olen äkkipikainen, mutta osaan jo pyytää anteeksi.
Tautini voi edetä nopeasti. En ehkä kohta enää tunne vaimoani. Luotan, että vaikka minulle kävisi miten, rakkautemme kestää.”
