Terve.fi

Vessahätä juoksuttaa

Julkaistu 23.9.2013

Kysymys:

Olen 28-vuotias nainen. Kärsin pakkoinkon­tinenssista, eli minulle tulee välillä pakottava tarve päästä vessaan, etenkin kotiin tullessa. Juon pari litraa vettä päivässä. Käyn päivällä yleensä 4–5 kertaa vessassa. Joskus joudun lähtemään vessaan kesken treenin tai jumpan.

Yritän välttää liikaa juomista, mutten voi, ettei treeni kärsi ja tule nestehukkaa. Onko tämä normaalia? Onko haittaa, jos käy niin sanotusti varmuuden vuoksi vessassa ennen jumppaa, vaikkei olisi kova hätä?

Vastaus:

Pakkoinkontinenssi, johon oireittesi kuvaus hyvin sopii, on tyypillinen virtsanpidätyshäiriön muoto ikääntyvillä, menopaussin ohittaneilla naisilla sekä nuorilla. Inkontinenssi on yleistä ja lisääntyy iän myötä. 25–60-vuotiailla suomalaisnaisilla sitä on noin 20 prosentilla ja yli 70-vuotiailla noin 60 prosentilla. Pakkoinkontinenssin syynä on tahaton rakkolihaksen supistelu, joka voi olla hermostoperäinen tai aiheutua jostain muusta. Hermostoperäisiä syitä ovat muun muassa MS-tauti, muistisairaudet, aivoverenkierron häiriöt, Parkinsonin tauti tai diabetes.

Muita mahdollisia aiheuttajia ovat akuutti tai toistuva virtsatietulehdus, virtsatietulehdusten jälkivaivat, kasvain, rakon seinämän sairaus, rakkokivi, paikallisen estrogeenin puute vaihdevuosien jälkeen, rakon nopea täyttyminen, nesteenpoistolääkkeet tai esimerkiksi kohdunpoistoleikkaus. 80 prosentilla syy on kuitenkin tuntematon.

Lääkkeettömiä hoitoja ovat laihdutus, nesterajoituksen noudattaminen, ummetuksen hoito ja lantionpohjan lihasten harjoittelu. 2–6 kuukauden sitkeä harjoittelu on tutkimusten mukaan tehokasta myös pakkoinkontinenssissa.Ylläpitoharjoittelua on jatkettava tämän jälkeenkin.

Jos lantionpohjan lihasten treenaaminen ei tuota tuloksia, kannattaa hakeutua asiantuntevan fysioterapeutin vastaanotolle. Jotkut potilaat hyötyvät myös hermoärsytyshoidosta.

Suomessa on tarjolla ainakin kuusi erilaista lääkevaihtoehtoa. Pelkässä pakkoinkontinenssissa ei leikkaus auta, vaikka ääritapauksissa on kokeiltu rakonlaajennusleikkausta. Olen kuullut, että myös botuliinia on käytetty hoitona ruiskuttamalla sitä virtsarakon seinään. Jotkut hoitavat potilaita sakraalihermojen ärsytyshoidolla.

Yritä juoda vain sen verran, ettei liikuntasuorituksesi häiriinny mutta saat kuitenkin janosi tyydytettyä. On järkevääkin käydä virtsaamassa ennen liikuntaa.

Asiantuntija yleislääkäri, työterveyslääkäri Leif Lindberg, Vantaan lääkärikeskus

Lue myös:

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.