“Kotiin tullessa ulko-oven aukaisu laukaisee pissahädän tunteen. Silloin on kova kiire vessaan ja joskus ehtii lirahtaa tippa housuihin ennen kuin ehtii pöntölle.”
Näin kuvailee pohjoismaiseen kyselytutkimukseen vastannut nainen. Hän ei ole yksin: virtsankarkailu on joka viidennen 20–60-vuotiaan suomalaisnaisen arkipäivää, iäkkäämmillä vielä useamman. Vaivasta vaietaan visusti. Tutkimukseen vastanneista naisista 68 prosenttia salaa sen jopa kumppaniltaan. Varsinkaan vanhempi väki ei kehtaa puhua virtsankarkailusta, sanoo professori Carl-Gustaf Nilsson Naistenklinikalta. Häpeily on turhaa.
– Naiset itse eivät ole syypäitä vaivaan, ja melkein aina löytyy jonkinlainen tapa auttaa. Kastelua on ehkä pidetty lasten ja dementoituneiden ongelmana, vaikka suurin osa virtsankarkailusta kärsivistä on työikäisiä.
– Moni häpeää sitä, että ei ole harjoittanut lihaksia, mutta vain noin 15 prosenttia virtsanpidätyskyvyn ongelmista liittyy lantionpohjan lihaksiin.
Virtsankarkailu voi olla esimerkiksi synnytyksessä tapahtuneen vaurion seuraus tai masennuslääkkeiden sivuoire. Julkisella puolella virtsankarkailun hoito kuuluu perusterveydenhuoltoon, yksityisellä puolella gynekologi on hyvä valinta.
– Potilaiden on usein vaikea tietää, minkä tyyppisestä virtsankarkailusta on kyse. Elämää voi helpottaa jo tieto, mistä on kysymys, mitkä tekijät voivat pahentaa vaivaa ja mitä on odotettavissa, Nilsson sanoo.
Mikä selittää lirahtelun?
”Minulla ei ole suurempaa vaivaa virtsankarkailusta kuin se, että kun tulen kotiin, niin ulko-ovella tulee niin kamala vessahätä, että saa jalat ristissä juosta suoraan vessaan. Tämä tapahtuu vain, kun tulen omaan kotiini.”
Ponnistusvirtsankarkailussa pieni määrä virtsaa karkaa rasituksen tai ponnistuksen, esimerkiksi yskäisyn, yhteydessä. Ponnistusvirtsankarkailun syy on virtsaputkea ympäröivien tukirakenteiden tai virtsaputken sulkijamekanismin heikentyminen. Sen taustalla voi olla synnytys, tapaturma, ikääntyminen, raskaudet tai hormonaaliset syyt. Myös elintavoilla on merkitystä: lihavuus ja runsas tupakointi ovat merkittäviä riskitekijöitä. Hormonit, lihavuus ja tupakointi heikentävät lihaskudosta.
Pakkovirtsankarkailussa virtsa karkaa äkillisen virtsaamispakon aikana tai heti sen jälkeen. Ongelma on rakkolihaksen liian herkkä supistelu, joka usein tapahtuu pienenkin virtsamäärän takia. Siksi vaivasta käytetään nimitystä yliaktiivinen rakko.
Vaiva voi johtua muun muassa keskushermoston sairaudesta, vammasta tai diabeteksesta. Psykosomaattisilla tekijöillä, esimerkiksi jännittämisellä ja ahdistuneisuudella, voi olla osansa. Usein vaiva onkin osaltaan itse aiheutettu: liian tiheä vessassa käynti on totuttanut rakon tiheään tyhjentymiseen.
Sekatyypin inkontinenssi on yhdistelmä ponnistus- ja pakkovirtsankarkailua.
Ylivuotovirtsankarkailussa rakko täyttyy ja venyy niin, ettei se pysty tyhjentymään kunnolla, ja silloin virtsaa valuu kaiken aikaa. Ongelman ydin on virtsaamista säätelevien hermojen heikentynyt toiminta, joka voi johtua esimerkiksi leikkauksen jälkitilasta tai lääkityksestä
Mistä apua arkeen?
Inkontinenssisuojia ja muita tuotteita on laajasti saatavilla, mutta niiden varaan ei tarvitse jäädä. Itsekin voi tehdä paljon. Pakkovirtsankarkailusta kärsivän kannattaa ”kouluttaa” rakkoaan. Kun ei mene vessaan heti hädän tuntuessa tai varmuuden vuoksi, virtsaamistarve tulee vähitellen yhä harvemmin.
Lantionpohjan lihasten harjoittamisesta on hyötyä kaiken tyyppisessä virtsankarkailussa, vaikkakin vain 15 prosenttia virtsankarkailusta liittyy niihin.
Apua oikeiden lihasten tunnistamiseen voi saada esimerkiksi fysioterapeutilta ja biopalauteavusteisesta ohjauksesta. Biopalautehoito perustuu emättimeen asetettaviin elektrodeihin, jotka antavat palautetta henkilön supistaessa oikeita lihaksia. Itse voi treenata jumppaamalla lihaksia supistamalla tai käyttämällä emättimen lihaksia vahvistavia apuvälineitä, kuten kuulia. Ylipainon välttäminen vähentää virtsarakkoon kohdistuvaa painetta ja parantaa mahdollisten myöhempien hoitomenetelmien onnistumismahdollisuuksia.
Tupakoinnin lopettaminen auttaa karkailuongelmaan monesta syystä: runsas tupakointi paitsi pahentaa karkailuongelmaa myös lisää virtsarakon syövän riskiä. Lisäksi tupakoitsijoilla yleinen krooninen yskä tarjoaa paljon tilanteita, joissa virtsaa voi karata.
Joissain liikuntalajeissa virtsa voi karata housuun, mutta liikunta ei aiheuta eikä pahenna vaivaa, päinvastoin.
Toimisiko lääke tai leikkaus?
Useita antikolinergisiä lääkkeitä eli parasympaattista hermostoa hillitseviä lääkkeitä on tarjolla, jos kyseessä on pakkovirtsankarkailu. Ponnistusinkontinenssiin ei juuri ole toimivaa lääkehoitoa. Lääkkeet pidentävät varoitusaikaa, joka kuluu ensimmäistä virtsaamistarpeen tunteesta pakottavaan tarpeeseen. Näin rakon kouluttaminen on helpompaa.
Antikolinergisillä lääkkeillä on haittavaikutuksia, kuten suun kuivuminen ja ummetus. Haittavaikutuksia on sitä enemmän mitä suurempi annos on, ja siksi useimmat potilaat eivät pysty käyttämään annoksia, joilla karkailu saataisiin täysin loppumaan. Monet turvautuvat lääkitykseen vain tarvittaessa, esimerkiksi matkoilla tai sosiaalisissa tilanteissa.
Paikallinen estrogeenihoito voi lievittää vaihdevuosi-ikäisten naisten pakkovirtsankarkailun oireita. Vaikeissa tapauksissa voidaan harkita botuliini A:n ruiskuttamista virtsarakon seinämään, tosin hoito on vasta kokeellinen eikä sen pitkäaikaisvaikutuksista tiedetä. Botuliini lamauttaa virtsarakon hermopäätteet ja estää sen yliaktiivista toimintaa. Hoito on uusittava 6–8 kuukauden välein. Polyakrylamidihydrogeeli on toinen aine, jota virtsaputken seinämään voidaan ruiskuttaa. Noin 60 prosenttia potilaista saa toimenpiteestä apua, vaikkei virtsankarkailu ehkä täysin lopukaan.
Nauhaleikkauksilla voi hoitaa ponnistus- ja sekamuotoista virtsankarkailua, jos mikään muu ei auta. Leikkauksissa virtsaputken keskiosaa tuetaan nauhalla. Eniten käytetty ja tutkittu nauhaleikkaus on TVT, jonka teho on säilynyt 80–90 prosentilla leikatuista, kun leikkauksesta on kulunut 16 vuotta tai enemmän. Nauhaleikkaus tehdään paikallispuudutuksessa, ja se vaatii kymmenen päivän sairausloman.
Sakraalihermon sähköstimulaatiosta voi saada apua pakkovirtsankarkailuun ääritapauksissa, kun kaikki muut keinot on kokeiltu. Sakraalihermot säätelevät virtsarakon ja -putken toimintaa. Eräs tapa sakraalihermon stimulaatiohoitoon on leikkauksella alaselkään asennettava elektrodi, joka saa sähköimpulsseja kehon ulkopuolisesta stimulaattorista.
