Terveys

Kiusallinen virtsankarkailu

Pissaa saattaa karata yhdynnässä. Esimerkiksi yliaktiiviseen rakkoon voi liittyä orgasmin aikainen virtsarakon tahaton supistustus ja tyhjeneminen.

Teksti K&T-toimitus
Kuvat Thinkstock
9.12.2010

Virtsankarkailu koetaan häpeälliseksi asiaksi. Kansainvälisten tutkimusten mukaan alle puolet kertoo vaivastaan edes lääkärille.

Virtsankarkailu jaetaan kahteen päätyyppiin: puhutaan ponnistuskarkailusta ja yliaktiivisesta rakosta. Lisäksi osalla potilaista esiintyy karkailua, jossa on piirteitä molemmista päätyypeistä. Kaikki virtsankarkailutyypit huonontavat elämänlaatua ja vaikuttavasti negatiivisesti seksuaalisuuteen.

– Jos on vaikea ponnistuskarkailu, virtsaa voi lirahtaa yhdynnässä. Myös yliaktiiviseen rakkoon voi liittyä virtsan karkailua yhdynnän aikana; orgasmin aikana voi tapahtua rakon tahaton supistus ja tyhjeneminen, mikä ymmärrettävästi koetaan kiusallisena vaivana, kertoo urogynekologiaan erikoistuva naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Satu Tarjanne HUS:n Naistensairaalasta.

Lue myös: 10 kysymystä orgasmista

Voi johtaa oravanpyörään

Usein karkailusta ei kerrota edes omalle kumppanille. Salailu aiheuttaa kaikissa asioissa sen, että pienestäkin asiasta voi paisua suuri. Esimerkiksi yliaktiivisesta virtsarakosta kärsivillä miehillä on kaksi kertaa todennäköisemmin erektio-ongelmia kuin muilla miehillä. Karkailu vaikuttaa itsetuntoon ja on jopa masennuksen riskitekijä sekä miehillä että naisilla.

– Virtsankarkailun pelko, pelkkä mahdollisuus tai ajatus siitä, että yhdynnässä virtsaa ehkä karkaa, riittää aiheuttamaan huolta ja jännitystä ja sitä kautta haluttomuutta. Haluttomuus lienee tavallisin seksuaalisuuteen liittyvä ongelma virtsankarkailupotilailla, kuten muillakin, toteaa erikoislääkäri Tarjanne.

Virtsankarkailu voi siis johtaa intiimien tilanteiden välttelemiseen. Ja kun kumppanille ei tohdita kertoa, on oravanpyörä valmis.

Karkailu on yleistä

Virtsankarkailu on yleistä: 25–60 vuotiaista naisista noin viidenneksellä on virtsankarkailua. Tässä ikäryhmässä ponnistustilanteissa tapahtuva karkaaminen on tavallisin virtsankarkailun muoto. Yli 70-vuotiaista noin puolet sekä miehistä että naisista kärsii virtsankarkailusta. Iän myötä yliaktiiviseen rakkoon liittyvät vaivat yleistyvät.

Yliaktiivinen rakko on oireyhtymä, johon liittyy äkillinen ja voimakas virtsaamistarve. Suomessa on noin 350 000 yliaktiivisen rakosta kärsivää ihmistä.

Ponnistusinkontinenssista on kyse silloin, kun virtsaa karkaa ponnistuksen yhteydessä, kuten liikunnan yhteydessä tai taakkoja nostellessa. Myös yskiminen, aivastus tai nauraminen voi päästää pissaa karkuun. Ponnistusinkontinenssia esiintyy herkimmin naisilla, joilla lantionpohjan lihakset ovat heikentyneet. Esimerkiksi raskaudet, ylipaino ja ikääntyminen heikentävät lantionpohjan lihaksistoa.

Lue myös: Riesana alituinen hätä

Limakalvot kunnossa?

– Estrogeenin puutteesta johtuva limakalvojen oheneminen vaihdevuosi-iässä voi altistaa toistuville tulehduksille ja sitä kautta erilaisiin virtsavaivoihin, joten on tärkeää hoitaa vaihdevuosi-iän ohittaneiden naisten emättimen limakalvot kuntoon paikallisestrogeenivalmisteilla. Myös yhdyntävaivat vähenevät, kun limakalvot ovat hyvässä kunnossa, neuvoo erikoislääkäri.

Ylivuoto puolestaan tarkoittaa liian täydestä virtsarakosta aiheutuvaa virtsarakon toimintahäiriötä, jolloin ylivenyttyneestä rakosta virtsaa valuu tahdosta riippumatta. Tämä voi johtua muun muassa eturauhasen sairauksista, diabeteksesta tai jostain hermostollisesta sairaudesta.

Vanhemmille miehille tyypillistä virtsaamisen jälkeistä tiputtelusta ei tarvitse yleensä olla huolissaan. Se ei ole varsinaista virtsankarkailua, vaan ikääntymiseen liittyvä normaali ilmiö, joka liittyy useimmiten virtsaputken veltostumiseen.

Jumppa saattaa auttaa

Lantionpohjan lihasten hyvästä kunnosta ja hallinnasta on usein apua virtsankarkailussa.

– Lantionpohjan lihaksistoa voi huoltaa perinteisellä lantionpohjajumpalla. Myös säännöllinen seksi on hyödyllistä, neuvoo erikoislääkäri Tarjanne.

Lantionpohjanlihasten hyvä kunto ja hallinta auttavat etenkin ponnistuskarkailun kanssa.

Lue myös: Näin treenaat ilolihaksiasi

Voi hallita ja lääkitä

Uroterapeutit ja fysioterapeutit voivat antaa vaivaan myös fysikaalista hoitoa, jonka avulla oppii hallitsemaan lantionpohjanlihastensa toimintaa. Yliaktiivisen rakon hoitoon käytetään elämäntapaohjauksen ohessa tarvittaessa lääkitystä, joka rauhoittaa yliaktiivista rakkoa.

Kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, jos asia vaivaa siinä määrin, että kaipaa tilanteeseen apua. Oma terveyskeskuslääkäri voi auttaa alkuun ja ohjaa tarvittaessa eteenpäin. Useimmiten naisten virtsankarkailua hoitaa gynekologi, varsinkin jos ponnistuskarkailuvaivaa on mukana.

Virtsaamiseen liittyvissä vaikeuksissa auttavat myös virtsaelinsairauksia tutkivat ja hoitavat erikoislääkärit eli urologit.

Asiantuntijana urogynekologiaan erikoistuva naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Satu Tarjanne.

Lue myös:

Tiedätkö nämä 10 asiaa pissahädästä?

Loppu lirahtelulle eli älä häpeä vaan hae apua

Tunnetko luontoäidin rohdot intiimialueen vaivoihin?

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi