Yksi tavallisimmista gynekologille esitetyistä huolenaiheista on valkovuoto. Tyypillisesti nainen kiinnittää huomiota valkovuodon muuttuneeseen määrään tai laatuun, ja hakeutuu vastaanotolle.
Valkovuoto on normaalia
Murrosiän ohittaneen naisen emättimessä on aina jonkin verran valkovuotoa – toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Valkovuoto koostuu emättimen erittämästä limasta, kohdunkaulan limasta ja kuolleista soluista.
Valkovuodon määrään vaikuttaa muun muassa hormonitilanne: raskausaikana elimistössä on enemmän estrogeenia kuin normaalisti. Estrogeenin vaikutuksesta emättimen solut uusiutuvat tavallista nopeammin, ja kuolleita soluja poistuu valkovuotona runsaammin.
Valkovuoto on raskausaikana tyypillisesti myös normaalia juoksevampaa, ja sitä on joskus vaikea erottaa lapsivedestä pelkän ulkonäön perusteella.
E-pillerit muuttavat hormonitasapainoa ja vaikutus heijastuu emätineritteen määrään. Myös kuukautiskierron loppupuolella tulee runsaammin ja kirkkaampaa valkovuotoa, ja aivan juuri ennen kuukautisten alkua vuoto voi olla rusehtavaa. Vaihdevuosien jälkeenkin vuotoa esiintyy, mutta niukempana.
Mikä sitten on poikkeavaa?
Haju
Normaali valkovuoto on lähes hajutonta. Jos vuodossa on väkevä, pistävä, kalamainen lemu, kyseessä on todennäköisesti emätintulehdus. Tulehduksen aiheuttavat anaerobibakteerit, joita on omassa elimistössä esimerkiksi suolistossa. Vaiva hoituu lääkekuurilla, jonka voi annostella joko emättimen kautta puikkoina, tai suun kautta tabletteina.
Kokkareet
Jos valkovuoto on kokkareista, kyseessä on todennäköisesti hiivatulehdus. Hiivasientä on elimistössä joka paikassa: suolistossa, iholla, emättimessä jne. Joskus hiivasieni “ottaa vallan” emättimessä ja aiheuttaa oireita.
- Lue lisäksi: Tunnista intiimivaivat
Kokkareisen vuodon lisäksi hiivan oire on kova kutina. Kutina on niin tyypillinen, että jos sen on kerran kokenut, hiivan osaa seuraavalla kerralla diagnosoida itsekin ilman lääkärissä käyntiä. Siksi hiivatulehduslääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä. Jos kutina ei lopu kuurista huolimatta, kannattaa hakeutua lääkäriin.
Runsaus
Jos valkovuoto muuttuu omituisen runsaaksi, ja varsinkin jos samaan aikaan on muita oireita, kuten alamahakipua tai virtsavaivoja, kyseessä voi olla kohdun tai kohdunkaulan tulehdus. Aiheuttaja voi olla esimerkiksi klamydia, mutta tavallisimmin aiheuttajaa ei saada selville. Joka tapauksessa tulehdus hoidetaan antibioottikuurilla.
Veri
Juuri ennen kuukautisten alkamista valkovuoto on usein väriltään ruskeaa. Ruskea väri tulee vanhasta verestä ja on normaalia. Sen sijaan kesken kierron esiintyvä verinen vuoto voi olla merkki tulehduksesta tai vaikkapa kohdunkaulan muutoksesta. Jos tällaista vuotoa esiintyy useana kuukautena peräkkäin, pitää hakeutua lääkäriin. Vaihdevuosien jälkeen ilmaantuva verinen vuoto on tutkittava aina.
Kotihoito-ohjeita hiivatulehdukseen
Valkovuodosta ei pääse millään konstilla kokonaan eroon, mutta hygieniasta pitää tietenkin huolehtia. Hyvään hygieniaan kuuluu päivittäinen alapesu vedellä sekä pikkuhousujen vaihto – muuta ei tarvita.
Hiivatulehduksen voi hoitaa itse apteekista saatavilla emätinpuikoilla. Jotkut saavat apua toistuviin hiivatulehduksiin maitohappobakteeripuikoista, joita myös saa apteekista ilman reseptiä.