Sairaudet

Kutittaa - mutta ei se aina hiivatulehdus ole

Vaikka kuinka farkkujen sisältä kutittaisi ja kirvelisi, eivät tällaiset oireet aina ole merkki hiivatulehduksesta.

Teksti Sanna Tarvainen
19.7.2012 Terve.fi

Vaikka kuinka farkkujen sisältä kutittaisi ja kirvelisi, eivät tällaiset oireet aina ole merkki hiivatulehduksesta. Joskus intiimialueen kirvely ja kutina voivat kertoa esimerkiksi sukupuolitaudista tai emättimen kuivista limakalvoista.

Etenkin alle 16-vuotiaiden ja yli 60-vuotiaiden voisi olla syytä käydä lääkärissä tarkistuttamassa, mistä on todellisuudessa kyse.

Moni nainen kuitenkin tulkitsee oireitaan väärin ja hiippailee vaivihkaa apteekin itsehoitohyllylle nappaamaan hiivalääkkeen. Mutta hiivalääkkeet auttavat vain hiivasienen aiheuttamaan tulehdukseen.

Suomen apteekkariliitosta muistutetaan, että vaikka tuntuisi kiusalliselta keskustella intiimivaivoista, voisi joskus olla tarpeen avata suu.

Intiimivaivan syytä voi liiton tietojen mukaan olla vaikea tunnistaa itse. Emättimen hiivatulehdus on yleinen naisilla, mutta myös muut intiimialueen vaivat saattavat oireilla samankaltaisesti. Kutina ja kirvely ovat tavallinen oire myös sukupuolitaudeissa tai emättimen kuivista limakalvoista kärsittäessä.

Nuoret ja iäkkäät ohjataan lääkärille

Epänormaali valkovuoto taas saattaa viitata myös bakteerin aiheuttamaan tulehdukseen.

-Etenkin alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja yli 60-vuotiaiden naisten olisi hyvä aloittaa hiivatulehduksen hoito lääkärin määräyksestä, sillä näissä ikäryhmissä se ei välttämättä ole yleinen emätinvaivojen syy, kertoo Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori Tuula Teinilä.

Emätinvaivoja, kuten hiivaa ja kuivia limakalvoja voidaan hoitaa tehokkaasti myös itse. Apteekkariliitosta kerrotaan, että hoidon valinnassa on viisasta tukeutua apteekin ammattilaisen apuun.

Lääkäriin kannattaa mennä ajoissa, jos itsehoito ei auta. Pitkät omin päin tehdyt hoitokokeilut saattavat pahentaa oireita ja viivästyttävät sekä mahdollisesti hankaloittavat hoitoa.

Nuorikin voi kärsiä kuivista limakalvoista

Lähes puolet naisista kärsii emättimen ja virtsateiden limakalvojen kuivuudesta jossain elämänsä vaiheessa. Tyypillisesti limakalvot ohenevat ja kuivuvat vaihdevuosien yhteydessä, kun estrogeenin tuotanto vähenee. Naiset kärsivät kuivista limakalvoista myös vaihdevuosien jälkeen, kun muut vaihdevuosioireet ovat jo hävinneet.

Kuivat alapään limakalvot eivät kuitenkaan ole pelkästään ”mummojen vaiva”. Nuoremmilla naisilla limakalvot saattavat kuivua hormonaalisten muutosten, kuten raskauden, imetyksen, ehkäisypillereiden käytön sekä kohdun tai munasarjojen poiston takia.

Lisäksi sairauksista esimerkiksi nivelreumaan, Sjögrenin syndroomaan ja atooppiseen ihottumaan liittyy limakalvojen kuivuutta.

-Vaikka limakalvojen kuivuus on yleinen vaiva, monet naiset eivät tunnista oireita ja hoitavat niitä virheellisesti esimerkiksi hiivatulehduslääkkeillä tai jättävät kokonaan hoitamatta, Teinilä kannustaa. Hän kertoo, että vaivaan löytyy kyllä itsehoitovalmisteita apteekista.

Lähde: Suomen Apteekkariliitto ry:n tiedote

Apteekkariliitto on vuonna 1897 perustettu yksityisiä apteekkeja edustava yhdistys. Apteekkariliitto kehittää eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoista apteekkitoimintaa osana terveydenhuoltoa ja tuottaa jäsenilleen apteekkiliikkeen harjoittamista tukevia palveluita.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi