Vaihdevuodet eli menopaussi on luonnollinen vaihe naisen elämässä. Tällöin naishormonien eli estrogeenin ja progesteronin tuotanto vähenee voimakkaasti, munasolujen tuotanto loppuu ja kuukautiset päättyvät.
45-55-vuotiaana saapuvien vaihdevuosien yhteydessä esimerkiksi kuumat aallot, mielialan vaihtelut ja unettomuus ovat yleisiä, mutta periaatteessa kaikki naiset kokevat tämän elämänvaiheen eri tavoin. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, mitä kehossa tapahtuu. Estrogeenitason aleneminen vaikuttaa useisiin kehon toimintoihin, ja joitakin näistä vaikutuksista ei välttämättä huomaa lainkaan.
Sydänliiton lehden mukaan hormonaaliset muutokset kuitenkin vaikuttavat epäedullisesti kehon rasvan jakautumiseen ja veren rasva-arvoihin. Taipumus keskivartalolihavuuteen ja siihen liittyvään riskitekijäkasaumaan yleistyy. Myös kolesteroliarvo kohoaa. Kolesteroliarvon kohoaminen on hyvin yleistä ja koskee lähes puolta yli 55-vuotiaista naisista. Moni nainen ei kuitenkaan mittauta kolesteroliarvoaan, vaan kiinnittää liikaa huomiota esimerkiksi mahdollisen rintasyövän riskiin, vaikka suomalainen nainen sairastuu keskimäärin yhdeksän kertaa todennäköisemmin sydän- ja verisuonisairauksiin.
Vaihdevuosien yhteydessä kehossa tapahtuu paljon muutoksia, mutta erilaisten ravintoaineiden tarve pysyy muuttumattomana. Monet naiset eivät tarvitse enää yhtä paljon energiaa ja rasvaa kuin aiemmin, mutta syötävän ruoan laatu on tärkeää. Se, millaista ruokaa syöt, ei ole tärkeää ainoastaan kolesteroliarvon kannalta vaan myös yleisen hyvinvoinnin kannalta. Hyvä uutinen on, että kolesteroliarvoa voi alentaa monin eri tavoin, esimerkiksi lisäämällä liikuntaa ja rukkaamalla ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Esimerkiksi levite kannattaa vaihtaa, sillä vaikkapa kasvisterolit voivat alentaa kolesterolia 2-3 viikossa 7-10 %, kun kasvisteroleja nautitaan päivittäin 1,5-2,4 g.
Jos sinulla on kohonnut kolesteroli, lääkärisi saattaa suositella sinulle kolesterolilääkitystä. Tämän lisäksi voit alentaa kolesterolitasoasi elintapamuutoksilla ja terveellisellä ruokavaliolla.
Terveelliset elintavat ja ruokaremontti ovat kuitenkin ensisijaiset keinot alentaa kolesteroliarvoja.
Lähde: Sydänliiton lehti