Lähes jokainen joutuu tekemisiin tuki- ja liikuntaelinsairauksien kanssa jossain elämänvaiheessa. Tämän sairausryhmän taudinkuvien kirjo on hyvin laaja ja potilaskohtaisestikin oirekuva vaihtelee runsaasti. Osa nivelkivuista johtuu tulehduksellisista reumasairauksista. Nivelreuma lienee näistä tunnetuin ja ehkä pelätyin, mutta toki muitakin tulehduksellisia reumasairauksia on.
Osa kivuista voi johtua esimerkiksi selkärankareumasta tai sen kaltaisista kaltainen taudeista tai liittyä esimerkiksi psoriasikseen ja osa eräiden bakteeri-infektioiden jälkitauteihin.
Toisaalta nivelkivut voivat johtua ei-tulehduksellisista syistä ja usein taustalla ovat degeneratiiviset sairaudet. Osa reumasairauksista on kroonisia pitkäaikaissairauksia, joiden kanssa tulee oppia olemaan sinut.
Nivelreuman diagnoosi perustuu sovittuihin kriteereihin ja diagnoosin tärkeimpänä osana ovat tietyt kliiniset löydökset. Oleellista on tunnistaa nivelen tulehdukseen liittyvät muutokset eli synoviitit. Synoviitin tunnistaminen on ajoittain kohtalaisen vaikeaa asiaan perehtyneellekin. Usein joudutaan turvautumaan kontrollikäyntiin ja uudelleenarviointiin. Verestä tutkittava reumatekijä (RF) on vain osa diagnostiikka. Pelkkä positiivinen reumatekijä yksinään, ilman selkeitä oireita ja kliinisiä löydöksiä, ei onneksi tarkoita vielä nivelreumaa, mutta aiheuttaa kylläkin pelkoa ja hämmennystä.
Röntgenkuvan muutokset ovat myös tyypillisiä. Kyseiset muutokset tulevat esille vasta myöhään ja tarkoittavat usein jo syntynyttä nivelen vaurioitumista. Toivoisikin, että röntgenmuutoksia ei olisi ehtinyt kehittyä. Myös muiden tulehduksellisten reumasairauksin diagnoosi on kliininen, Esimerkiksi selkärankareumalle tai psoriasikseen liittyvässä niveltulehduksessa haetaan tiettyjä ominaispiirteitä. Erikoistutkimuksia voidaan myös käyttää diagnoosin nopeuttamiseksi. Esimerkiksi magneettitutkimus on käyttökelpoinen apuväline erikoistilanteissa harkinnanvaraisesti.
Tulehduksellisten reumasairauksien hoito perustuu pitkälti lääkehoitoon. Tulehduskipulääkkeet osaltaan lievittävät kipua ja tulehdusta, mutta ne eivät estä vaurioiden syntyä. Nykysuuntauksena on ollut pyrkiä käyttämään vatsalle ystävällisempiä kipulääkkeitä. Varsinaiset reumalääkkeet vaikuttavat tulehdukseen ja lisäksi ne hidastavat nivelvaurioiden syntyä.
Kulta oli aikaisemmin peruslääke. Nykyään tavallisia reumalääkkeitä ovat metotreksaatti ja sulfasalatsiini . Eri reumalääkkeitä on yhteensä kymmenkunta. Nykyään pyritään tehostamaan hoitoa kombinoimalla yhdestä kolmeen eri reumalääkettä. Samalla lääkeannokset pienenevät. Kaikille reumalääkkeille tyypillistä on niin sanotut turvakokeet eli tietyin aikavälein otettavat laboratoriokokeet. Kokeita otettaan aluksi kahden viikon välein ja jatkossa kahden kuukauden välein. Reumaatikon tulisi varmistaa myös itse kyseisten laboratoriokokeiden tulokset ollakseen varma turvallisesta lääkekäytöstä.
- Lue lisäksi nivelreumasta.
Kortikosteroidit kuuluvat myös tulehduksellisen reumasairauden hoitoon tilannekohtaisesti. Vaikeissa tilanteissa voidaan käyttää tablettimuotoisia valmisteita. Samalla tulee huomioida osteoporoosiriskin kasvu. Nivelen sisäinen paikallinen kortisoni-injektio on hyvä keino rauhoittaa tulehtunut nivel nopeasti. Joskus on kuitenkin ongelmana löytää paikallishoitoihin perehtynyt lääkäri oireisessa vaiheessa.
Erittäin vaikeissa reumasairauksissa voidaan käyttää myös uusia niin sanottuja tuumorinekroositekijä alfaan (TNF-alfa) vaikuttavia lääkeaineita. Tällä hetkellä on käytössä kahdesta kolmeen valmistetta, joista yksi annetaan sairaalassa lääkeinfuusiona määrävälein. Kaksi muuta ovat itse ihon alle pistettäviä valmisteita. Infusoitavaa lääkettä annetaan sairaalassa ja sen saatavuus on turvattu. Ihon alle pistettävien lääkkeiden ongelmana on kuitenkin saatavuus eli tuotantomäärät maailmalla ovat kovin pienet. Suomessakin vain 50 potilasta saa näitä lääkkeitä. Ne ovat lisäksi huomattavan kalliita. Tämä lääkeryhmä ei ole rutiinihoitoa ensilinjan lääketaktiikassa ja valmisteet tuleekin varata vain vaikeimmille potilaille.
Reumasairauksien kokonaishoito on moniammatillista toimintaa eli yhdistetään eri erikoisalojen tietämys ja osaaminen. Reumatologi diagnostisoi tilanteen, suunnittelee lääkehoidon ja valvoo lääkehoidon vastetta ja samalla pyrkii ohjaamaan potilasta moniammatillisen ryhmän sisällä. Lääkehoidolla pyritään estämään pysyvien muutosten synty, mutta usein joudutaan valitettavasti turvautumaan ortopedin suorittamiin operatiivisiin hoitoihin eli esimerkiksi nivelen puhdistus-leikkauksiin, muihin korjaavin operaatioihin ja joskus myös tekoniveloperaatioihin. Jalkahoitaja omalta osaltaan helpottaa tilannetta erilaisten erikoisjalkineiden ja tukipohjallisten avulla. Fysioterapia ja fysiatri tukevat kuntoutuksessa. Tärkeässä roolissa on reumatauteihin perehtynyt sairaanhoitaja toimien tilannetta suomentavana yhteyshenkilönä ja ohjaajana.
