Selkärankareuma

Se on lähes yhtä yleinen kuin nivelreuma..

Tyyppioire on aamuöisin tuntuva ristiselkäkipu, joka voi säteillä pakaroihin ja reisien takaosiin. Liik­ku­minen ja voimistelu poistavat yleensä kivun. Selkä voi myös tuntua jäykältä levon ja istumisen jäl­­keen, joten oireet helpottuvat usein päivän mittaan.

Noin 50 %:lla selkärankareumaa sairastavista on tulehdus ja siitä aiheutuvia oireita myös raa­ja­ni­ve­lissä, useimmin lonkassa, polvessa tai nilkassa. Nivelten lisäksi myös jänteiden kiinnittymis­koh­dat voivat tulehtua, jolloin kyseessä on ns. insertiitti. Tämä voi ilmetä esimerkiksi kantapääkipuna. Eräs selkärankareumalle (ja muille spondyloartropatioille) tyypillinen ilmiö on koko sormen tai var­paan turvotus, jota kutsutaan makkarasormeksi tai -varpaaksi eli daktyliitiksi.

Toisinaan selkärankareuman oireet pitkittyvät ja voivat hoitamattomana johtaa selkärangan jäykis­ty­miseen. Tällöin ranka taipuu etukumaraan kivun takia ja selkänikamien väliin kasvaa luisia siltoja huo­nontaen sen liikettä. Joskus taas sairaus oireineen kestää vain lyhyen aikaa. Se saattaa kyl­lä­kin uusia oireettoman jakson jälkeen jopa vuosien kuluttua.

Noin 20 % potilaista sairastaa joskus silmän värikalvon tulehduksen eli iriitin. Se voi olla taudin en­si­oirekin. Toisinaan selkärankareuma saattaa aiheuttaa sydämen tai aortan seinän tulehduksen.

Selkärankareuma alkaa yleisimmin alle 40-vuotiaana. Sen ilmaantuvuus on suurimmillaan n. 20-vuotiaana mutta taudin toteaminen viivästyy melko usein. Miehillä selkärankareuma on 2-3 kertaa yleisempi kuin naisilla ja vaikeaa muotoa, joka vaatii sairaalahoitoa, esiintyy enemmän miehillä.

Yli 10 000 suomalaista sairastaa selkärankareumaa ja vuosittain tautiin sairastuu arviolta ainakin 350 ihmistä. Sairastuneita voi olla todellisuudessa enemmän, sillä lievempiä tautimuotoja saattaa olla hankalampi havaita.

Selkärankareuman aiheuttajaa ei vielä tunneta. Melkein kaikilta sairastuneilta löytyy kuitenkin ve­res­tä perinnöllinen HLA-B27-antigeeni, jota pidetään taudin riskitekijänä. Toisaalta arviolta vain 2-5 % kaikista HLA-B27-positiivisista ihmisistä sairastuu.

On epäilty, että selkärankareuma voi­­si puhjeta jonkin ulkoisen tekijän myötävaikutuksesta, kuten bakteerin aiheuttaman suolistotulehduksen jälkeen.

Diagnoosia tehtäessä kiinnitetään huomiota ihmiseen kokonaisuutena sekä tutkimuslöydöksiin. Klii­­nisessä tutkimuksessa saatetaan havaita selkärangan jäykistymistä tai tyypillisiä tulehduksia ni­ve­lissä ja jänteiden kiinnittymiskohdissa. Verestä voidaan määrittää tulehdusarvot CRP ja lasko, jot­ka ovat monesti koholla mutta voivat olla myös normaalitasolla. Perusverenkuvassa (PVK) saat­taa joskus paljastua anemia.

Selkärankareuman toteaminen viivästyy usein noin 5-11 vuotta oireiden alusta. Tämä johtuu ilmei­ses­ti osittain siitä, että tulehduksen aiheuttamat muutokset risti-suoliluunivelissä näkyvät diag­nos­tii­kas­sa käytetyssä röntgenkuvauksessa vasta useiden sairastamisvuosien kuluttua. Henkilö saattaa myös hakeutua lääkäriin melko myöhäisessä vaiheessa, sillä oireet etenevät hitaasti sekä lievitty­vät liikkuessa ja tulehduskipulääkkeitä käytettäessä.

Risti-suoliluunivelen magneettikuvauksella on mahdollista havaita kyseisen nivelen tulehdus jo var­hais­vaiheessa. Magneettikuvauslaitteiden yleistyessä tämä tulee luultavimmin nopeuttamaan tau­din­määritystä.

Selkärankareuman hoidon perusta on päivittäinen voimistelu ja liikunta. Niillä yllä­pi­de­tään selkä­ran­­gan liikkuvuutta ja estetään sen taipuminen etukumaraan. Ohjattu kotivoimistelu näyttäisi tutki­mus­ten perusteella tehoavan paremmin kuin ohjaamaton ja ohjattu ryhmäliikunta vielä paremmin kuin ohjattu kotiliikunta. Ohjattuun ryhmäliikuntaan liitetty laitoskuntoutusjakso parantaa tuloksia entisestään. Myös ohjattua fysioterapiaa tarvitaan erityisesti tulehdusvaiheiden hoidossa ja niiden jälkitiloissa.

Tulehduksettomassa ja kivuttomassa vaiheessa olevassa selkärankareumassa ei vält­tämättä tarvi­ta lääkehoitoa. Tulehduskipulääkkeitä käytetään tarvittaessa hoitamaan kipua. Sulfasalatsiinia käy­te­tään rauhoittamaan aktiivista tulehdusta ja selkärankareuman oireita. Raajojen nivel­tuleh­duk­sis­sa ja insertiiteissä voidaan kyseisiin kohtiin antaa kortisoni-injektioita.

Myös biologisia reumalääkkeitä on alettu käyttää vaikean aktiivisen selkärankareuman hoi­dos­sa. Näyttöä on tuumori­nek­roo­si­te­ki­jä-alfa-reseptorin salpaajien (TNF) adalimumabin, etenerseptin ja infliksimabin tehosta. Niitä annetaan lääkkeestä riippuen joko ihonsisäisinä pistok­si­na tai tipu­tuk­se­na laskimoon. Vielä ei tiedetä edellä mainittujen lääkkeiden vaikutusta pitkän aika­vä­­lin ennustee­seen

Metotreksaattiakin on kokeiltu selkärankareuman hoidossa. Laadukasta tutkimusnäyttöä sen hyö­dyis­­tä tarvittaisiin kuitenkin vielä lisää.

Lähteet:

Suomen Reumaliitto ry. Reuma-aapinen. www.reumaliitto.fi

Reumasäätiön sairaala. Reumatietoa/reumalääkkeet. www.reuma.fi

Laitinen M ja Hakala M. Selkärankareuma. Duodecim 2005;121:1635-42.

American College of Rheumatology. Ankylosing spondylitis. www.rheumatology.org

MayoClinic.com. Ankylosing spondylitis. www.mayoclinic.com

Kaipainen-Seppänen O. Krooninen niveltulehdus Suomessa. Duodecim 2000;116:1445-51.

Selkärankareuma. YKT 3.10.2004. Lääkärin CD-ROM 1-2006.

Möttönen T. Edistysaskelia reumatologiassa. Suomen Lääkärilehti 2005;60:1907

Martio J ym. Selkärankareuman lääkehoitoa voi tehostaa. Suomen lääkärilehti 2004;59:517-21.