Selkärankareuma
Selkärankareuma eli ankylosoiva spondyliitti luetaan kuuluvaksi seronegatiivisiin spondyloartropatioihin. Se on pitkäaikainen, tulehduksellinen reumasairaus, johon sairastuvat usein nuoret aikuiset. Selkärankareuma on niveltulehdus, jota esiintyy erityisesti selkärangan mutta myös käsien ja jalkojen nivelissä.
Se on lähes yhtä yleinen kuin nivelreuma..
Selkärankareuman oireet
Tyyppioire on aamuöisin tuntuva ristiselkäkipu, joka voi säteillä pakaroihin ja reisien takaosiin. Liikkuminen ja voimistelu poistavat yleensä kivun. Selkä voi myös tuntua jäykältä levon ja istumisen jälkeen, joten oireet helpottuvat usein päivän mittaan.
Noin 50 %:lla selkärankareumaa sairastavista on tulehdus ja siitä aiheutuvia oireita myös raajanivelissä, useimmin lonkassa, polvessa tai nilkassa. Nivelten lisäksi myös jänteiden kiinnittymiskohdat voivat tulehtua, jolloin kyseessä on ns. insertiitti. Tämä voi ilmetä esimerkiksi kantapääkipuna. Eräs selkärankareumalle (ja muille spondyloartropatioille) tyypillinen ilmiö on koko sormen tai varpaan turvotus, jota kutsutaan makkarasormeksi tai -varpaaksi eli daktyliitiksi.
Toisinaan selkärankareuman oireet pitkittyvät ja voivat hoitamattomana johtaa selkärangan jäykistymiseen. Tällöin ranka taipuu etukumaraan kivun takia ja selkänikamien väliin kasvaa luisia siltoja huonontaen sen liikettä. Joskus taas sairaus oireineen kestää vain lyhyen aikaa. Se saattaa kylläkin uusia oireettoman jakson jälkeen jopa vuosien kuluttua.
Noin 20 % potilaista sairastaa joskus silmän värikalvon tulehduksen eli iriitin. Se voi olla taudin ensioirekin. Toisinaan selkärankareuma saattaa aiheuttaa sydämen tai aortan seinän tulehduksen.
Selkärankareuman esiintyminen ja yleisyys
Selkärankareuma alkaa yleisimmin alle 40-vuotiaana. Sen ilmaantuvuus on suurimmillaan n. 20-vuotiaana mutta taudin toteaminen viivästyy melko usein. Miehillä selkärankareuma on 2-3 kertaa yleisempi kuin naisilla ja vaikeaa muotoa, joka vaatii sairaalahoitoa, esiintyy enemmän miehillä.
Yli 10 000 suomalaista sairastaa selkärankareumaa ja vuosittain tautiin sairastuu arviolta ainakin 350 ihmistä. Sairastuneita voi olla todellisuudessa enemmän, sillä lievempiä tautimuotoja saattaa olla hankalampi havaita.
Selkärankareuman aiheuttaja
Selkärankareuman aiheuttajaa ei vielä tunneta. Melkein kaikilta sairastuneilta löytyy kuitenkin verestä perinnöllinen HLA-B27-antigeeni, jota pidetään taudin riskitekijänä. Toisaalta arviolta vain 2-5 % kaikista HLA-B27-positiivisista ihmisistä sairastuu.
On epäilty, että selkärankareuma voisi puhjeta jonkin ulkoisen tekijän myötävaikutuksesta, kuten bakteerin aiheuttaman suolistotulehduksen jälkeen.
Selkärankareuman diagnoosi
Diagnoosia tehtäessä kiinnitetään huomiota ihmiseen kokonaisuutena sekä tutkimuslöydöksiin. Kliinisessä tutkimuksessa saatetaan havaita selkärangan jäykistymistä tai tyypillisiä tulehduksia nivelissä ja jänteiden kiinnittymiskohdissa. Verestä voidaan määrittää tulehdusarvot CRP ja lasko, jotka ovat monesti koholla mutta voivat olla myös normaalitasolla. Perusverenkuvassa (PVK) saattaa joskus paljastua anemia.
Selkärankareuman toteaminen viivästyy usein noin 5-11 vuotta oireiden alusta. Tämä johtuu ilmeisesti osittain siitä, että tulehduksen aiheuttamat muutokset risti-suoliluunivelissä näkyvät diagnostiikassa käytetyssä röntgenkuvauksessa vasta useiden sairastamisvuosien kuluttua. Henkilö saattaa myös hakeutua lääkäriin melko myöhäisessä vaiheessa, sillä oireet etenevät hitaasti sekä lievittyvät liikkuessa ja tulehduskipulääkkeitä käytettäessä.
Risti-suoliluunivelen magneettikuvauksella on mahdollista havaita kyseisen nivelen tulehdus jo varhaisvaiheessa. Magneettikuvauslaitteiden yleistyessä tämä tulee luultavimmin nopeuttamaan taudinmääritystä.
Selkärankareuman hoito
Selkärankareuman hoidon perusta on päivittäinen voimistelu ja liikunta. Niillä ylläpidetään selkärangan liikkuvuutta ja estetään sen taipuminen etukumaraan. Ohjattu kotivoimistelu näyttäisi tutkimusten perusteella tehoavan paremmin kuin ohjaamaton ja ohjattu ryhmäliikunta vielä paremmin kuin ohjattu kotiliikunta. Ohjattuun ryhmäliikuntaan liitetty laitoskuntoutusjakso parantaa tuloksia entisestään. Myös ohjattua fysioterapiaa tarvitaan erityisesti tulehdusvaiheiden hoidossa ja niiden jälkitiloissa.
Tulehduksettomassa ja kivuttomassa vaiheessa olevassa selkärankareumassa ei välttämättä tarvita lääkehoitoa. Tulehduskipulääkkeitä käytetään tarvittaessa hoitamaan kipua. Sulfasalatsiinia käytetään rauhoittamaan aktiivista tulehdusta ja selkärankareuman oireita. Raajojen niveltulehduksissa ja insertiiteissä voidaan kyseisiin kohtiin antaa kortisoni-injektioita.
Myös biologisia reumalääkkeitä on alettu käyttää vaikean aktiivisen selkärankareuman hoidossa. Näyttöä on tuumorinekroositekijä-alfa-reseptorin salpaajien (TNF) adalimumabin, etenerseptin ja infliksimabin tehosta. Niitä annetaan lääkkeestä riippuen joko ihonsisäisinä pistoksina tai tiputuksena laskimoon. Vielä ei tiedetä edellä mainittujen lääkkeiden vaikutusta pitkän aikavälin ennusteeseen
Metotreksaattiakin on kokeiltu selkärankareuman hoidossa. Laadukasta tutkimusnäyttöä sen hyödyistä tarvittaisiin kuitenkin vielä lisää.
Lähteet:
Suomen Reumaliitto ry. Reuma-aapinen. www.reumaliitto.fi
Reumasäätiön sairaala. Reumatietoa/reumalääkkeet. www.reuma.fi
Laitinen M ja Hakala M. Selkärankareuma. Duodecim 2005;121:1635-42.
American College of Rheumatology. Ankylosing spondylitis. www.rheumatology.org
MayoClinic.com. Ankylosing spondylitis. www.mayoclinic.com
Kaipainen-Seppänen O. Krooninen niveltulehdus Suomessa. Duodecim 2000;116:1445-51.
Selkärankareuma. YKT 3.10.2004. Lääkärin CD-ROM 1-2006.
Möttönen T. Edistysaskelia reumatologiassa. Suomen Lääkärilehti 2005;60:1907
Martio J ym. Selkärankareuman lääkehoitoa voi tehostaa. Suomen lääkärilehti 2004;59:517-21.