Hyvinvointi

Tingi jatkuvasta mukavuudesta menestyäksesi

Älä tavoittele täydellisyyttä, Näin neuvoo työssään onnistunut nainen. Kannattaisiko ottaa opiksi?

Teksti Emmi Oksanen
Kuvat Heidi Strengell
16.4.2015

Maija Itkonen, 35

  • yksi Powerkiss Oy:n perustajista,
  • nyt yrityksen muotoilujohtaja
  • taiteen maisteri
  • sai 2010 Vuoden innovaatiojohtaja-palkinnon työstään langattomien latauslaitteiden kehittäjänä

Katso myös: Huolehdi jaksamisestasi töissä

Rohkeasti yrittäjäksiPerustin langattomia laitteita kehittävän Powerkiss-yrityksen kolmen muun yhtiökumppanin kanssa lokakuussa 2008. Yrittäjyys ei pelottanut minua, sillä halusin olla tulenkantaja ja panna itseni likoon.Minusta minulla on koulutettuna ihmisenä oikeus ja jopa velvollisuus miettiä, mitä voin antaa yhteiseen pakkaan. Olisi lähes törkeää, että korkeasti koulutettu nuori ihminen haluaisi vain mahdollisimman helpon palkkatyön eikä ottaisi mitään haasteita vastaan.En joutunut yrittäjäksi ryhtyessäni tekemään töitä ilman palkkaa, sillä Powerkiss sai rahoitusta Tekesiltä eli Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskukselta, ja siihen kuuluivat kohtuulliset kuukausipalkat.

Lue myös: Ahdistavatko työpaikan juorut?Auta muita ja pyydä apuaTyössäni ajattelen olevani matkalla, jonka tavoitteena on, että langattomasta latauk­sesta tulisi arkipäivää. Teknologia-alan nousu, kontaktien solmiminen ja kyllä se hoituu -asenne auttavat minua. On tärkeää osata myös antaa. Jos minulla on idea, joka voisi hyödyttää jotakuta toista, kerron sen hänelle.Yksi tärkeä etappi oli, kun Powerkiss pääsi 2010 kehittäjäjäseneksi langattomia laitteita kehittävien yritysten yhteenliittymään. Siellä meitä kuunnellaan jättiyritysten rinnalla. Kuluneen vuoden aikana olen myös oivaltanut, että pienet, muutamien ihmisten porukat ovat tehneet monta suurta keksintöä.Naisten kannattaisi pyytää enemmän apua eikä ajatella olevansa äiteinä korvaamattomia. Voisin esimerkiksi surkutella, että olen ollut paljon ulkomaanmatkoilla enkä ollut kolmea vuotta äitiysvapaalla poikieni, 7-vuotiaan Jalon ja 1,5-vuotiaan Unton, kanssa. Itse kuitenkin tiedän, että olen heille erittäin läheinen. Yksikään äiti ei voi taata, ettei jää huomenna auton alle. Silloin on tärkeää, että lapsilla on oma turvaverkko.

Katso myös: Pettikö muisti taas töissä?3 vinkkiäni muille naisille1. Lopeta täydellisyydentavoittelu mutta tingi omasta mukavuudestasi. Älä ajattele, kuinka kohtuutonta on, että sinun on jaksettava tänään viiden tunnin yöunilla.2. Älä lykkää lasten hankintaa työn takia vaan hanki hoitoapua. Työn ja äitiysvapaan tiukka erottaminen toisistaan on suuri este naisten menestykselle.3. Pyydä apua. Liike-elämässäkin ihmiset haluavat auttaa toisiaan. Kun menet alan seminaareihin ja muihin tilaisuuksiin, juttele ihmisille sen sijaan, että vain kuuntelisit puhujia.

Lue myös vinkit: Näin väistät työelämän karikot

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi