Tämä syöpä yleistyy nopeasti - näin ehkäiset taudin!

Tämä syöpä yleistyy nopeasti - näin ehkäiset taudin!
Syöpä ei ole vain keski-ikäisten ja ikääntyneiden sairaus, vaan sitä tavataan myös alle kolmikymppisillä, sanoo lääketieteen tohtori.
17.6.2016

Nopeimmin yleistyvä syöpä on ihomelanooma, johon sairastuneiden määrät kasvavat nopeasti. Vuodesta 2005 alkaen kasvua on 6,3 prosenttia vuodessa. Sitä tavataan Suomessa myös nuorilla naisilla.

Kaikkiaan melanoomaan sairastuu Suomessa vuosittain noin 1 500 henkilöä, joista naisten osuus on hieman vajaa puolet. Sairastuneista naisista kahdeksan prosenttia on alle 35-vuotiaita.

Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Tomi Leivo Mehiläisestä kertoo, että ihosyöpien yleistyminen näkyy myös ihotautilääkärin vastaanotolla.

- Ihotautilääkärin on pidettävä melanooman mahdollisuus mielessä myös silloin, kun nuori ihminen tulee vastaanotolle näyttämään ihomuutosta. Melanooma ei ole vain keski-ikäisten ja ikääntyneiden sairaus, vaan sitä tavataan myös alle kolmekymppisillä, Leivo korostaa.

Tärkein melanooman riskitekijä on auringon UV-säteily.

Ihosoluilla on pitkä muisti. Niihin kertyy muutoksia ihon palamisen ja UV-säteilylle altistumisen seurauksena lapsuusvuosista lähtien. Riski pahalaatuisille muutoksille kasvaa, kun sama ihoalue altistuu UV-säteilylle uudelleen ja uudelleen.

- Erityisesti toukokuussa näkyy huolten huippu, kun lisääntyvä auringonvalo saa ihomuutoksista huolestuneet ihmiset hakeutumaan ihotautilääkärin vastaanotolle. Lääkäriin kannattaa lähteä, jos aiemmin terveelle iholle tai luomeen ilmaantuu muutos, jonka hyvälaatuisuudesta ei voi itse olla varma, Leivo sanoo.

Turhia lääkärikäyntejä ei ole

Pelkkä luomien tarkkailu ei riitä. Jopa 70 prosenttia melanoomista ilmaantuu aiemmin terveelle iholle ja vain 30 prosenttia iholla olleeseen luomeen.

Hälyttäviä oireita ovat muun muassa luomen tai ihon värimuutos ja kirjavuus, luomen koon kasvu, luomen epäsymmetrinen muoto ja epätarkkarajaiset reunat sekä ihomuutoksessa tuntuva pistely, kihelmöinti tai kutina.

- Jos iholle ilmaantuva muutos huolestuttaa, lääkäriin kannattaa lähteä. Turhia käyntejä ei ole, Leivo muistuttaa.

Riittävällä suojautumisella voidaan ehkäistä iso osa melanoomatapauksista. Ihotautilääkärin mukaan auringosta saa kesällä nauttia, mutta viisas osaa nauttia siitä varjossakin tai sopivasti suojautuneena. Ihon ruskettumisen ihannoinnista kannattaisi terveysriskien takia luopua.

- Pikemminkin pitäisi ajatella niin, että vaalea iho on kaunis. Ruskettuminen on merkki ihon vaurioitumisesta. Nuoren naisen kannattaa lisäksi muistaa, että runsas auringossa oleilu on tupakoinnin ohella merkittävä ihoa ennenaikaisesti vanhentava tekijä.

Vaatteet, varjo ja aurinkovoide

Suomen kesässä UV-säteily on voimakkaimmillaan päivisin kello 11-15. Sopivan peittävä vaatetus on suojautumisessa ensisijainen keino. Pään ja kasvojen suojana kannattaa käyttää leveälieristä hattua. Pihalla ja terassilla aurinkovarjo antaa lisäsuojaa.

- Aurinkovoiteissa on hyvä valita vähintään suojakerroin 20. Voidetta pitää muistaa lisätä parin tunnin välein, Leivo korostaa.

Erityisen hyvin auringolta pitää suojautua, jos on vaaleaihoinen, runsasluominen ja herkästi palava henkilö. Jos lähisuvussa on aikaisemmin tavattu melanoomaa, riski sairastumiseen on entisestään kohonnut. Perinnöllisesti alttiiden on hyvä käydä säännöllisesti ihotautilääkärin tarkastuksessa.

Todetun melanooman hoitoennuste on sitä parempi, mitä varhaisemmassa vaiheessa syöpä löytyy. Syövän vakavuuteen vaikuttavat muun muassa sen paksuus ja levinneisyys. Melanooma voi olla paikallinen tai alueellisesti tai etäpesäkkeisesti levinnyt. Etäpesäkkeinä levinnyt melanooma on taudin huonoennusteisin muoto.

Syöpärekisterin tilastojen mukaan yli 85 prosenttia melanoomapotilaista on elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta. Melanoomaan kuolee Suomessa vuosittain yli 200 henkilöä.

Riittävällä suojautumisella voitaisiin estää jopa 90 prosenttia melanoomatapauksista.

Lue myös:

1 kommentti