5 karua faktaa uv-säteilystä

5 karua faktaa uv-säteilystä
Ihosyövistä olisi mahdollista päästä kokonaan eroon, mutta tulevaisuudessa melanooma kuitenkin lisääntyy huomattavasti.
Julkaistu 30.6.2015

STUKin tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset ottavat edelleen paljon aurinkoa, vaikka tietävät sen riskeistä. Ylilääkäri Eeva Ollila Syöpäjärjestöistä sanoo, että ihosyövistä olisi mahdollista päästä kokonaan eroon järkevällä aurinkokäyttäytymisellä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana melanooman ennustetaan kuitenkin lisääntyvän huomattavasti.

1. 15 minuuttia auringossa riittää päivän D-vitamiiniannoksen saantiin.

UV-säteily muodostaa D-vitamiinia iholla. Suomessa D-vitamiinia saa riittävästi UV-säteilystä aina lokakuulle asti. Talvisin UV-indeksi on lähes nollassa, jolloin D-vitamiini tulee pääosin ruuasta tai mahdollisesti vitamiinivalmisteista.

2. Ihon ruskettuminen on ihon puolustusmekanismi.

Auringon UV-säteilystä saatava rusketus toimii ihon puolustusmekanismina säteilyn haitallisia vaikutuksia vastaan. Rusketuksesta saatava suojakerroin on vain 4-5. Ihmisiä suositellaankin käyttämään aurinkorasvaa, jonka suojakerroin olisi vähintään 30.

3. UV-säteilyn vaikutukset kerääntyvät ihon muistiin.

Vuosia jatkunut altistuminen UV-säteilylle vaurioittaa ihon sidekudoksia eli iho vanhenee ennenaikaisesti. Iho menettää kimmoisuutensa, se rypistyy ja paksuuntuu. Pahimmillaan jatkuva altistuminen voi johtaa ihosyöpään kuten melanoomaan, okasolu- tai tyvisolusyöpään. Sen takia auringolta kannattaa suojautua kesäisin huolella.

4. Myös silmät on hyvä suojata UV-säteilyltä.

Silmät ovat herkät UV-säteilylle. Kesäisin kannattakin käyttää aurinkolaseja, sillä suuri määrä UV-säteilyä voi aiheuttaa sarveiskalvon tulehduksen. Lasten silmät on erittäin tärkeä suojata, koska pahimmillaan UV-säteily voi tunkeutua verkkokalvolle asti rappeuttaen sitä.

5. Kesäisin kannattaa seurata UV-indeksiä.

Suomessa korkein UV-indeksilukema on kuusi. Suojautumistarve alkaa, kun indeksi on yli kolme. Suomessa UV-indeksi on korkeimmillaan kesällä keskipäivän aikaan, jolloin kannattaakin pysytellä varjossa. UV-ennusteet laatii Ilmatieteenlaitos.

+ UV-säteily lyhentää materiaalien käyttöikää.

Useat materiaalit eivät pidä UV-säteilystä. Säteilyn vaikutukset näkyvät materiaaleissa muun muassa kellastumisena sekä halkeiluna. Materiaaleihin pyritään lisäämään UV-suojia, mutta suojaus lisää niiden tuotantokustannuksia ja samalla kemikaalien määrää elinympäristössämme.

1 kommentti