Miiku Alajoki, 23, voi muutama vuosi sitten niin huonosti, että oli valmis kuolemaan.
Nyt Alajoki tietää, että syvistä vesistä voi selviytyä pinnalle. Hän tietää myös, miltä tuntuu olla paljon puhuttu syrjäytynyt nuori – ja niin huonossa kunnossa, että viiltelee itseään ja ajattelee, että olisi helpompaa kuolla kuin elää.
Yläasteikäisenä Alajoki mietti, että varmaan melkein kaikilla on samanlaista kuin hänellä. Ehkä elämä vain tuntuu tältä: että aina ei vain jaksa.
Ei mennyt kuukauttakaan niin, ettei tyttö olisi lintsannut koulusta teeskentelemällä sairasta. Jälkeenpäin ajatellen Alajoella saattoi olla mielenterveysongelmien oireita jo tuolloin.
Tie vei kuitenkin lukioon. Sen jälkeen tulikin neljä välivuotta – tai niin Alajoki itse nimittää harmaita vuosiaan, jolloin hän ei ”tehnyt yhtään mitään”.
Suoraan psykiatriselle osastolle
Lukion jälkeen Alajoki ei jaksanut hakea minnekään. Kirjoitukset olivat vieneet mehut.
- Olin kirjaimellisesti syrjäytynyt. Minulla ei ollut töitä, ei koulua, ei sosiaalisia suhteita nettiä lukuun ottamatta. Lopulta en uskaltanut lähteä edes kauppaan.
Tyttö tiesi, ettei kaikki ole hyvin. Hän räpisteli kuitenkin eteenpäin ja haki ammattikorkeakouluun opiskelemaan tradenomiksi.
- Mutta sekin meni puihin.
Noin kaksikymppisenä Alajoki alkoi puhua vaikeuksistaan vanhemmilleen.
- Sanoin jotenkin siihen tyyliin, että ei ole paras mahdollinen olo. Äiti alkoi ajaa minulle lääkäriaikaa. Itse en enää jaksanut. En uskaltanut edes tarttua puhelimeen.
Piti kuitenkin jonottaa. Viimein lääkäri soitti Alajoelle ja sanoi, että sairaanhoitajalle olisi luvassa vapaa aika.
- Olin edellisenä yönä viillellyt itseäni ja sanoin lääkärille, että en tarvitse aikaa, sillä viillän itseltäni kaulan auki.
Aika lääkärille löytyi saman tien. Alajoki lähetettiin suoraan psykiatriselle osastolle.
- Se pelasti henkeni.
Uudestaan osastohoitoon
Alajoelle aloitettiin osastolla lääkitys, ja hän sai terapiaa ja vertaistukea.
- Tarvitsin koko setin, että aloin toipua. Kun lähdin osastolta, minulla oli uutta toivoa. Sen jälkeen alkoi säännöllinen viikoittainen terapia, ja minulla on edelleen myös lääkitys.
Yhden ”välivuosistaan” Alajoki opiskeli Limingan taidekoulussa sarjakuvalinjalla.
- Se oli oikeastaan läpimurto, sillä kävin sen kokonaan. Paineet laskivat, opiskelu oli rauhallisempaa ja pystyin paremmin toipumaan.
Limingan jälkeen Alajoki lähti Vaasan yliopistoon opiskelemaan englannin kääntämistä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän kävi uudestaan myös osastohoidossa.
- On tämä ollut vuoristorataa.
Neljä diagnoosia
Alajoen papereissa lukee neljä eri diagnoosia. Hänellä on masennus, joka tosin nyt on taka-alalla, remissiossa. Hänellä on myös ahdistuneisuusoireyhtymä, ja papereissa puhutaan myös epävakaasta persoonallisuudesta.
- Olen tunne-elämältäni aika epävakaa. Kultaista keskitietä ei oikein ole, vaan tunnen tunteet äärimmäisinä: itken ja nauran vuorottain. Mutta tämäkin on ollut laantumaan päin, kuvailee Alajoki.
Enää ei olla oikein varmoja siitä, onko diagnooseista neljäs – pakko-oireinen häiriö – välttämättä oikea. Jos masennusta ja ahdistusta ei ole, ei ole pakko-oireitakaan, kuten sitä, että tuntuu, ettei ole fyysisesti mahdollista koskea hissin nappeihin tai ovenkahvoihin.
"Nyt elämässä on toivoa"
Tämän vuoden tammikuussa Alajoki alkoi opiskella media-assistentiksi Luovissa. Opiskelu on suunnattu erityisryhmille, ja Alajoki kiittelee, että kaikki vaikuttaa hyvältä: opettajien, ohjaajien ja opiskelijoiden tukiverkko toimii, ja ryhmät ovat sopivan pieniä.
Nyt tuntuu paljon kevyemmältä kuin aikaisemmin.
- Nyt elämässä on toivoa. Minulla on vakaa aikomus valmistua ammattiin ja elää sitä niin sanottua normaalia elämää.
Haastateltavaksi Alajoki halusi ryhtyä antaakseen toivon pilkahduksia heille, jotka juuri nyt kärsivät niin kuin hän aikanaan.
- Muistan kuinka luin jossain odotushuoneessa lehteä, jossa joku kertoi omista selviytymiskokemuksistaan. Sellaisista sai toivoa.
Ongelmista puhuminen auttaa
Alajokea ovat auttaneet terapian ja lääkkeiden lisäksi monet asiat. Perhe, ystävät ja vertaistuki ovat olleet korvaamattomia.
Sekin auttaa, että yrittää pitää yllä päivärutiineja. Aiemmin Alajoki kävi päivittäin Huusko-projektin tapaamisissa Oulussa. Nyt hän ohjaa Hyvän mielen talossa vapaaehtoisena taidekurssia.
Taide on yksi kanava purkaa ahdistusta ja ammentaa iloa. Alajoki ei kulje missään ilman luonnostelukirjaansa, ja pian hän on lähdössä Tampereelle sarjakuvapäiville. Kynästä tulee paitsi sarjakuvia myös runoja ja muita kirjoituksia.
Musiikin kuuntelu – mojova rypemisbiisi tai kunnon ilokappale – voivat tuoda lohtua ja iloa. Liikunnastakin on hyötyä.
Myös avoimuus on auttanut eteenpäin. Tätä nykyä Alajoki puhuu ongelmistaan:
- Kun itse avaa suunsa, toinenkin ehkä uskaltautuu kertomaan omista asioistaan. En näe mitään hyötyä siitä, että vaikenisin.
Kuva: Tiina Liuska
Täältä voi saada apua:
Valtakunnallisesta Suomen mielenterveysseuran kriisipuhelimesta apua kriiseissä oleville ja heidän läheisilleen. Numero 01019 5202.
Apua arkielämän kriisitilanteisiin: Tukinet.net
I’m alive: englanninkielinen sivusto, jossa kriisissä olevat ja itsemurhaa harkitsevat pääsevät chattaamaan vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa
Lue myös:
