Terve.fi

Serotoniinin takaisinoton estäjät eivät lisää masennuspotilaiden sydänoireita

Serotoniinin takaisinoton estäjät eivät lisää masennuspotilaiden sydänoireita
Masennuksesta kärsivät sairastuvat herkemmin sydäntauteihin.
Julkaistu 11.5.2016

Masennusta potevat sairastuvat tavallista herkemmin sydänsairauksiin, mutta masennuslääkkeiden rooli sairastumisissa on jäänyt epäselväksi. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan suurin osa masennuslääkkeistä on kuitenkin tässä suhteessa turvallisia.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää eroavatko eri masennuslääketyypit mahdollisilta sydänvaikutuksiltaan. Analyysi perustui 240 000 masennusdiagnoosin vuosina 2000–2011 saaneen 20–64-vuotiaan viisivuotiseen seurantaan.

Tutkijat eivät löytäneet viitteitä siitä, että serotoniinin takaisinoton estäjiä käyttävät sairastuisivat muita todennäköisemmin rytmihäiriöihin, sydäninfarkteihin tai aivoverenkiertohäiriöihin. Analyysi viittasi jopa siihen, että serotoniinin takaisinoton estäjien ja varsinkin fluoksetiinin käyttö voisi pienentää sairastumisriskejä. Sitalopraami, joka on joissain tutkimuksissa yhdistetty rytmihäiriöihin, ei tämän analyysin perusteella lisännyt rytmihäiriöitä edes suurina annoksina.

Trisykliset masennuslääkkeet näyttäisivät olevan hieman ongelmallisempia, sillä niiden käytön alkuvaiheeseen saattaa tulosten perusteella liittyä suurentunut rytmihäiriöriski. Tämä havaittiin erityisesti lofepramiinia käyttävillä.

Tutkijat pitävät tuloksiaan tervetulleina, sillä ne lievittävät pelkoa varsinkin serotoniinin takaisinoton estäjien sydänhaitoista. Kyseisiä lääkkeitä syö noin puolet masennuslääkkeitä käyttävistä, joten niihin liittyvät haittavaikutukset koskettavat monia.

Tulokset julkaistiin British Medical Journalissa.

Lue lisää:

Kommentoi »