Aurinkokunnassa on yli 150 erilaista kuuta, mutta vain yksi niistä kiertää Maata. Tällä Kuulla on erittäin voimakas yhteys planeettaamme ja ylipäätään sen olemassaoloon.
Kuun ansiosta Maa kiertää akselinsa ympäri tasaisesti, ja ilman sitä kotiplaneettamme heittelehtisi holtittomasti, minkä seurauksena täällä olisi valtavan kuumia jaksoja ja hyisiä jääkausia. Maassa asuminen ei silloin onnistuisi.
Mutta Kuu on meille lojaali, ja se kiertää maapallon ympäri uskollisesti kerran kuukaudessa. Onkin loogista, että kuukaudet on nimetty sen kierron mukaan.
Kuu kertoo alitajunnasta
Kuu valaisee pimeydessä, inspiroi meitä ja liikuttelee vuorovesiä. Myös astrologiassa vesielementti liitetään sen ominaisuuksiin, ja Kuu on johtavaa laatua olevan vesimerkin ravun hallitsijaplaneetta. Vesielementtiin liitetään tunteet, intuitiivisuus ja henkisyys.
Kuulla ei ole omaa valoa, vaan se heijastaa sitä Auringosta. Siinä missä astrologiassa aurinkomerkki kertoo näkyvästä osasta itseämme, kuumerkki kertoo piilotetusta puolestamme ja alitajunnastamme.
Astrologiassa Kuun merkitys liittyy voimakkaasti tunnemaailmaan. Omia tunteita ja tarpeita on tärkeää oppia kuuntelemaan. Jos emme kohtaa niitä, seurauksena voi ääripäissä olla joko impulsiivinen, vahingollinen käytös tai omien tunteiden tukahduttaminen.
Jos Kuu sijaitsee syntymäkartalla kalojen merkissä, voi henkilö aistia toisten tunteet kuin ne olisivat hänen omiaan. Tämän herkkyyden vuoksi maailma voi tuntua toisinaan liian raskaalta paikalta. Jos Kuu on kaloissa, ihmisen pitääkin kuunnella tarvettaan välillä eristäytyä, jotta hän löytää taas selkeyden ja omat voimansa.
Hoiva ja kiintymys liittyvät kuuhun
Kuu kertoo myös, millaiset asiat tuovat meille turvaa. Kuu kauriin merkissä liittyy tasaisuuden ja ennakoitavuuden tarpeeseen niin ihmissuhteissa kuin tulonlähteissäkin. Sen sijaan Kuun ollessa jousimiehessä henkilö tarvitsee tilaa liikkua, kasvaa ja toteuttaa itseään ollakseen tasapainossa.
Kuu liittyy hoivantarpeeseen, kiintymysmalleihin sekä erityisesti subjektiiviseen kokemukseen omasta äitihahmostamme. Pelkistäen Kuu oinaassa voisi viitata kokemukseen suorasukaisesta ja impulsiivisesta ja Kuu skorpionissa suojelevasta ja takertuvasta äidistä.
Syvällistä syntymäkartan tulkintaa tehdessä pitää ottaa huomioon myös huonesijainti ja aspektit, joita kartan muut planeetat mahdollisesti tekevät Kuulle.
Kuun vaiheet arjen apuna
Öisellä taivaalla hohtava Kuu vangitsee kauneudellaan. Samoin kuin tunteet tulevat ja menevät, myös Kuu vaihtaa hieman muotoaan joka yö.
Maasta katsottuna voimme tunnistaa kahdeksan eri Kuun vaihetta. Kuu pysyy jokaisessa vaiheessa 3–4 päivää. Kun hyödyntää näitä rytmejä, on mahdollista elää sopusoinnussa luonnonvoimien kanssa.
Kuun vaiheet:
Kasvava kuu
Ennen täyttäkuuta nähdään kasvavan Kuun vaihe, jolloin valo valtaa yhä enemmän tilaa Kuun pinnalta. Vaihe liitetään tarkkuutta edellyttävään toimintaan.
Kasvavan Kuun aikaan on hyvä myös päästää irti asioista, joita ei enää tarvitse.
Täysikuu
Kun Kuu näkyy kokonaan valaistuna ympyränä, koittaa rakastettu ja pelätty täysikuu. Se saattaa olla vaikutuksiltaan voimakkain vaiheista. Moni kokee sen tuovan unettomia öitä ja levottomuutta. Sen vaikutukset näkyvät onnettomuus- ja rikostilastoissa.
Täysikuu on kuitenkin myös juhlan ja irtipäästämisen aikaa. Silloin voi olla kiitollinen ja nauttia omista saavutuksista.
Vähenevä kuu
Valo alkaa pikkuhiljaa kadota Kuun pinnalta. Silloin on otollista keskittyä tilanteisiin, jotka vaativat esillä oloa, kuten tarinankerrontaa tai opettamista.
Viimeisen neljänneksen kuu
Kuun vasemmalle puolelle lankeaa valo. Aika suosii erilaisten henkisten kriisien ratkaisemista, henkisen yhteyden vahvistamista ja intuitiivisuutta.
Balsaminen Kuu
Vaihe, jolloin loppukin valo hiljalleen katoaa täysin Kuun pinnalta, on äärimmäisen herkkää aikaa. Silloin on hyvä kerätä omia voimia, eikä aloittaa mitään uutta.
Kannattaa kääntyä sisäänpäin, rauhoittua ja päästää irti kaikesta, mitä ei enää tarvitse mukaan seuraavalle Kuun kierrokselle. Näin parempaa voi tulla tilalle.
Uusikuu
Kuu on meille näkymätön. Silloin se sijaitsee kiertoradallaan Maan ja Auringon välissä ja Aurinko osuu kiertolaisemme sille puolelle, joka on Maasta poispäin. Astrologisesti uusikuu on parasta aikaa uusien projektien aloittamiselle, sillä siihen liittyy energia ja luovuus.
Sirppikuu
Sirppikuu on energialtaan samankaltainen kuin uusikuu, mutta energia kohdistuu enemmän jo käynnissä olevien projektien edistämiseen.
Ensimmäisen neljänneksen kuu
Kuun koko oikealle puolelle lankeaa valo. Vaihe on suotuisa erityisesti fyysisistä kriiseistä ja ongelmista selviämiselle, mutta se myös altistaa tilanteille, joissa on pakko olla paineen alla.
Milja Haltsonen
on ammattiastrologi, kulttuurituottaja ja yrittäjä. Hän on astrologiaan, meditointiin ja rentoutukseen sekä hyvinvointitapahtumiin keskittyvän Henkisen kasvun Kajon toinen perustaja. Hän kirjoittaa Planeetat-sarjaa, jossa tutustutaan taivaankappaleisiin hieman lähemmin.
Tämä on kuudes osa Planeetat-sarjasta, joka ilmestyy Voi hyvin -lehdessä vuonna 2023.