Hyvinvointi

Päivitä suhdettasi säännöllisesti!

Hyvästäkin parisuhteesta voi tehdä entistä paremman. Suhdettaan voi aina kehittää ja vahvistaa. Jokainen suhde vaatii välillä päivityksiä sen varmistamiseksi, että kaikki on kunnossa. Tiedätkö sinä, mistä kumppanisi unelmoi ja mitä hän toivoo?

8.2.2012

Jokainen suhde, oli suhde miten hyvä tahansa, tarvitsee välillä päivityksiä omasta tilastaan. Auton tavoin suhde tarvitsee huoltoa ja tarkastuksia sen varmistamiseksi, että kaikki on kunnossa.

Parisuhteen osapuolten tulisi tuntea itsensä arvostetuiksi, halutuiksi ja ennen kaikkea rakastetuiksi. Näin ollen suhteen intiimiys, rakkaus ja kunnioitus tulisi ottaa aika ajoin tarkastelun alle. Onhan kaikki varmasti kunnossa?

– Suhteen päivitys on hyvin tärkeää. teen asiakkaideni kanssa usein parisuhdekatsauksia, joissa katsotaan, missä suhteessa mennään, mihin sen saralla ollaan tyytyväisiä ja mihin ei, ja mihin halutaan muutosta, kuvailee Ovumia Perheklinikan psykologi ja seksuaalineuvoja Mirka Paavilainen.

Kahden tunnin aikana siis jutellaan siitä, mitä molemmille kuuluu ja minkälaisia toiveita ja unelmia kummallakin on tulevaisuuden suhteen.

Lue myös: Älä päästä suhdetta tylsäksi – näillä vinkeillä ravistellaan parisuhdetta

Keskustelkaa!

– Nykyajan ihmisten elämä on kiireistä ja hektistä, joten jostain on karsittava. Harmillisesti parisuhde on usein se asia, josta karsitaan. Tällöin parisuhde ja puolisoiden välinen tunneyhteys on vaarassa, kun kumppania ei enää tunneta kunnolla, psykologi harmittelee.

Asioista puhuminen on parisuhteen A ja O. Jos kommunikaatio suhteessa ei kuitenkaan toimi, on suhteen tilan kartoittaminenkin hankalaa. Päivittäinen, arkisista asioista juttelu on helppo tapa keskustella toisen kanssa, jolloin myös siirtyminen vakavampiinkin aiheisiin on helpompaa.

– Keskustelemalla puolison kanssa voi kyetä tunnistamaan myös omia tarpeitaan ja tunteitaan. Näin kriisienkin ennaltaehkäisy hoituu siinä samassa.

Huomioikaa!

Keskustelu saadaan hyvin alulle, kun molemmat keskittyvät kuuntelemaan, mitä puolisolla on sanottavana. Toinen puhuu rauhassa asiansa ensin ja toinen sen jälkeen. Kun mieltä painavat, ilahduttavat tai mietityttävät asiat on sanottu ääneen, on helppo jatkaa keskustelua eteenpäin.

Vaikka suhde olisikin vakaalla pohjalla, ei aina tule muistettua huomioida kumppania tarpeeksi. Ilahduttavat sanat, kehut ja huomionosoitukset nostavat itse kunkin mielialaa ja muistuttavat kumppania siitä, kuinka tärkeä hän sinulle onkaan. Anteeksi, kiitos ja ole hyvä ovat toimivia kohteliaisuuksia myös rakkauselämässä.

– Suomalaisten kannattaisi harjoitella kehumista ja positiivisen palautteen antamista, siinä olemme pääosin huonoja. Halailu on yhtä kaikki tärkeää ja jonkinlainen fyysinen kontakti muutoinkin, Paavilainen neuvoo.

Lue myös: Piristystä parisuhteeseen – Näin toteutat suhteen kevättalkoot

Heittäytykää!

Suhteen alku on saattanut olla täynnä eroottisia seikkailuja, mutta hyvin usein kipinä alkaa kuitenkin jossain suhteen vaiheessa hiipua. Erotiikkaa voi pitää suhteessa yllä pienilläkin teoilla, kunhan vain uskaltaa tehdä halunsa selväksi ja heittäytyä tarvittaessa himon vietäväksi.

– Suhteessa on todennäköisesti jotain pielessä, jos siinä ei ole seksuaalisuutta. Yleensä ihmiset toivovat kuitenkin parisuhteeltaan seksuaalistakin yhteyttä ja seksi on monien mielestä olennainen osa parisuhdetta, Paavilainen sanoo.

Seksuaalineuvoja kehottaa pareja kokeilemaan rohkeampaa riskinottoa ja ennakkoluulottomuutta seksin saralla. On tärkeää, että kumppanukset kertovat toisilleen, mitä he seksiltään haluavat ja mitä eivät, sillä meillä kaikilla on erilaiset mielipiteet siitä, miten omaa ja kumppanin seksielämää halutaan kehittää.

Lue myös: Näin pidät miehen kanssa hauskaa

Auttakaa!

Mikä olisikaan sen mukavampaa kuin huomata työpäivän päätteeksi puolison siivonneen, lenkittäneen koiran tai laittaneen ruokaa. Arkiset teot niin helpottavat jokapäiväistä elämää kuin ennaltaehkäisevät riitoja.

– Kotityöt ovat aiheuttajina monissa parisuhteen ristiriidoissa. Niiden vapaaehtoinen hoitaminen on konkreettinen ele, joka on arjessa mahdollinen helppo ja epäitsekäs teko ja jolla voi osoittaa että välittää kumppanistaan, Paavilainen toteaa.

Riitatilanteissa kyse ei kuitenkaan välttämättä ole vain kotitöistä nalkuttamisesta, vaan tarpeesta keskustella jostain syvemmästä. Parisuhteessa on silti hyvä olla jotain sääntöjä, joista pitää pystyä sopimaan joustavasti, kuten kotitöistä sopiminen. On myös syytä hyväksyä se, että kaikkia ristiriitoja ei voikaan saada koskaan lopullisesti ratkaistua.

Yllättäkää!

Kotitöiden pois alta hoitaminen on mitä mukavin tapa yllättää puoliso positiivisesti. Pieniä lahjoja, kukkia ja muita yllätyksiä on myös mukava saada silloin tällöin. Rahaa yllätyksiin ei välttämättä tarvitse laittaa, vaan ajatus on tärkein. Kumppanin saa tuntemaan itsensä tärkeäksi vaikka laittamalla lenkin päätteeksi tälle kylvyn valmiiksi tai siivoamalla kodin ja valaisemalla sen pelkin kynttilöin.

– Ilman yllätyksiäkin suhde toki toimii, eikä niitä ole pakko olla, psykologi huomauttaa,

– Ovathan yllätykset toki mukavia, mutta riippuu ihan ihmisestä kuinka tärkeinä niitä pitää. Lahjoilla yritetään joskus peittää ongelmia, eli itse pitäisin toimivaa tunneyhteyttä yllätyksiä tärkeämpänä. Mutta mikä kellekin sopii, on yksilöllistä.

Lue myös: 4 yksinkertaista vinkkiä kumppanin ilahduttamiseen

Muistelkaa!

Mikä olisikaan sen hauskempaa ja kutkuttavampaa kuin lähteä puolison kanssa jälleen ensitreffeille vaikkapa elokuviin tai ravintolaan, ja jakaa taas toisen kanssa se jännittävä ja odottava tunnelma, joka on jo aikaisemmin koettu. Yhteisen historian ollessa molemmille tuttu, on menneiden aikojen nostalginen jälleen eläminen yksi hauskimmista tavoista tuoda piristystä suhteeseen.

– Vanhojen muistelu voi olla hyvinkin maaginen kokemus, jos suhteessa on ajauduttu negatiiviseen kehään. Joskus tekee hyvää muistella vanhoja; sitä, miksi on alettu aikoinaan seurustella ja miltä se silloin tuntui. Tällä tavoin voidaan tavoittaa uudelleen oman kumppanin positiiviset puolet, Paavilainen kertoo.

Pitäkää hauskaa!

Se, että olisitte olleet yhdessä jo vuosikausia ei tarkoita sitä, että yhteiselon pitäisi olla kuivakkaa ja rutiininomaista. Lapsenmielinen asenne ja heittäytyminen niin arkena kuin juhlanakin tekee elämästä mielekkäämpää kypsemmälläkin iällä.

– Jotkut parit eivät tunnu löytävän enää mitään yhteisiä mielenkiinnonkohteita, mutta uskoisin kaikilla pareilla olevan edes jonkun yhteisen jutun, jota he voivat yhdessä harrastaa, Paavilainen miettii.

Yhdessä tekeminen tukee puolisoiden tunneyhteyttä ja pitää yllä suhteen positiivisia puolia. Näin lisätään suhteen me-henkisyyttä.

Kun toisen heikkoudet, vahvuudet, inhokit ja suosikit tietää, on melko helppoa ja varmaa onnistua toisen positiivisessa yllättämisessäkin.

– Mutta jollei suhdetta ole päivitetty, ei välttämättä olla tietoisia puolison todellisista toiveista, haluista ja tarpeista, Paavilainen muistuttaa säännöllisen päivittämisen tärkeydestä.

Asiantuntija Mirka Paavilainen on Ovumia Perheklinikan psykologi ja seksuaalineuvoja 

Lue myös:

Viisi vinkkiä kukoistavaan parisuhteeseen

4 rajaa, joita ei kannata rikkoa parisuhteessa

Luottamus on parisuhteessa kaiken a ja o! Toimi näin

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt