Terve.fi

Onko selän itsenaksauttamisesta enemmän haittaa kuin hyötyä?

Onko selän itsenaksauttamisesta enemmän haittaa kuin hyötyä?
Kotikonsteja oireiden hoitoon on monia. Netissä on runsaasti erilaisia ohjeita, joissa neuvotaan erilaisia tekniikoita nivelien toimintahäiriöiden (arkikielessä nikamalukkojen) kotihoitoon. Lue lisää.
Julkaistu 25.10.2016

Ohimenevät tuki-ja liikuntaelinperäiset kivut, jännitykset ja muut epämiellyttävät tuntemukset vaikuttavat enemmän tai vähemmän meidän kaikkien elämään. Kotikonsteja oireiden hoitoon on monia. Tavallisesti kiropraktikon vastaanotolla kysytään selän itsenaksauttelusta tai mobilisoinnista, jolloin selkää painetaan ja liikutetaan esim. foam-rullaa tai tennispalloilla täytettyä sukkaa vasten. Myös netissä on runsaasti erilaisia ohjeita, joissa neuvotaan erilaisia tekniikoita nivelien toimintahäiriöiden (arkikielessä nikamalukkojen) kotihoitoon. Vaivojen ollessa lieviä ja ohimeneviä tästä voi olla hetkellisesti hyötyä.

Lyhytaikaisissa ja lievissä vaivoissa on todennäköistä, että oireet häviävät itsekseen parissa päivässä. Palaavien tai pitempiaikaisien oireiden hoidossa itsenaksauttelusta on enemmän haittoja kuin hyötyjä. Ensinnäkin käsillä tehtävässä hoidossa on ensiarvoisen tärkeää tutkia mistä oireet johtuvat ja toiseksi pyrkiä hoitamaan tilaa tästä lähtökohdasta mahdollisimman tarkasti. Itsenaksauttamisessa tutkimusta ei ole ja ”hoidossa” mennään tulta päin ja toivotaan parasta.

Itsenaksauttamisessa liikevoimaa on mahdotonta suunnata riittävän pienelle alueelle tarkasti tarvittavaan suuntaan. Liikevoiman ollessa epätarkka, liian laajalla alueella oleva ja epämääräisestä suunnasta tuleva mahdollinen nivelen liikeradan lisääntyminen ja naksahtamis-ääni tapahtuu jo valmiiksi enemmän liikkuvassa nivelessä luoden yliliikkuvuutta. Luonnollisesti tällöin myös oikeasti aliliikkuvat nivelet ja liikesuunnat jäävät hoitamatta. Jatkuvassa itsenaksautuksessa samoja enemmän yliliikkuvia niveliä selän toiminnan epätasapaino vain lisääntyy.

Välillä vastaanotolla näkee ihmisiä, joilla on esim. niskavaiva, jota he ovat itsenaksauttaneet useita kertoja päivässä viimeiset vuodet. He kertovat naksautuskertojen lisääntyneen, koska rentouttava vaikutus on huomattavasti lyhyempi kuin ensimmäisillä kerroilla. Yleensä oireet ovat enemmän tai vähemmän kroonistuneet tässä ajassa. Olen myös tavannut pari henkilöä, joilla neuvo välttää itsenaksauttamista on poistanut oireet kokonaan yhden-kahden hoidon kanssa. Eli huonoimmassa tapauksessa itsenaksautuksella vain ylläpitää oireita ja aiheuttaa itsellensä kroonistuneen vaivan. Tästä johtuen neuvon ihmisiä keskittymään sopivaan liikuntaan erilaisien koti-kiropraktikko-hoitokuurien sijaan.

Kirjoittaja: Jani Mikkonen D.C. kiropraktikko, erikoistunut neurologiseen kuntoutukseen. Vastaanotto Helsingissä, www.selkakuntoutus.fi.

Lue lisäksi:

Kommentoi »