1. Myönteinen asenne
Kaikilla on oikeus tavoitella hyvää elämää. Onnellisuutta on tutkittu nunnilla, joiden elinolosuhteet olivat samanlaiset. Huomattiin, että myönteinen asenne auttoi elämään pidempään, terveempänä ja onnellisempana. Ehkä myönteinen elämänasenne tuo onnen myös miehille?
Lue myös: Mitä hyötyä on optimistisuudesta?
2. Hyvä ruoka ja harrastukset
Hyvä ruoka on tärkeää miehille. Siksi vaimon kokkaustaitoja arvostetaan. Kun perustarpeet on tyydytetty, voi keskittyä muihin onnea tuoviin asioihin. Itsensä toteuttaminen esimerkiksi musiikin kautta ja harrastukset, kuten jääkiekko ja jalkapallo, tuovat sisältöä elämään.
Myös käsillä tekeminen on tärkeää. Itsensä tarpeelliseksi ja tärkeäksi kokeminen lisää onnellisuutta. Moni mies nauttii myös siitä, että saa auttaa muita esimerkiksi tekemällä vapaaehtoistyötä.
Lue myös: Näin löydät tasapainon elämääsi
3. Kaverit, työ ja perhe
Saksalaisen kyselyn mukaan miehet tarvitsevat illanviettoja ystävien kanssa pysyäkseen terveinä. Stressi laskee ja monet tuntevat itsensä onnelliseksi, kun saavat vaikka kalastaa lohta Norjassa kaveriporukalla.
Miehet kokevat toisaalta tärkeäksi myös oman tilan ja vapauden. Kun on sinut itsensä ja elämänsä kanssa sekä arvostaa itseään ja kehoaan tarpeeksi, ei tarvitse kisata arvovallasta ja huomiosta muiden kanssa. Monet kokevat silti tärkeäksi kavereiden arvostuksen. Jos jotain hankintaa tai saavutusta ei voisi jakaa muiden kanssa, se menettää merkitystään, kokevat etenkin nuoret miehet.
Työn ja perhe-elämän tasapaino sekä lasten hyvinvointi ovat monelle miehelle suuri onnellisuuden lähde. Mielekäs ja kiinnostava työ, jossa viihtyy ja joka tarjoaa sopivasti haasteita, tuo sisältöä elämään. Myös riittävän hyvä taloudellinen tilanne tuo onnea.
Lue myös: Ystävyys on yliarvostettua
4. Rakkaus
Tärkeimmäksi nousee silti suhde toiseen ihmiseen. Hyvä tasavertainen parisuhde ja hyvä seksielämä tekivät suurimman osan miehistä onnellisiksi. On tärkeää kokea itsensä rakastetuksi ja saada rakastaa. Rauhallinen ja hyvä olo kumppanin kanssa ilman pelkotiloja nousi tärkeäksi, jos edellinen suhde oli ollut kovin myrskyisä.
Myös usko parisuhteen löytymiseen toi onnellisuutta niille, jotka olivat sinkkuja. Monet yksin elävät kokivat, että elämä olisi onnellista, jos he löytäisivät kumppanin. Eräässä tutkimuksessa miehet kuvailivat tuntojaan parisuhteesta näin: Sydän nyrjähtää, kun näkee toisen. Tekee mieli koskettaa ja tuntee lämmintä ylpeyttä toisesta. Voi jakaa toisen kanssa kaikki kauniit ja surulliset asiat, on hyvä kumppanuus ja sielun yhteys.
Miehet kertoivat nauttivansa elämän pikkuasioista ja moni kertoi löytäneensä onnellisuuden itsestään. Hyvä parisuhde, jossa on molemminpuolista kunnioitusta, inspiroivaa seksiä ja taitoa ratkaista ristiriitoja, teki miehet onnelliseksi. Tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia onnellisuuden avaimista on ihmisen omissa käsissä. Onnellisuutta on siis mahdollista oppia.
Kirjoittaja on psyko- ja perheterapeutti, seksuaaliterapeutti, LCF life coach ja NLP Master Practitioner