Kliinisen tutkimuksen lisäksi perustutkimuksiin kuuluu sperman laadun tutkiminen, joka tehdään siemennesteanalyysillä. Naisen kuukautiskierto kartoitetaan hormonimääritysten ja ultraäänitutkimusten avulla. Myös munanjohtimien aukiolo tutkitaan (esim. sonosalpingografia). Lisätutkimuksina voidaan tarvita kohtuontelon tähystystä (hysteroskopia), kiveskoepalan ottoa, kromosomianalyysiä ja Y-deleetiotutkimusta.
Tähystyskirurgian (laparoskopia) avulla selvitetään lapsettomuuden syitä, irrotellaan mahdollisia munanjohdinkiinnikkeitä, hoidetaan endometrioosia, myoomia ja kohdun polyyppeja sekä rakennevikoja. Laparoskopiatoimenpiteet tehdään yhteistyössä sairaalan kanssa. Tutkimusten jälkeen kullekin pariskunnalle suunnitellaan yksilöllisesti paras hoito.
Ennen hoitoa
Pari voi itsekin tehdä paljon, ennen kuin raskautta lähdetään yrittämään lääketieteellisten hoitojen avulla. Ensimmäinen asia on se, että omiin elintapoihin on syytä kiinnittää huomiota. Kaikki päihteet, tupakka, alkoholi ja huumeet heikentävät sekä naisen että miehen hedelmällisyyttä. Säännöllisiin ja terveellisiin elämäntapoihin kannattaa pyrkiä hyvissä ajoin ennen hoitojen aloittamista jo siitäkin syystä, että ne edistävät myös hoitojen onnistumista.
Raskaus voi myös joskus saada alkunsa, jos nainen pudottaa painoaan. Muutaman kilon painonpudotus voi auttaa lisääntymishormoneja toimimaan tehokkaammin. Sekä ylipaino että alipaino voivat aiheuttaa munasolun irtoamishäiriöitä. Psyykkisten tekijöiden vaikutus on suurelta osin vielä tuntematon, mutta niitä ei tule vähätellä. Raskaus voi joskus alkaa kun vielä tuntemattomat tekijät joko hellittävät tai osuvat kohdalleen ja aika on kypsä raskauden alkamiselle.
Hoitotavat
Hedelmöityshoidoilla tuetaan tai avustetaan omaa lisääntymisbiologiaa ja näin suurennetaan raskauden alkamisen mahdollisuutta.
Tänä päivänä lapsettomuutta voidaan hoitaa monella tapaa. Hoidoissa tarvitaan kuitenkin malttia, sillä tehokkaimmatkin hoidot onnistuvat ensimmäisellä kerralla vain noin joka kolmannen kohdalla.
Hoitotapoja ovat:
Munasolun irrotushoito
Inseminaatio
- Koeputkihedelmöityshoidot
- Lahjoitettujen munasolujen ja siittiöiden käyttö
- Uusia hoitomuotoja kehitetään jatkuvasti. Pitkän alkioviljelyn avulla (5-6 päivän viljely tavanomaisen 2-3 päivän asemasta) voidaan selvittää alkioiden elinkykyisyys ennen kun ne siirretään kohtuun. Näin vältetään sellaisten alkioiden siirto, joilla ei todennäköisesti olisi ollut mahdollisuutta kehittyä pidemmälle.
Erityisvastaanotot
Lapsettomuusklinikoiden yhteydessä toimii joukko erityisvastaanottoja, jotka liittyvät raskaus-, synnytys- ja lapsettomuusasioihin. Näitä ovat:
Äitiysneuvola
Helsingin, Oulun ja Turun klinikalla toimii oma äitiysneuvola. Neuvoloista on nopeasti tullut suosittuja klinikoiden asiakkaiden keskuudessa, koska heidän on turvallista jatkaa raskauden seurantaa tutussa paikassa, jossa tunnetaan raskautta edeltäviin hoitoihin liittyvät erityisasiat.
- Helsingin klinikka vaihde puh. ((09) 6162 2531
- Oulun klinikka vaihde puh. (08) 535 9600
- Turun klinikka vaihde puh. (02) 212 0800
Psykologi
Helsingin klinikalla pitää vastaanottoa Maiju Tokola (psykologi, psykoterapeutti koul.), joka on perehtynyt raskaus-, synnytys- ja lapsettomuusasioihin.
- Ajanvaraus/tiedustelut puh. (09) 6162 2531
Lähde: Väestöliitto
Lue myös: