Hyvinvointi

Laihduttaminen on yksi keino keskenmenon ehkäisemiseen

Noudatat hyviä elämäntapoja, mutta silti raskautesi on keskeytyi? Miten keskenmenoja voisi estää, vai voiko mitenkään?

Teksti Jenny Belitz-Henriksson
Kuvat Fotolia
24.7.2015

Sushilakko, aiempaa lempeämpää liikuntaa, paljon unta ja riittävästi vitamiineja? Raskaana oleva nainen tekee kaikkensa, jotta raskaus jatkuu normaalisti synnytykseen asti.

Sikiön kehityksen kannalta naisen normaali terveydentila onkin kallisarvoinen asia. Kuitenkin noin 10-15 prosenttia raskauksista päättyy Suomessa keskenmenoon joka vuosi.

Lue myös: Ongelmia raskauden kanssa

Keskenmenoa ei voi estää

Keskenmenoa ei voi normaaleilla terveellisillä elintavoilla itse aiheuttaa, mutta keskenmenoa estäviä valintoja voi tehdä. Joitain jo ennen raskauden alkamista.

Suurin keskenmenon riskitekijä on ikä. Yli 40-vuotiaiden raskauksista noin joka kolmas menee kesken.

Myös ylipainolla on merkitystä, sillä lihavan äidin riski saada keskenmeno on nelinkertainen. Lohdullista on, että jo pieni painonpudotus voi auttaa raskaaksi tulemisessa ja raskauden jatkumisessa.

– Vaikka ylipainoisen äidin raskaus sujuisi ongelmitta, raskausajan ylipaino voi vaikuttaa lapsen kehitykseen ja terveyteen. Lapsi voi sairastua tyypin 2 diabetekseen 18-vuotiaana, kun muuten olisi sairastunut vasta kuusikymppisenä, muistuttaa lääketieteen tohtori, lapsettomuuslääkäri Tarja Olkinuora Mehiläinen Felicitaksen hedelmällisyysneuvolasta.Katso myös: Miksi saan vuotohäiriöitä? Lue. Tämä juttu jatkuu alla: 

Eroon tupakasta

Kummankin vanhemman tupakointi lisää keskenmenon riskiä. Siksi myös isän pitäisi lopettaa tupakkatuotteiden käyttö, kun raskautta suunnitellaan.

Tupakoivien naisten munasarjat ikääntyvät nopeammin ja tupakoivan äidin sikiö menettää osan tulevasta hedelmällisestä potentiaalistaan.

Myös kilpirauhashäiriöön on puututtava, sillä hoitamattomana se lisää keskenmenon mahdollisuutta.

Syy saadaan harvoin selville

Koska kokemus voi herättää epätoivoa, nainen saattaa hakea selitystä tapahtumalle lääketieteellisesti epä­olennaisista asioista.

– Nainen saattaa syytellä itseään ja kehoaan. Aina ei kuitenkaan riitä, että tekee parhaansa, sillä keskenmenoja ei voi hallita, paripsykologi, seksologi ja kätilö Outi Ansamaa sanoo.

Keskenmenon syynä voi olla sikiön geneettinen häiriö, mutta aina syytä ei voida tutkia tai saada selville.

Useimmiten keskenmenot tapahtuvat ennen 13. raskausviikkoa, mutta keskenmenoksi määritellään kaikki ennen 22. raskausviikkoa keskeytyneet raskaudet. Myös silloin kun menehtynyt sikiö painaa alle puoli kiloa, puhutaan keskenmenosta.

Lue myös: Tunnista veritulpan oireet, Tämä juttu jatkuu alla:

Oireita ei aina ole

Keskenmeno alkaa usein verenvuodolla, mutta se voi olla myös oireeton.

Verenvuoto raskauden aikana ei aina tarkoita keskenmenoa, mutta se on tutkittava.

Sikiö voi poistua elimistöstä itsenäisesti, mutta joskus tarvitaan lääkkeellinen keskeytys, kaavinta tai molemmat. Mitä pidemmällä raskaus on, sitä valtavampi vuoto on.

Yleensä toipuminen tapahtuu nopeasti, ja kohtu on ennallaan jo yksien kuukautisten jälkeen, jos jälkikomplikaatioita ei ole. Uutta raskautta voi alkaa yrittää heti.

– Fyysinen jälkitarkistus olisi tärkeä, sillä keskenmenoa voi seurata infektio erityisesti, jos vuoto pitkittyy tai kohdussa on jäännöskudosta. Vaikeutuneen toipumisen seurauksena kohtuun voi muodostua kiinnikkeitä, jotka hankaloittavat uudestaan raskaaksi tulemista, Olkinuora sanoo.

Huono jälkihoito voi myös heikentää hedelmällisyyttä. Nykyään esiintyy paljon keskenmenoihin liittyviä pitkittyneitä toipumisia.

Selvitä toistuvuuden syy

Vaikka keskenmenot ovat yleisiä, toistuvat keskenmenot eivät ole. Vain viidellä prosentilla naisista on ollut kaksi perättäistä keskenmenoa ja prosentilla kolme tai enemmän.

Keskenmenon jälkitarkastuksessa naiselle tehdään gynekologinen tutkimus ja selvitetään paitsi toipumista myös mahdollisia syitä tapahtumaan.

Vasta kun takana on kolme peräkkäistä keskenmenoa samassa parisuhteessa, tutkitaan taustasyitä tarkemmin.

Joskus keskenmenon syitä kannattaisi alkaa tutkia jo ensimmäisen keskenmenon jälkeen.

– Kaikilla ei ole aikaa odottaa esimerkiksi iän puolesta, ja tutkimuksissa voi paljastua asioita, joita voidaan korjata. Esimerkiksi hoitamaton keliakia voi johtaa toistuviin keskenmenoihin, sillä keliakian vasta-aineet häiritsevät istukkakudoksen kehitystä. Gluteeniton ruokavalio korjaa tilanteen, Olkinuora sanoo. 

Katso myös: Aito totuus raskausvatsasta

Katso myös: vinkit seksuaalisen älykkyyden parantamiseksi!

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi