Treeni ja ravinto

Ongelmia raskauden kanssa

23.2.2011 Terve.fi

Kysymys

Olen 30-vuotias nainen. Lopetin e-pillereiden käytön noin vuosi sitten, koska haluaisin tulla raskaaksi. En ole kuitenkaan tullut raskaaksi, ja nyt mietityttää, onko minussa tai miehessäni jotain vikaa. Minne voin mennä tutkimuksiin? Onko olemassa jokin aikaraja, milloin asiaa aletaan tutkia? Kuukautiseni ovat säännölliset ja aika kivuliaat.

Vastaus

Vastaaja Elina Holopainen
Naistentautien- ja synnytysten erikoislääkäri

Vuoden sisällä ehkäisyn lopettamisesta raskaus alkaa noin 80 prosentilla pareista, mikäli yhdyntöjä on säännöllisesti. Jos raskaus ei ala vuoden kuluessa, kannattaa hakeutua tutkimuksiin joko oman terveyskeskuslääkärin tai gynekologin kautta. Ensin tehdään gynekologinen perustutkimus, ultraäänitutkimus ja otetaan irtosolukoe. Kilpirauhasen toimintaa ja maitohormonin eli prolaktiinin eritystä voidaan selvittää verikokeella perusterveydenhuollossa. Seuraavat tutkimukset voidaan tehdä lapsettomuuden hoitoon perehtyneen gynekologin vastaanotolla tai alueesi sairaalan naistentautien poliklinikalla. Kuukautiskiertosi kartoitetaan eli munasolun kypsyminen ja irtoaminen selvitetään verinäyttein. Munatorvien aukiolo tutkitaan nykyään ultraäänellä. Miehen siemennestenäyte tutkitaan myös, koska lapsettomuus voi johtua myös miehestä.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt