Kauneus & Terveys

Jaksat niin kuin syöt

Jaksat niin kuin syöt
Päivän mittaan nautitut ruoat ja juomat pitävät yllä hyvää työtehoa – tai sitten uuvuttavat. Pitkän ajan kuluessa ruoka- ja juomatavat vaikuttavat vahvasti jaksamiseen ja työkykyyn, koska elimistön ravitsemustilalla on suora yhteys terveydentilaan. Ruoka- ja juomatavat heijastuvat myös mielen hyvinvointiin. Kun mieli voi hyvin, jaksaa paremmin.

Ravitseva aamupala ja rauhaisa lukuhetki aamulehden parissa aloittavat aktiivisen työpäivän. Samalla muisti alkaa toimia ja kaiken kaikkiaan luodaan pohja hyvälle jaksamiselle koko päiväksi.

Monet työtehtävät edellyttävät tarkkaavaisuutta, vireyttä ja uuden oppimista. Lounastauko ja töiden tauotus ylläpitävät hyvää työtehoa ja vireyttä pitkälle iltapäivään. Ateria, joka valitaan kuitu- ja proteiinipitoisista ruoka-aineista, pitää verensokerin tasaisena pitkään.

Sen sijaan runsas energian ja hiilihydraattien määrä aterialla väsyttää. Esimerkiksi tuhti pasta-annos tekee iltapäivällä olon raukeaksi. Kannattaa kuunnella oman elimistön viestejä siitä, millaiset ruoat ja ruokamäärät aiheuttavat väsymystä.

Sokeri nostaa ja laskee äkillisesti

Jos suklaapatukalla tai palaveripullalla korvataan kunnon lounasateria, seuraukset ovat huonot. Sokeri kyllä nostaa verensokeria nopeasti, mutta se laskee yhtä äkillisesti. Siksi tuloksena on väsymys ja vireystason lasku iltapäivällä. Jotkut myöntävät muuttuvansa äreiksi työkavereiksi, jos päiväruoka jää väliin.

Järkevästä lounaasta huolimatta väsymyspiikki voi iskeä iltapäivällä. Tämä johtuu ihmisen vuorokausirytmistä ja siihen sisältyvistä luontaisista vireystilan vaihteluista. Jokaisen koneisto käy omalla tavallaan, mutta töiden tauotus ja yhteinen kahvihetki työkavereiden kanssa piristää – ei kuitenkaan pikakahvi pikatauolla.

Auta Nukkumattia!

Kun päivällä on syöty suhteellisen säännöllisesti, on kotiin tullessa normaali nälkä, jolloin ei ole tarvetta ahmimiseen. Ravitseva kasvispitoinen päivällinen antaa taas virtaa. Raskas ja liiallinen syöminen illallisella aiheuttaa helposti armottoman väsymyksen.

Kevyt hiilihydraattipitoinen iltapala puolestaan helpottaa nukahtamista, jolloin Nukkumatti saa sinut kiidätettyä nopeammin makoisiin ja virkistäviin yöuniin.

Liiallinen kofeiini tekee kärsimättömäksi

Kahvi, tee ja kolajuomat piristävät, koska ne sisältävät kofeiinia. Energiajuomia, jotka niin ikään sisältävät kofeiinia, markkinoidaan jaksamiseen ja piristymiseen. Energiaa ne kuitenkin sisältävät saman verran kuin muutkin sokeria sisältävät tavalliset virvoitusjuomat.

Suklaassakin on hieman kofeiinia ja muita piristäviä yhdisteitä. Kannattaa muistaa, että liika kofeiini ei kuitenkaan enää piristä, vaan tekee rauhattomaksi ja kärsimättömäksi.

Vesi virkistää

Vesi on elintärkeä aine, yhtä tärkeä kuin hengitysilman happi. Pienikin nestevaje heikottaa ja häiritsee keskittymistä. Siksi päivittäin nesteitä tulisi nauttia ruoan lisäksi 1–1,5 litraa, mikä riittää normaalioloissa. Monille on iloinen yllätys, miten veden juominen silloin tällöin työn lomassa virkistää.

Virkeyttä vuodesta toiseen

Ravintoaineiden tasapainoinen ja sopiva saanti ylläpitää terveyttä ja ehkäisee monia sairauksia. Niiden liian vähäisestä saannista johtuvat sairaudet ovat Suomessa epätavallisia. Raudanpuutosanemiaa kuitenkin esiintyy; sen tyypilliset oireet ovat väsymys ja voimattomuus.

Kun elimistön vastustuskyky on kunnossa, vältät helpommin flunssat ja muut hengitystieinfektiot.

Terveellinen ravinto vahvistaa vastustuskykyä. Esimerkiksi tyydyttymättömät rasvahapot ja D-vitamiini vahvistavat immuunipuolustusjärjestelmää.

Liiasta energiansaannista seuraa lihominen. Liikapaino sinänsä uuvuttaa, mutta se myös nostaa veren sokeripitoisuutta. Korkeat verensokerit väsyttävät, mikä onkin usein tyypin 2 diabeteksen ensimmäinen tunnistettava oire.

Lisäksi ylipaino aiheuttaa uniapneaa, joka on jo vakava väsymystä ylläpitävä tila. Jaksamattomuutta saattaa entisestään lisätä masentuneisuus. Liikapainoon liittyy usein myös kohonnut verenpaine, joka voi väsyttää.

Nautitko alkoholia oikeasti kohtuudella?

Myös alkoholin käyttö rasittaa elimistöä. Jotkut lääkärit ovat todenneet, että usein näennäisesti hoidetaan alavireisyyttä, masennusta tai unettomuutta, vaikka taustalla on kohtuullisena pidetty, mutta todellisuudessa liian runsas alkoholinkäyttö.

Suorituskyvyn nostamiseen ja piristymiseen markkinoidaan myös erilaisia tuotteita. Pohjan hyvinvoinnille antavat kuitenkin tavallinen, monipuolinen ruoka ja ylipäätään terveelliset elämäntavat.

Kirjoittaja on laillistettu ravitsemusterapeutti.

Lue myös:

Julkaistu: 2.5.2012
Kommentoi »