Kauneus ja Terveys

Haavoittuvuutta ei kannata peitellä parisuhteessa

Haavoittuvuutta ei kannata peitellä parisuhteessa
Yhdysvaltalainen Houstonin yliopiston professori, häpeätutkija Brené Brown muuttaa totuttuja ajatuksia haavoittuvuudesta. Hänen mukaansa haavoittuvuus ei ole heikkous vaan se avaa tien rohkeuteen ja sitoutumiseen. Brownin tutkimuksia esittelevä kirja Darin Greatly (Gotham Books, 2012) esiteltiin viime syksynä Oprah-showssa, jonka jälkeen haavoittuvuutta on käsitelty yhdysvaltalaisissa medioissa eritoten ihmisuhdenäkökulmasta.
Julkaistu: 11.4.2014

- Parisuhteessa otetaan aina riskejä – kuten elämässä yleensä. Yksi tällainen voi olla oman haavoittuvuuden näyttäminen, sanoo parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow

Pelko on inhimillinen tunne

Totuushan on, että mikäli tahtoo välttää kaikenlaiset kompuroinnit elämässään, on lakattava elämästä. 

Varman päälle ei voi parisuhteissa koskaan pelata. Jokainen ihminen on rinnallamme, jokaisena vuoden päivänä täysin vapaaehtoisesti. Emme koskaan voi evätä haavoittumisen riskiä. Se on mahdotonta eliminoida, Stolbow lisää.

Katkeruus on myrkkyä

Stolbowin mukaan haavoittuvuuden suuri pelko ja luonnottoman suuri laskelmointi latistaa elämän ja tekee meistä ikäviä, katkeria vanhuksia, jotka olisivat kovasti halunneet, mutta eivät koskaan uskaltaneet. 

- Kaikki tietävät, miltä sellainen elämä lopulta maistuu, hän sanoo.

Stolbow muistuttaa, että kaikenlainen avoimuus – myös siis haavoittuvuutensa avaaminen kumppanille – on aina rakennuspalikka hyvälle suhteelle.

Luottamuksen merkki

- Jos toisessa on “munaa” hän arvostaa rohkeuttasi ja vastaa samalla mitalla. Tästä hyötyvät molemmat. Jos toinen sulkeutuu tai vielä pahempaa, käyttää haavoittuvuuttasi hyväkseen, ei hän ole suhteen väärtti. Hän ei tiedä, että haavoittuvuutensa paljastaminen on merkki luottamuksesta ja läheisyydestäkin, Stolbow tarkentaa.

Lähde: Brené Brown, Darin Greatly (Gotham Books, 2012)

Asiantuntijana parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow.

Lue myös:

Kommentoi »