Gluteenittomien elintarvikkeiden myynti on kasvanut viime vuosina noin 15–20 prosentin vuosivauhtia. Gluteenittomuudesta on tullut muotia.
Moni sellainenkin, joka ei sairasta keliakiaa tai ei ole herkkä gluteenille, on alkanut vältellä tätä vehnän, ohran ja rukiin sisältämää valkuaisainetta. Gluteenittoman ruokavalion uskotaan laihduttavan ja helpottavan vatsaoireita, mutta onko se totta?
– Sillä ei ole mitään tekemistä laihtumisen kanssa. En ymmärrä, millä mekanismilla sen edes ajatellaan laihduttavan, ravitsemustieteen professori Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistosta sanoo.
Viipale gluteenitonta leipää sisältää todennäköisesti enemmän energiaa kuin gluteenillinen.
Hänen mukaansa gluteenitonta ruokaa syövä saattaa kyllä laihtua, jos esi merkiksi valkoisista jauhoista leivotut pullat ja viinerit jäävät syömättä.
Laillistetun ravitsemusterapeutin Reijo Laatikaisen mukaan painonpudotus voi johtua siitä, että kun leivän syönti vähenee, margariinia, juustoa ja leikkeleitä kuluu vähemmän, ja kalorimäärä pienenee.
– Mutta tutkimusnäyttöä gluteenittoman ruokavalion laihduttavasta vaikutuksesta ei ole, hän sanoo.
Gluteenittomuus ei tarkoita keveyttä
Schwabin mukaan mielikuva gluteenittomien tuotteiden keveydestä on harhaa. Esimerkiksi gluteenittomat leivät ovat kokoonsa nähden raskaampia kuin tavalliset, sillä niissä ei ole gluteenin sitkosta johtuvaa höttöä rakennetta.
– Viipale gluteenitonta leipää sisältää todennäköisesti enemmän energiaa kuin gluteenillinen, hän sanoo.
Sokeria gluteenittomissa tuotteissa ei kuitenkaan ole juuri enempää kuin tavallisissa.
Autoimmuunisairaus keliakiassa pienenkin gluteenimäärän syöminen aiheuttaa tulehduksen ohutsuolen limakalvoille. Terveelle ihmiselle gluteenin ei kuitenkaan pitäisi aiheuttaa oireita, ellei hän ole herkistynyt sille esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymän takia.
Johtuvatko vatsavaivat gluteenista?
Schwab on huomannut, että moni syyttää herkästi gluteenia, jos saa vatsaoireita viljatuotteista.
– Useimmiten oireet johtuvat siitä, ettei vatsa kestä hapatettuja tuotteita, kuten hapanruisleipää tai tuoreita, hiivalla kohotettuja leivonnaisia. Sappipotilaita on iät ja ajat opastettu syömään pullansa vasta leipomista seuraavana päivänä ja laittamaan tuore leipä ensin leivänpaahtimeen.
Gluteenittomuuteen ei kannata hänen mukaansa siirtyä omatoimisesti ennen kuin vatsaoireiden syy on selvitetty lääkärillä.
– Kyse voi olla jostakin suolistosairaudesta, joka vaatii hoitoa.
Monet ihmiset, jotka luulevat olevansa herkkiä gluteenille, ovatkin herkkiä FODMAP-hiilihydraateille.
Oireet saattavat johtua myös vilja- allergiasta tai siitä, että ruokavalioon kuuluu paljon kaasua muodostavia, huonosti sulavia ruoka-aineita.
Schwabin vatsavaivaisista potilaista vain harva joutuu luopumaan gluteenista. Kun ruokavalio ja elämäntavat on käyty läpi, useimmiten on löytynyt jotain muuta ratkaisevaa, minkä muuttaminen on auttanut vähentämään vatsaoireita.
– Kyseessä voi olla simppelikin juttu, jota potilas ei vain osaa ajatella – vaikkapa ravintovalmisteessa oleva sorbitoli.
FODMAP-ruokavalio voi auttaa enemmän
Reijo Laatikaisen mukaan monet ihmiset, jotka luulevat olevansa herkkiä gluteenille, ovatkin herkkiä paksusuolessa fermentoituville lyhytketjuisille FODMAP-hiilihydraateille. Niitä sisältävät etenkin palkokasvit, sipuli, kaali, ksylitoli ja vesimeloni. FODMAP-rajoitus saattaa hänen mukaansa auttaa ärtyvään suoleenkin gluteenittomuutta tehokkaammin.
Jos kuitenkin kokee, että gluteenittomuus auttaa merkittävästi vatsa oireisiin, ruokavalion koostamiseen pitää kiinnittää huomiota. Gluteenia karttava alkaa usein syödä enemmän valkoista riisiä, perunaa sekä liha- ja maitotuotteita.
– Tällöin kuidun, magnesiumin, sinkin ja B-ryhmän vitamiinien saanti vähenee. Mutta jos huolehtii siitä, että saa riittävästi kuitua ja syö paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä, gluteenitonkin ruokavalio voi olla ok, Laatikainen sanoo.
Hänen mukaansa on tärkeintä, ettei vehnää, ruista ja ohraa vaihdeta raffinoituihin eli jalostettuihin hiilihydraatteihin, kuten valkoiseen riisiin ja maissi- tai riisijauhoihin, vaan terveellisempiin viljoihin, kuten hirssiin, kvinoaan ja tattariin.
Gluteenittomuus sekä sydän- ja verisuonitaudit
Huvikseen gluteenittomaan ruoka valioon ei kannata siirtyä. Yhdysvaltalaistutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että sellaista noudattavat ihmiset sairastavat sydän- ja verisuonisairauksia hieman muita enemmän.
– Se viittaa siihen, ettei gluteenittomuus ole pitkällä aikavälillä kovin terveellistä ainakaan, jos kuidun saanti on vähäistä, Laatikainen sanoo.
Alustavien tutkimustulosten mukaan ruokavalio saattaa muuttaa paksusuolen bakteeristoa epäedulliseen suuntaan.
Kukkarokin pääsee trendidieettiä noudattaessa kevenemään. Keliakialiiton tekemän selvityksen mukaan gluteenittomat tuotteet voivat olla jopa yhdeksän kertaa kalliimpia kuin tavalliset. Eniten hintaeroa on jauhoissa ja pastoissa.
Gluteenittomien tuotteiden keskimääräiset kilohinnat ovat hieman laskeneet muutaman vuoden takaisesta, kun niiden kysyntä on kasvanut ja valikoima laajentunut.
Selvityksen mukaan täysin gluteeniton ruokavalio aiheuttaa keliaakikoille kuitenkin ylimääräisiä kustannuksia 62 euroa kuussa.
Kannattaako gluteenittomuus?
Miinukset
-Voi kohottaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.
-Saattaa muuttaa paksusuolen bakteeristoa epäedulliseen suuntaan.
-Gluteenittomat tuotteet ovat kalliimpia kuin tavalliset.
-Valinnanvaraa on vähemmän ja maku on usein huonompi kuin tavallisissa tuotteissa.
Plussat
-Gluteenille herkistyneiden vatsaoireet helpottavat, kun gluteenin jättää pois.