Aamiainen nostettiin keskiöön, kun British Medical Journal -tiedelehdessä ilmestyi koostetutkimus aamiaisen syömisen merkityksestä kaloreiden saannille ja painonhallinnalle. Tutkimus kokosi aiheesta aiemmin tehdyt satunnaistetut tutkimukset, joita oli 11 kappaletta.
Tutkimuksen päätulos oli varmaan monille yllättävä. Tutkijoiden mukaan aamiaisen syöminen ei auta painonhallinnassa, vaan saattaa jopa vaikeuttaa sitä. Aamiaisen syötyään tutkittavat söivät päivässä 250 kilokaloria enemmän ja lihoivat keskimäärin 400 grammaa.
Tutkimuksen pohdinnassa ja mielipidekirjoituksessa kyseenalaistettiin aamiaisen tarpeellisuus terveydelle ylipäätään. Tutkimus herätti omankin uteliaisuuteni. Millaisia tutkimuksia käsiteltiin, keitä oli tutkittu ja tukevatko löydökset johtopäätöksiä? Onko tähän oikeasti uskominen?
Perehdyttyäni artikkeliin huomasin seuraavaa: Tutkimusten kesto oli lyhimmillään 8 tuntia, pisimmillään 4 kuukautta, ja suurin osa oli alle 5 viikkoa. Sairaat henkilöt, kuten tyypin 2 diabeetikot, suljettiin pois, eikä lapsia käsitteleviä tutkimuksia ollut mukana. Koristeena kakun päällä tyypillinen aamiainen oli valkoista leipää ja muroja.
Muutamien päivien tutkimukset eivät kerro mitään pitkäaikaisesta painonhallinnasta, vaikka tutkijat niin uumoilivat. Tarvitaan vähintään puolen vuoden, mieluummin parin vuoden tutkimuksia. Tämä on tuttua jo laihdutustutkimuksista. Miksi aamiainen olisi eri asia?
Ei pidä uskoa liian sinisilmäisesti mitään tutkijaryhmää.
Valkealla leivällä ja muroilla tehdyistä tutkimuksista ei voi päätellä mitään siitä, miten oikeasti terveellinen aamiainen vaikuttaa. Esimerkiksi proteiinipitoista kreikkalaista jogurttia tai rahkaa, täysjyväleipää ja marjoja sisältävä aamiainen olisi todennäköisesti tuonut erilaisen lopputuloksen. Tällaisia tutkimuksia ei ollut mukana analyysissä. Minua kummastutti myös, miten tutkijat yrittivät kielellisillä tempuillaan typistää aamiaisen terveysvaikutukset painonhallinta-asiaksi.
Terveellinen aamiainen tuo tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja, proteiinia, kalsiumia ja kuituja, ja tarjoaa hyvän startin päivälle. Tällainen aamiainen auttaa pitämään näläntunteet kohtuullisina ja verensokerin tutkitusti tasaisempana läpi päivän. Se auttaa myös kolesterolin hallinnassa.
On runsaasti näyttöä siitä, että lasten keskittymiskyky koulussa on parempi, kun he syövät aamiaisen. Myös aikuiset suoriutuvat tarkkaavaisuustesteissä paremmin aamupäivällä, jos he ovat syöneet aamupalan. Näitä asioita ei tutkimuksessa käsitelty.
On kummallista, miten paljon ravitsemustieteellisen tutkimuksen taso vaihtelee. Yhtä kummallista on, että vajavaisista tutkimuksista yritetään tehdä kauaskantoisia ja vahvoja päätelmiä. Ei pidä uskoa liian sinisilmäisesti mitään tutkijaryhmää, vaan kannattaa aina kuulla myös sellaisten asiaan perehtyneiden mielipide, joilla ei ole omaa lusikkaansa sopassa. Tutkijoilta saattaa aina välillä lähteä homma lapasesta.
Tämän tutkimuksen päällimmäinen opetus on, että epäterveellinen höttöhiilareihin painottuva aamiainen ei auta painonhallinnassa, vaan saattaa jopa vaikeuttaa sitä. Voi kunpa tutkijatkin olisivat sen näin muotoilleet.
Kirjoittaja on laillistettu ravitsemusterapeutti, FT, MBA.
Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 3/2019.