Aseksuaali ei kaipaa seksiä

Aseksuaali ei kaipaa seksiä
Henrik Anttonen, 27, on aseksuaali ja aromantikko. Hän ei harrasta seksiä, ei kaipaa romantiikkaa tai helliä sanoja, ei toisen ihmisen kosketusta. Anttosen mielestä on suorastaan ”äärimmäisen koomista kuinka paljon ihmiset hehkuttavat 30 sekunnin lystiä”.
Julkaistu 15.11.2011

Aseksuaali on henkilö, joka ei ole kiinnostunut seksistä ja siihen liittyvistä asioista, eikä tunne seksuaalista vetovoimaa toisia ihmisiä kohtaan. Seksuaalisen halun puuttumisesta huolimatta moni aseksuaali haluaa elää romanttisessa suhteessa, johon kuuluvat niin kosketukset, läheisyys ja toisen huomioiminen. Mutta ei seksiä.

Henrik Anttonen kuvaileekin itseään ”aromanttiseksi aseksuaaliksi”, sillä hän ei ole kiinnostunut mistään yllämainitusta. Hän ei tarvitse kumppania rinnalleen, vaan pärjää hyvin omillaan. Anttonen toteaakin, ettei ole oikeastaan koskaan ollut millään tavalla kiinnostunut seksistä, seksuaalisuudesta tai parisuhteesta. Hän ei katso pornoa, innostu elokuvien seksikohtauksista tai harrasta sooloseksiä.

– Välineet pelaavat kyllä, mutta minulla ei ole mitään halua käyttää niitä. Jo ajatuksen tasolla moinen ällöttää.

”30 sekunnin lystin hehkutusta”

Aseksuaalina eläminen seksiä joka tuutista tunkevassa yhteiskunnassa ei ole aina helppoa. Paljasta pintaa esittelevät mainokset ja elokuvat hän on oppinut sulkemaan pois ympäriltään yksinkertaisesti kiinnittämättä niihin sen suurempaa huomiota. Ajoittain Anttonen kuitenkin huvittuu siitä, miten ihmiset jaksavat hehkuttaa ja kehuskella seksiin liittyvillä suorituksilla.

– Tuntuu, että ihmisvaistot ovat aina todella ajettuja seksiin. Mielestäni on suorastaan koomista, kuinka paljon ihmiset hehkuttavat jotain 30 sekunnin lystiä.

Aseksuaalisuudesta vähän tietoa

Anttosen mukaan suurin aseksuaalisuuteen liittyvä ongelma on tietämättömyys. Arviolta prosentti maailman ihmisistä on aseksuaaleja, mutta aiheesta on tehty tutkimusta todella vähän.

Anttonen sanoo, että jotkut suhtautuvat jopa avoimen vihamielisesti aseksuaaleja kohtaan ja pitävät kyseistä seksuaalisuuden muotoa sairautena.

– Hankalinta tämä on luonnollisesti sellaisille ihmisille, jotka ihmettelevät omaa seksuaalisuuttaan ja esimerkiksi sitä, että miksi seksi ei kiinnosta. Tiedon puutteesta johtuen he eivät välttämättä edes tiedä aseksuaalisuuden olemassaolosta ja pitävät itseään näin outona.

Osa tekee kuitenkin lapsia

Jotkut aseksuaalit elävät parisuhteessa seksuaalin ihmisen kanssa ja harrastavat seksiä vain miellyttääkseen toista tai saadakseen lapsia. Anttonen toteaakin, että aseksuaalin ja seksuaalin välinen parisuhde saattaa olla ”yhtä taistelua”. Usein suhteen seksuaalinen osapuoli syyttää itseään siitä, että toinen ei halua seksiä ymmärtämättä lainkaan haluttomuuden oikeaa, todellista syytä.

– Olen kuullut rankkoja kertomuksia tällaisista parisuhteista. Pariskuntien pitäisi pystyä juttelemaan näistä asioista niiden oikeilla nimillä, avoimesti.

Anttonen muistuttaa, että suvun jatkamiselle on nykypäivänä muitakin tapoja kuin ”se perinteinen”.

– Jotkut aseksuaalit tosin haluavat hankkia lapset perinteisin menetelmin. Seksistä ei vaan silti saa mitään sen kummempaa irti. Sitä voisi verrata vaikka astioiden tiskaamiseen: pakko tehdä, mutta ei tuota minkäänlaista mielihyvää.

Keskustelua, keskustelua!

Väestöliiton kliinisen seksologin Tarja Sandbergin mukaan aseksuaalisuus on termi, jota määritellään hyvin väljästi. Aseksuaalilta henkilöltä puuttuu halu seksiin, mutta hän ei itse koe suuntautumistaan ongelmana. Aseksuaalisuus sekoitetaan valitettavan usein frigidiyteen ja seksuaaliseen haluttomuuteen.

– Tähän seksuaalisuuden muotoon liittyy lukuisia kysymyksiä juuri siksi, että sitä on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän.

Sandberg sanoo, että aseksuaalisuus voi aiheuttaa ongelmia erityisesti sopivan kumppanin etsimisvaiheessa.

– Seksuaalisuus nähdään niin vahvana osana parisuhdetta, jopa vahvempana kuin muut läheisyyden muodot. Jos kumppani ei hyväksy toisen aseksuaalisuutta, asiasta voi muodostua valtava ongelma.

Sandberg korostaakin keskustelun merkitystä.

– Jos kumppanilta puuttuu täysin seksuaalinen halu nimenomaan aseksuaalisuuden vuoksi, seksuaalinen puolisko voi tuntea tulleensa torjutuksi ja tekevänsä jotain väärin. Siksi asioista tulee keskustella avoimesti.

Asiantuntijana Väestöliiton kliininen seksologi Tarja Sandbergin.

Lue myös:

1 kommentti