Litra päivässä, kahdeksan lasillista päivässä, kaksi litraa päivässä… Vedenjuontisuosituksia on moneen lähtöön. Jotkut lähteet suosittelevat juomaan mahdollisimman paljon, kun taas toisissa varoitellaan turhasta veden litkimisestä. Mistä tietää, kuinka paljon on tarpeeksi?
Professori Aaron Carrollin mukaan kahdeksan lasillista päivässä on ainakin suositus, jolla ei ole tieteellistä pohjaa. Carroll kertoo New York Timesin blogissaan olleensa vuonna 2007 mukana tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin lääketieteellisiä myyttejä. Tutkimuksessa todistettiin vääräksi myytti, jonka mukaan ihmisen pitäisi juoda vähintään kahdeksan lasillista vettä päivässä.
– Tutkimuksemme sai silloin paljon julkisuutta mediassa. Kaksi vuotta myöhemmin julkaisimme kirjan lääketieteellisistä myyteistä, jossa kahdeksan lasia vettä päivässä -myytti kumottiin jälleen. Tästä huolimatta mediassa näkee edelleen suosituksia, joiden mukaan vettä on juotava vähintään tuon verran päivässä, Carroll sanoo.
- Lue myös: 6 epätavallista nestehukan merkkiä
Vesi ei ole ainoa nesteen lähde
Carroll pohtii blogitekstissään, että uskomus vedenjuomisen runsaasta päivittäisuosituksesta on peräisin vuonna 1945 julkaistusta Food and Nutrition -lautakunnan ohjeistuksesta, jonka mukaan vettä pitäisi saada päivittäin 2,5 litraa. Monet jättävät kuitenkin huomiotta tätä suositusta seuraavan lauseen, jossa todetaan, että suuren osan tuosta nestemäärästä saa valmistetusta ruoasta.
- Lue myös: Onko sinulla nestehukka?
Carroll huomauttaa, että vettä on muun muassa hedelmissä, kasviksissa, mehussa, oluessa sekä teessä ja kahvissa.
– Ja ennen kuin kukaan huomauttaa kahvin aiheuttavan nestehukkaa, myös se on tutkimuksissa todistettu virheelliseksi väitteeksi, hän toteaa.
- Lue myös: Kahvi ei aiheutakaan nestehukkaa
Vaikka Carroll pitääkin vettä parhaana janonsammuttajana, hän muistuttaa, ettei vesi suinkaan ole ihmisen ainoa nesteen lähde.
– Kaikkea vettä ei tarvitse saada juomalla, eikä tarvitse myöskään olla huolissaan, jos ei koe koskaan janon tunnetta. Ihmisen keho on niin hienovaraisesti säädetty, että se viestittää nesteen tarpeesta jo paljon ennen todellista nestehukkaa.
Terveys ei vaadi ylimääräistä vettä
Carrollin mukaan ei ole myöskään olemassa tieteellisiä todisteita siitä, että runsas veden juominen edistäisi terveyttä millään tavalla. Sen ei ole todistettu parantavan ihon hyvinvointia tai munuaisten toimintakykyä – poikkeuksena virtsakivien ehkäisy.
– Ei ole olemassa muodollista suositusta, joka kertoisi, kuinka paljon ihmisen on juotava vettä päivässä. Määrä riippuu tietenkin siitä, mitä ihminen syö, missä hän asuu, minkä kokoinen hän on ja mitä hän tekee päivän aikana. Hyvinvointimaissa asuvilla ihmisillä on kuitenkin jatkuvasti saatavilla juotavaa, joten nestehukan todennäköisyys normaaleissa oloissa on hyvin epätodennäköistä, Carroll päättää kirjoituksensa.
Lähde: New York Times

