Terveys

Ihmiskehon suurimmat mysteerit – heikkoutta ja älyä samassa paketissa

Luulisi, että nykytieteen keinoin olisi jo saatu selvitettyä kaikki mahdollinen ihmiskropasta. Näin ei kuitenkaan ole - lähellekään.

12.2.2015 Terve.fi

Luulisi, että nykytieteen keinoin olisi jo saatu selvitettyä kaikki mahdollinen ihmiskropasta. Näin ei kuitenkaan ole – lähellekään. OddStuffMagazine.com listasi seitsemän suurinta ihmisruumiin mysteeriä.

1. Miksi olemme niin heikkoja?

Jos verrataan vaikkapa simpanssiin, samanpainoinen ihminen on noin 2-3 kertaa simpanssia heikompi lihasvoimaa mitattaessa. Lihaksisto on lähes identtinen, mutta ihmiseltä ei löydy voimaa lähellekään niin paljoa kuin apinalta.

2. Miksi suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä?

Yhdeksän kymmenestä kirjoittaa ja syö oikealla kädellään, loput vasemmalla. Mutta miksi emme opettele käyttämään tarkkaan motoriseen työhön molempia käsiämme? Tai miksi vasenkätisistä puolet käyttää kirjoittamiseen vasenta aivolohkoa?

3. Miksi naisten rinnat ovat jatkuvasti turvonneet?

Niin naisilla kuin naispuolisilla apinoillakin rinnat täyttyvät maidosta raskauden aikana ja sen jälkeenkin, mutta ainoastaan ihmisillä rinnat ovat ”pysyvästi suurentuneet” rasvasta teini-iästä hautaan saakka.

4. Miksi meillä on alapään karvoitusta?

Alapään karvoitukselle on kehitelty monia eri teorioita. Joidenkin tutkijoiden mukaan häpykarvoitus viestittää sukukypsyyttä, toiset väittävät karvoituksen olevan olemassa alapään lämmitystä varten tai yhdynnän aikana tapahtuvan kitkan poistamiseksi. Mikä tahansa syy onkin, on karvoitus monelle nykyihmiselle kauhistus.

5. Mitä kaikki mikrobit tekevät elimistössämme?

Painostamme 1-3 prosenttia ei ole meitä itseämme: jokaista solua kohden ihmisessä asuu noin kymmenen mikrobia. Osa niistä puhdistaa ihoamme, osa auttaa ruuansulatuksessa ja osan toiminnasta meillä ei ole vieläkään varmaa tietoa.

6. Miksi meillä on umpilisäke?

Umpisuolen perältä löytyvä umpilisäke on mystinen elin, sillä sen poistaminen ei aiheuta sivuvaikutuksia. Tuo lyijykynän paksuista matoa muistuttava 5-15 senttiä pitkä putkimainen suolen osa on ilmeisesti yhtä turha kuin vaikkapa viisaudenhampaat, vaikkakin sen väitetään vaikuttavan suoliston vastustuskykyyn. Suomessa tehdään vuosittain 10 000 umpilisäkkeen poistoa tulehduksen tai sen epäilyn vuoksi.

7. Aivot ja tietoisuus

Miten ihmisaivot ovat kykenevät itsetietoisuuden tuottamiseen? Ottaen huomioon, että olemme lähtökohtaisesti vain tähtipölyä miljardien vuosien takaa, on näin kompleksisen elimen syntyminen käsittämätöntä.

Lähde: Odd Stuff

Lue lisää:

Outoja merkkejä raskaudesta

Näitä 5 asiaa et tiennyt muistista

Älä koskaan jätä huomiotta näitä 7 kipua

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt