Terve.fi

Umpilisäkkeen tulehdus eli appendisiitti

Umpilisäkkeen tulehdus eli appendisiitti
Akuutissa umpilisäkkeen tulehduksessa vatsakipu alkaa useimmiten epätarkkarajaisesti tai keskeltä ylävatsaa ja siirtyy vatsan oikeaan alaneljännekseen muutaman tunnin kuluessa.
Julkaistu 7.6.2013

Akuutti umpilisäkkeen tulehtuminen eli appendisiitti (umpilisäketulehdus, umpisuolen tulehdus) on tavallisin äkillistä leikkaushoitoa vaativa vatsakivun syy. Umpilisäketulehduksia on noin 7 %:lla ihmisistä ja niitä esiintyy eniten toisella ja kolmannella vuosikymmenellä.

Umpilisäkkeen tulehtumisen syitä ei tunneta täysin. Usein tulehduksen taustalla ovat umpilisäkkeen ontelon tukkeutuminen ja paikallinen hapenpuute. Tukkeutuminen voi johtua esimerkiksi ulosteen sisältämistä siemenistä tai muista suolistossa hajoamattomista kappaleista, kiinteästä kokkareesta paksusuolessa (ulostekivestä), suoliston loisista, imusolmukkeiden liikakasvusta (esim. ylähengitystieinfektioiden, mononukleoosin tai maha-suolitulehduksen yhteydessä), Crohnin taudista tai suoliston kasvaimista.

Tulehdus saattaa rajoittua itsestään mutta voi myös johtaa umpilisäkkeen puhkeamiseen. Jos puhkeaminen rajoittuu ympäröivään kudokseen, kehittyy sinne rajoittunut vatsakalvotulehdus ja märkäpesäke. Mikäli tulehdus leviää koko vatsaonteloon, syntyy yleistynyt vatsakalvontulehdus ja verenmyrkytystä seuraava sokki, jotka hoitamattomina johtavat usein kuolemaan.

Oireet

Akuutissa umpilisäkkeen tulehduksessa vatsakipu alkaa useimmiten epätarkkarajaisesti tai keskeltä ylävatsaa ja siirtyy vatsan oikeaan alaneljännekseen muutaman tunnin kuluessa. Tärinä pahentaa usein kipuja vatsakalvoärsytyksen kautta. Liikkuminen saattaa pahentaa oireita. Pahoinvointi, ruokahaluttomuus ja oksentelu ovat tavallisia umpilisäkkeen tulehdukseen liittyviä yleisoireita, mutta niiden puuttuminenkaan ei toisaalta ole harvinaista.

Jos oksentelu on alkanut ennen vatsakipuja, on syytä etsiä ensisijaisesti muita kivun syitä. Ripuli on maha-suolitulehduksen tyypillinen oire, mutta ripuli voi joskus johtua myös tulehtuneesta umpilisäkkeestä.

Sairauden alkuvaiheessa potilas on varsin hyvävointinen. Aristavin kohta on yleensä oikealla alavatsassa. Potilaalla voi esiintyä sydämen tiheälyöntisyyttä ja kuumetta, joka nousee vatsakivun myötä. On huomattava, että jopa kolmanneksella potilaista umpilisäkkeen poikkeava sijainti voi aiheuttaa kivun muuallekin kuin oikealle alavatsaan. Tällöin kipu saattaa tuntua selän puolella tai kyljessä tai jopa vasemmalle alavatsaan.

Hoito

Umpilisäkkeen poisto on yksi yleisimpiä päivystyskirurgisia toimenpiteitä. Umpilisäkkeen poisto voidaan tehdä myös tähystinkirurgialla, mikä vähentää merkitsevästi sairaalassaoloaikaa, sairausloman tarvetta, leikkauskomplikaatioita sekä kipulääkkeen tarvetta.

Tähystinleikkausten käyttöä rajoittaa kuitenkin se, että suurin osa umpilisäkeleikkauksista tehdään päivystysaikaan, jolloin valmius tähystinkirurgiaan on usein puutteellinen. Usein tähystintekniikkaa käytetään naisten alavatsakipujen selvittelyyn, jolloin umpilisäkkeen poisto voidaan tehdä samassa yhteydessä vaikkei umpilisäkkeen tulehdusta olisikaan.

Keskimäärin 15–30 % umpilisäkkeen tulehduksista ehtii puhjeta ennen kirurgista hoitoa, jolloin kehittyy vatsakalvotulehdus. Puhkeamisriski suurentunee, jos oireita on kestänyt yli 36 tuntia tai jos potilas on alle viisivuotias, vanhus tai raskaana. Puhkeamista seurannut vatsakalvotulehdus hoidetaan antibiooteilla.

Lähde: Waris E, Grönroos J, Paajanen H: Akuutin umpilisäketulehduksen diagnostiikka. Duodecim 120(1): 23-30, 2004

1 kommentti