
Voimistuvaa vatsakipua - milloin lääkäriin?
Akuutti vatsa tarkoittaa äkillisesti tai muutaman tunnin kuluessa alkanutta mahakipua, joka yleensä voimistuu eikä mene itsestään ohi. Kipu on yleensä ”erilaista kuin ennen”, ja siihen voi liittyä kuumetta, oksentelua tai ripulia.
Akuuttia mahakipua voivat aiheuttaa lukuisat syyt. Syynä voi olla jonkin vatsaelimen tulehdus, haavauma, verenvuoto, tukos tai puhkeaminen. Vakavimmillaan voi seurata vatsakalvon tulehdus tai suoliston kuolio, joihin potilas voi menehtyä ilman välitöntä hoitoa.
Yleisimpiä akuutin vatsan syitä ovat umpilisäkkeen tai sappirakon tulehdus, suolitukos ja haimatulehdus. Vatsaelinten sairauksien lisäksi vatsalla tuntuva kipu voi olla peräisin muualtakin elimistöstä. Sydäninfarkti tai keuhkokuume voi aiheuttaa ylämahakipua ja vatsa-aortan repeämä alamahakipua. Taustalta voi löytyä esimerkiksi kohdunulkoinen raskaus tai jopa diabetes. Mahakivun syy jää epäselväksi jopa 40 % prosentilla päivystyksessä käyneistä potilaista.
Milloin lääkäriin?
Jos suhteellisen nopeasti alkaneen mahakivun lisäksi tulee muita oireita kuten kuumetta, oksentelua, ripulia tai vatsan turvotusta, on tarpeen mennä päivystykseen tutkittavaksi. Mahakipuun liittyvä kuume on merkki jonkin elimen, yleisimmin umpilisäkkeen tai sigmasuolen, tulehduksesta. Vatsan turvotus ja aaltomainen kipu herättävät epäilyn suolen tukoksesta, ja siihen liittyvä oksentelu voi tarkoittaa jo pidemmälle edennyttä tilannetta.
Aaltomaiset koliikkimaiset kivut voivat johtua putkimaisen elimen kuten suolen, virtsa-, tai sappiteiden tukoksesta. Kirurgin on tutkittava potilas viimeistään, jos aaltomainen kipu muuttuu jatkuvaksi kivuksi, koska kivun luonteen muutos voi tarkoittaa tukkoon menneen suolen kuoliota. Salamannopeasti alkanut raju ylämahakipu ja sen jälkeinen kuume ja yleisvoinnin lasku on tyypillistä mahahaavan puhkeamiselle.
Akuutit mahaoireet voivat aluksi olla lieviä ja harmittoman tuntuisia, mutta voivat komplisoituessaan muuttua vaarallisiksi. Esimerkiksi lievä haimatulehdus saattaa johtaa pitkällisiin hoitoihin teho-osastolla, eivätkä kaikki potilaat siitä edes selviä. Umpilisäkkeen tulehdus hoituu yleensä pienellä leikkauksella, mutta joskus siihenkin liittyy hankalia komplikaatioita.
Tutkimukset erikoissairaanhoidossa
Akuutti vatsa on aina potentiaalisesti hengenvaarallinen tila. Potilas on tutkittava vuorokaudenajasta riippumatta ja lähetetään usein kirurgiseen päivystykseen arvioitavaksi. Periaatteena on, että akuuttia mahakipua pidetään leikkaushoitoa vaativana, kunnes toisin on osoitettu.
Tärkeintä ei alkuvaiheessa ole tarkka diagnoosi vaan hoidon kiireellisyyden arviointi. On päätettävä, tarvitseeko potilas välitöntä leikkaushoitoa vai riittääkö lääkehoito tai pelkästään seuranta. Haastattelulla ja tavanomaisella lääkärin tutkimuksella saadaan useimmiten nopeasti riittävä ensikäsitys taudin vakavuudesta. Vaikka diagnoosi voidaan näiden perusteella varsin tarkasti määrittää, hoitopäätöksen tueksi tarkistetaan verikokeita ja usein tehdään myös vatsan ultraääni- tai tietokonekuvaus.
Välitöntä leikkausta tarvitaan, jos vatsaontelon elin uhkaa puhjeta tai on jo puhjennut. Tilanne on tyypillinen esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksessa, suolitukoksessa tai mahahaavassa. Usein akuutti vatsa hoituu antibiootilla, tai oireet ovatkin lopulta ohimeneviä eikä mitään hoitoja tarvita.
Koska vaarattoman ja vaarallisen oireen erottaminen voi olla vaikeaa, on akuuttiin vatsaan aina suhtauduttava vakavasti.
Akuutin vatsakivun takia lääkäriin?
- Akuutti vatsa tarkoittaa nopeasti alkavaa ja pahentuvaa mahakipua, jota henkilö ei ole aiemmin kokenut
- Kipuun voi liittyä kuumetta, oksennusta tai ripulia
- Akuutin vatsan syitä on lukuisia, myös muita kuin vatsaelintauteja
- Yleisimpiä syitä ovat umpilisäkkeen tai sappirakon tulehdus, suolitukos ja haimatulehdus
- Ensivaiheessa tärkeintä ei ole oikea diagnoosi vaan hoidon kiireellisyyden arviointi
- Mahakivun syy jää epäselväksi jopa 40 %:lla päivystyksessä käyneistä potilaista
- Osa akuuteista vatsakivuista vaatii välitöntä leikkaushoitoa
Lue lisää artikkeleita vatsakivusta
Pitkittynyt vatsakipu tulee selvittää
Umpilisäkkeen (umpisuolen) tulehdus
Lääkärikirja: haimatulehdus: aiheuttaja, oireet ja hoito
Lääkärikirja: vatsakalvon tulehdus: aiheuttaja, oireet ja hoito
Ruoansulatuselinten sairaudet: monta lääkärikirjatekstiä vatsan alueen sairauksista