Siitä huolimatta, että keskivertonaisella on elämässään noin 450 kuukautiset, ei kuukautissuojamarkkinoilla ole tapahtunut juurikaan mitään sitten 1970-luvun. Siis ennen kuin ruotsalainen yritys Intimina kehitti kokoontaittuvan kuukupin, kertoo Time.com.
Mikä kuukautiskuppi?
Kuukautiskuppeja (tai kuukuppeja) on ollut alkeellisimmissa muodoissaan olemassa jo 1930-luvulta.
Nykykuukautiskuppi on joustava silikoninen tai lateksinen maljan muotoinen kuppi, jolla kerätään kuukautisvuoto. Kuukuppi asetetaan paikoilleen tamponin tapaan. Emättimessä se aukeaa ja muodostaa alipaineen, joka pitää kupin tiiviisti paikallaan.
- Lue lisää kuukupin käytöstä ja käyttökokemuksista
Vain harva tietää kuukupista
Hyvin harva yhdysvaltalaisnainen on edes kuullut kuukupin olemassaolosta.
– Kuulin ensimmäisen kerran kuukupista vajaa kaksi vuotta sitten eikä kukaan tapaamistani potilaista ole koskaan käyttänyt sellaista, naistentautien erikoislääkäri Taraneh Shirazian kertoo.
Moni on huolissaan kupin puhtaudesta, sillä kupille ei ole säilytysrasiaa ja sitä pitää pestä säännöllisesti.
– Ihmiset sekoittavat steriiliyden ja puhtauden. Emätin itsessään ei ole puhdas, ja se kyllä kestää myös puhtaat vierasesineetkin ilman infektioriskiä, Shirazian lohduttaa.
Joukkorahoituksella trendiksi?
Ruotsalaisyritys Intimina toi kuukautiskupin uudelle vuosituhannelle. Tavoitteena on tuoda markkinoille kuukautiskuppi, jonka saa litistettyä kasaan niin, että se kulkee näppärästi mukana omassa säilytysrasiassaan.
Näin huoli puhtaudesta voidaan jättää unholaan.
Idea oli menestys. Yritys sai kerättyä yhdysvaltalaisen Kickstarter-joukkorahoituspalvelun kautta rahoitusta kupilleen 4 000-kertaisen määrän tavoitellusta.
Ympäristö- ja kukkaroystävällinen kuukuppi onkin viimein läpimurtonsa kynnyksellä.
- Lue lisää: Voiko kosmetiikka olla luomua?
Lähde: Time.com
Lue myös: