Terve.fi

Vitamiinit: tarpeellinen vai jopa haitallinen osa päivittäistä ravintoa?


Tutkimusten negatiivisia tuloksia tulvii koko ajan, mutta onko kyseessä reilu peli?

Vitamiineja koskevat hyvät uutiset ovat viime aikoina olleet vähissä. Monet otsikot kertovat negatiivisista tuloksista. B-vitamiinit eivät ehkäisekään sydäninfarktia. E-vitamiini ei hyödytäkään Alzheimer-potilaita. A-, C- ja E-vitamiinit eivät suojaakaan syövältä.

Hyödyn puuttuminen on yksi asia. Nollatutkimusten joukossa on kuitenkin muutama sellainen, jotka viittaavat siihen, että isoista vitamiiniannoksista voisi seurata todellisiakin haittavaikutuksia. Yksi ensimmäisistä julkaistiin vuonna 1994, jolloin korkeatasoisessa suomalaistutkimuksessa beetakaroteeni, joka on A-vitamiinin esiaste, oli yhteydessä kohonneeseen keuhkosyövän riskiin miespuolisilla tupakoijilla. Useita vuosia myöhemmin havaittiin, että retinolin, joka sekin on A-vitamiinin muoto, suuri saanti oli yhteydessä lonkkamurtumiin.

Hiljattain foolihapostakin (B-vitamiini) on esitetty epäilyksiä. Tutkimuksissa on tunnistettu mahdollinen suuren foolihapon saannin ja syövän, etenkin paksusuolen syövän, välinen yhteys. Koska jauhoja ja muitakin viljatuotteita täydennetään Yhdysvalloissa (mutta ei Suomessa) foolihapolla, useimmat yhdysvaltalaiskuluttajat saavat siten tietämättään paljon foolihappoa.

Yksittäisten vitamiinien jättiannosten käyttöä on jo kauan pidetty epäilyttävänä ehdotuksena, vaikkakaan itse jättiannoksen käsitettä ei ole kunnolla määritelty. Tästä säännöstä on kaksi merkittävää poikkeusta. Ensinnäkin, lasta odottavien naisten (tai pikemminkin kaikkien lisääntymisikäisten naisten) pitäisi saada synnynnäisten epämuodostumien ehkäisemiseksi ylimääräiset 400 mikrogrammaa foolihappoa päivässä. Toiseksi, siitäkin on yhä enemmän näyttöä, että useimmat yhdysvaltalaiset, etenkin pohjoisimmissa osavaltioissa asuvat, voisivat hyötyä päivittäisestä 20–25 mikrogramman D-vitamiinilisästä, mikä on virallisiin suosituksiin verrattuna kaksinkertainen määrä.

Suhtautuminen monivitamiinivalmisteisiin on muuttunut yhä ongelmallisemmaksi. Lääkärikunnan valtavirta suositteli vuosien ajan niiden käyttöä noin vain. Valmisteet ovat melko halpoja: Yksi pilleri päivässä maksaa noin 30 dollaria vuodessa. Niiden avulla voidaan helposti täyttää ravitsemuksellisia aukkoja puutteellisen ravitsemuksen jäljiltä. Mikäli aukkoja ei ole, monivitamiinipillereistä saa kuitenkin hieman ylimääräisiä vitamiineja ja kivennäisaineita siltä varalta, että niistä olisi jotakin hyötyä.

Samalla kun vitamiineista on saatu paljon negatiivisia löydöksiä, niihin on alettu suhtautua yhä varovaisemmin. Vuonna 2006 Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin koolle kutsuma asiantuntijakokous päätyi siihen, että näyttö ei riitä suosittelemaan monivitamiinivalmisteiden käyttöä. Vuonna 2009 julkaistiin tuloksia isosta tutkimuksesta, johon osallistui vaihdevuosi-iän ohittaneita naisia. Tutkimuksessa osoitettiin, että monivitamiinivalmisteiden käytöllä ei ollut käytännössä mitään vaikutusta syövän eikä sydän- ja verisuonitaudin vaaraan.

Walter C. Willett, joka on Harvardin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ravitsemustieteen laitoksen esimies ja Health Letterin toimituskunnan jäsen, esitti vastaväitteensä. Willettin mukaan ongelmana ei niinkään ole itse vitamiinit, vaan tapa, jolla niitä on tutkittu. Mitä sairauksien pitkäaikaiseen ehkäisyyn (esimerkiksi vitamiineilla) tulee, satunnaistetuissakin kokeissa, joita pidetään lääketieteellisten tutkimusten mittapuuna, on hänen mukaansa omat rajoituksensa (tästä enemmän edempänä). Hän kallistuu näyttämään monivitamiinivalmisteille vihreää valoa, kunnes toisin todistetaan ja suosittelee ihmisiä käyttämään niitä – varsinkin riittävästi D-vitamiinia sisältäviä valmisteita.

Noususuhdanne…

Vitamiinit ovat orgaanisia (siis hiiltä sisältäviä) yhdisteitä, joita meidän on ehdottomasti saatava, jotta elimistömme toimisi kunnolla. Tämä erottaa ne hiilihydraateista, rasvoista ja valkuaisaineista, joita tarvitsemme suhteellisen suurina määrinä sekä kivennäisaineista, jotka ovat epäorgaanisia aineita. Tähän mennessä on eristetty ja tunnistettu 13 vitamiinia: kahdeksan B-ryhmän vitamiinia, rasvaliukoiset A-, D-, E- ja K-vitamiinit ja vesiliukoinen C-vitamiini.

Aikaisemmin ongelmana oli se, että väestö ei saanut tarpeeksi vitamiineja. Puutostaudeilla oli eksoottisia nimiä, kuten beriberi-tauti (B1-vitamiinin eli tiamiinin puutos), riisitauti (D-vitamiinin puutos) ja keripukki (C-vitamiinin puutos).

Kun väestön ruoan saanti muuttui luotettavammaksi ja ruokavalio samalla parani, päähuomio siirtyi puutoksesta ravintoaineiden lisäämiseen ja siihen, voitaisiinko vitamiiniannoksia suurentamalla torjua tauteja ja ehkä pidentää elinaikaakin. Laboratoriokokeissa ja eläinkokeissa osoitettiin A-vitamiinin (beetakaroteenin muodossa), C-vitamiinin ja E-vitamiinin olevan voimakkaita antioksidantteja, jotka pystyivät imemään itseensä epävakaita molekyylejä, jotka kykenivät muuntamaan rasvoja ja proteiineja sekä vaurioittamaan DNA:ta siten, että lopputuloksena voi ilmetä sydäntauti tai syöpä. Useissa tapauksissa antioksidanttilöydöksiä tukivat vielä pitkäaikaisten tutkimusten tuloksetkin, kuten Harvardin yliopistossa tehty Nurses’ Health Study -tutkimus. Linus Pauling sai kahdesti Nobelin palkinnon. Hän toi vitamiinitutkimukseen paljon hohtoa edistämällä kiihkeästi C-vitamiinia kaiken parantavana ihmelääkkeenä.

Vuonna 1994 voimaan tullut Yhdysvaltain ravintolisiä ja terveyskasvatusta koskeva laki eli Dietary Supplement and Health Education Act (DSHEA) luokitteli vitamiinit (ja rohdokset) ravintolisiksi, joten niiltä ei vaadittu lääkkeiltä vaadittavia turvallisuutta ja tehoa koskevia standardeja. Kysyntä oli jo olemassa, mutta vasta uuden lain ansiosta vitamiineista ja rohdoksista tuli isoa liiketoimintaa.

… ja krapula

Kaiken vitamiinimanian keskellä tutkijat laittoivat hiljaisuudessa vitamiinit todelliseen satunnaistettujen kokeiden testikaruselliin. Satoja tai tuhansia tutkimustuloksia on sittemmin julkaistu. Kaikki tulokset eivät toki ole olleet negatiivisia, mutta kuitenkin vakuuttavasti siihen suuntaan kallellaan.

C-vitamiini muuttui ensimmäisenä voittajasta häviäjäksi. Useiden 1970-luvulla tehtyjen tutkimusten tulokset kumosivat Paulingin väitteen, jonka mukaan isot annokset (vähintään 500 mg päivässä) voisivat ehkäistä flunssaa. Myöhemmin Mayo-klinikalla tehty koe teki selvää jälkeä väitteistä, joiden mukaan C-vitamiinilla voitaisiin hoitaa paksusuolen syöpää. Vuonna 2008 Harvardin yliopiston tutkijat lisäsivät löydösten listalle senkin, että C-vitamiini ei käytännössä ehkäise lainkaan sydäninfarktia tai aivohalvausta.

E-vitamiini näytti voimakkaiden antioksidanttivaikutustensa ansiosta lupaavalta, ja monet lääkäritkin uskoivat siihen. Vuonna 1999 tehdyn kyselyn mukaan lähes 40 prosenttia sydäntautilääkäreistä käytti E-vitamiinia. Satunnaistetut kokeet eivät kuitenkaan kohdelleet E-vitamiinia kovin hellämielisesti. Niinpä vuosi 2005 olikin E-vitamiinille erityisen ankara. Kolmessa raportissa päädyttiin siihen, että E-vitamiini ei ehkäise Alzheimerin tautia, sydäntauteja eikä syöpääkään.

Monen B-vitamiininkin taival on ollut kuoppainen. Toiveikkaasti ajateltiin, että niistä kolmen: B6- ja B12-vitamiinin sekä foolihapon avulla olisi voitu pienentää sydäntautiriskiä, koska ne alentavat veren homokysteiini-nimisen aminohapon pitoisuutta. Satunnaistetuissa kokeissa ne ovatkin alentaneet homokysteiiniä, mutta tämä väheneminen ei ole heijastunut pienentyneenä sydäntautiriskinä. Poikkeuksena synkkyyden keskellä, isossa meta-analyysissa havaittiin, että foolihappolisät pienentävät sentään aivohalvauksen riskiä.

Miten lääkärit itse toimivat?

Health Letterin toimituskunta on vitamiinien suhteen kaksijakoinen. Walter C. Willett käyttää niitä. Hänen mielestään kaikkien muidenkin pitäisi käyttää niitä paikkaamaan epäterveellisen ruokavalion aukkoja ja parantamaan D-vitamiinin saantia. Lehden toinen ravintoasiantuntija, Bruce Bistrian, ei käytä niitä, vaan katsoo terveellisen, paljon kalaa sisältävän ruokavalion suojaavan terveyttään, vaikka hän uskookin monen ihmisen hyötyvän monivitamiineista.

Kun kysyimme asiaa muilta toimituskunnan lääkäreiltä, tulos oli tasainen. Kahdeksan lääkäriä käyttää, seitsemän ei käytä. Lisäksi yksi lääkäreistä sanoi käyttävänsä niitä satunnaisesti. Toinen lääkäri osallistuu parastaikaa sokkoutettuun tutkimukseen, joten hän ei voi tietää, onko hänen käyttämässään valmisteessa vitamiineja vain onko se lumevalmiste. Monivitamiineja käyttävät lääkärit kertovat käyttävänsä niitä D-vitamiinin takia sekä paikatakseen ruokavalionsa aukkoja. Useimmat monivitamiineja käyttämättömistä lääkäreistä katsoivat käytön olevan tarpeetonta, koska heidän terveellinen ruokavalionsa sisältää riittävästi hedelmiä ja vihanneksia

Satunnaistettujen kokeiden rajoitukset

Monet vitamiineja koskevat huonot uutiset ovat tulleet satunnaistettujen kokeiden negatiivisten tulosten muodossa, mikä merkitsee lääketieteellisissä piireissä musertavan vakuuttavaa näyttöä. Satunnaistettua koetta pidetään lääketieteessä todellisena testinä, jolla voidaan lähes lopullisesti arvioida, toimiiko joku hoito vai ei.

Yksinkertaisesti sanottuna satunnaistettuun kokeeseen värvätään ryhmä ihmisiä, jotka sitten arvotaan saamaan joko tutkittavaa hoitoa (tässä tapauksessa vitamiineja, mutta se voi olla mitä tahansa) tai vertailtavaa interventiota, joka klassisessa tapauksessa on lumehoito. Satunnaistaminen merkitsee sitä, että ihmiset jakautuvat ryhmiin täysin sattumanvaraisesti. Ennakolta suunnitellun ajan kuluttua tutkijat mittaavat interventio- ja lumeryhmän välisiä eroja. Näiden kokeiden voima on siinä, että huolellisella satunnaistamisella ryhmät saadaan samanlaisiksi, jolloin vain eri interventioiden aikaansaamat erilaiset hoitotulokset voivat selittää ryhmien väliset erot.

Kun arvioidaan, miten hyvin vitamiinien käyttö ja muutkin ennaltaehkäisevät toimenpiteet suojaavat meitä syövän ja sydäntautien kaltaisilta kroonisilta sairauksilta, satunnaistetussa kokeessa on olemassa sokeita pisteitä. Ensinnäkin, saattaa kestää jopa vuosikymmeniä ennen kuin syövän tai dementian kaltaiset sairaudet ilmenevät. Niinpä vaikka koe kestäisikin vuosia, se ei välttämättä ole riittävän pitkäaikainen intervention tehon arvioimiseksi, etenkään jos vaikutus on vähäinen. Harvardin yliopistossa tehdyssä Physicians’ Health Study -tutkimuksessa beetakaroteenilla ei ollut vaikutusta kognitiivisiin toimintoihin 12 vuodessa, mutta kuusi vuotta myöhemmin sillä havaittiin olevan vähäinen suojavaikutus.

Myös kapea-alaisten satunnaistettujen kokeiden tulosten soveltaminen kaikkiin ihmisiin arveluttaa. Tiukasti ottaen minkä tahansa kokeen tuloksia voidaan soveltaa vain ihmisiin, jollaisia tutkimukseen on osallistunut. Esimerkiksi kokeen, jossa ikääntyneet miehet käyttävät vitamiinia viiden vuoden ajan, tulokset pätevät vain ikääntyneisiin miehiin, mutta eivät koko väestöön. Satunnaistetut kokeet antavat tietoa vain piirakan siivusta, eivät koko piirakasta.

Satunnaistettujen kokeiden tulokset voivat olla myös harhaanjohtavia, mikäli jotakin osajoukkoa koskevat löydökset poikkeavat koko tutkimusjoukkoa koskevista. Esimerkiksi vuonna 2005 korkeatasoista Women’s Health Study tutkimusta kohtasi uusi takaisku, kun osoittautui, että E-vitamiini ei tuonutkaan minkäänlaisia kardiovaskulaarisia hyötyjä. Kun tutkijat analysoivat vähintään 65-vuotiaat naiset erikseen, he havaitsivat, että E-vitamiini vähensi sydän ja vesisuonitapahtumia 26 prosenttia. Tutkijat voivat myös väärinkäyttää osajoukon analyysejä ”siivoamalla dataa” saaden näin provokatiivisivia tuloksia, mutta osajoukon analyysit voivat myös osoittaa tulosten epäyhtenäisyyden.

Vaikeasti hahmotettava lopputulos

Huolimatta soutamisesta ja huopaamisesta ainakin joistakin asioista vallitsee yhteisymmärrys. Vitamiinilisät ovat menettäneet hohtonsa ja niiden käyttö tablettimuodossa epäilyttää enemmän kuin koskaan. Isot annokset yksittäisiä vitamiineja kuulostavat huonolta idealta. Niiden tuoma hyöty on kyseenalainen ja ne voivat aiheuttaa haittavaikutuksia. Merkittävinä poikkeuksina ovat D-vitamiini ja foolihappo nuorilla naisilla.

Entä sitten monivitamiinivalmisteet? Niiden sisältämät annokset eivät luultavasti aiheuta haittavaikutuksia, mutta sokea usko siihen, että niistä olisi jotakin hyötyä, on epäilemättä sitkeään juurtunutta. Toisaalta, on ihan hyväksyttävää, että ihmiset käyttävät monivitamiinivalmisteita – tai ovat käyttämättä, jos heidän ruokavalionsa on monipuolinen.

Julkaistu: 21.12.2013