Sairaudet

Onko omituisia oireita? Sattuiko lipsahdus? Lue tästä sukupuolitautien perusteet

Sukupuolitaudit tarttuvat ihmisestä toiseen suu-, anaaliseksin ja normaalin yhdynnän kautta. Mistä sitten tietää, että on saanut tartunnan? Lue lisää sukupuolitaudeista.

Teksti Mika Luosujärvi
19.2.2012 Terve.fi

Sukupuolitaudit ovat inhottavia ja hävettäviä tauteja, jotka tarttuvat ihmisestä toiseen suu-, anaaliseksin ja normaalin yhdynnän kautta. Mistä sitten tietää, että on saanut tartunnan? Everydayhealth.comin mukaan oireet vaihtelevat taudeittain, mutta pahinta on, että osa taudeista on oireettomia.

1. Ihmisen papilloomavirus

Papilloomaviruksia on kymmeniä, joista eräs aiheuttaa kondyloomaa eli visvasyylää. Toiset virukset aiheuttavat pahimmillaan syöpää. Visvasyylä voi olla varsin oireeton, joten monet kantavat sitä tietämättään. Onneksi jopa lähes 90 prosenttia viruksen kantajista paranee kahden vuoden kuluessa, hoiti syyliä tai ei.

2. Klamydia

Klamydia on yleisin bakteerin aiheuttama sukupuolitauti. Vaikka klamydia on miehillä usein oireeton, voi se aiheuttaa kiveksissä, eturauhasessa tai virtsaputkessa tulehduksen. Naisilla klamydia voi johtaa hedelmättömyyteen. Oireettomuuden takia monet kantavat klamydiaa tietämättöminä, joten suojaamatonta seksiä harrastavien tulisikin käydä säännöllisesti tarkastuksissa.

3. Genitaaliherpes

Herpes on myös yleinen sukupuolitauti Suomessa. Oireet ovat lieviä (kuume, särky, rakkulat) tai niitä ei ole lainkaan. Yli miljoona suomalaista sairastaa tietäen tai tietämättään sukuelinherpestä.

4. Trikomoniaasi

Trikomoniaasi eli siimaelintulehdus on maailmanlaajuisesti kaikkein yleisimpiä seksikontaktin kautta leviäviä tauteja. Sen aiheuttaa Trichomonas vaginalis niminen alkueläin. Trikomoniaasi oli Suomessa aikaisemmin hyvin yleinen, mutta nykyisin se on harvinainen. Oireita ovat naisilla runsas, kupliva ja vihertävä pahanhajuinen valkovuoto ja limakalvojen kirvely ja miehillä virtsaputken tulehdus.

5. Tippuri

Tippuri on Suomessa melko harvinainen ja sen saakin yleensä tuliaisena joko Itä-Euroopan maista tai vaikkapa Thaimaasta, jotka ovat suomalaisten suosimia turistikohteita. Naisilla tippuri on aluksi oireeton tai oireena on vain vähäistä alavatsakipua ja valkovuotoa. Joka viidennelle kehittyy kivulias munasarjatulehdus. Miehillä tippurin oireet ovat tihentyvä virtsaamisen tarve, polttava tunne virtsatessa sekä harmaa/kellertävä vuoto virtsaputkesta.

6. Kuppa

Kuppa eli syfilis on Suomessakin matkailun myötä yleistynyt sairaus, joka ennen antibioottien keksimistä saattoi johtaa kuolemaan. Kuppa on yleistulehdus, joka etenee vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa eli primaarikupassa muutaman viikon kuluttua tartunnasta sukuelinten alueelle ilmestyy yksi tai useampi kivuton kova haavauma, joka paranee ajan myötä.

Puolentoista – kahden kuukauden kuluttua tartunnasta alkaa niin sanottu sekundaarikuppa, jolloin bakteeri leviää koko elimistöön. Tällöin yleisoireita ovat lämpö, huonovointisuus ja pahoinvointi. Kahden vuoden kuluessa oireet katoavat ja taudin tarttuvuus pienenee.

Arvioiden mukaan 30-50%:lla hoitamattomista potilaista tauti etenee taudin viimeiseen vaiheeseen eli 4-40 vuoden kuluttua tartunnasta seuraavaan tertiäärikuppaan. Tällöin tavallisimpia oireita ovat ihon haavat sekä keskushermosto ja verisuonioireet.

7. HIV

Selvästi pelätyimmän sukupuolitaudin tartuntatapauksien maailmanlaajuiset määrät ovat pudonneet hitaasti mutta varmasti. Tartuntatapauksia on silti asiantuntijoiden mukaan liikaa, sillä HIV:n leviäminen on enimmäkseen estettävissä.

HIV:n oireita ovat flunssan kaltaiset oireet, selittämättön ihottuma, kurkkukipu ja epätavallinen väsymys. Moni ei edes tiedä kantavansa HIV/AIDS:ia, sillä se voi olla myös alkuvaiheessa täysin oireeton.

HIV aiheuttaa lopulta pitkäaikaisen, vuosia kestävän infektion, joka loppuvaiheessaan johtaa elimistön puolustusmekanismien heikkenemiseen ja murtumiseen sekä sen seurauksena kuolemaan johtaviin vaikeisiin infektioihin ja syöpiin.

Lähde: EverydayHealth

Lue lisää:

HIV-positiivinen perheenäiti: “Olen terve kuin pukki”

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi