Hyvinvointi

Murehdin ja stressaan liikaa

20.3.2009 Terve.fi
Kysymys

Elämässäni on ollut paljon suuria muutoksia, jotka ovat aiheuttaneet minulle väsymystä ja stressiä. Pahinta on, että asiat vaikuttavat avioliittooni. Meillä on taloudellisesti tiukkaa, ja tulevaisuus on ammatillisessa mielessä epävarma. Miten voisin olla stressaamatta ja murehtimatta? Ja mitä tehdä, jotta huolet eivät vaikuta parisuhteeseen?

Vastaus
Vastaaja Anne Karilahti

Elämässämme tulee joskus aikoja, jotka stressaavat ja huolettavat meitä. Niistä on hyvä puhua jonkun läheisen ihmisen kanssa. Yleensä tämä läheinen ihminen on puoliso.

On tärkeää, että kerrot hänelle, millaista tukea sinä tarvitset. Riittääkö, että hän vain kuuntelee? Joskus läheinen ihminen saattaa tuntea avuttomuutta tilannetta kohtaan, vaikka haluaisikin sen muuttuvan.

Joskus huolia on hyvä jakaa myös jonkun muun ihmisen kanssa, jolloin läheisin ihminen ei kuormitu niin paljon. Onko sinulla hyviä ystäviä tai muita läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voisit jutella huolistasi? Tai onko sinulla mahdollisuus kääntyä jonkun asiantuntijan puoleen?

Minusta on hienoa, että olet kiinnittänyt huomiota parisuhteeseesi ja haluat siihen apua. Hyvin hoidettu parisuhde toimii hyvänä voimavarana elämän haasteellisissa tilanteissa. Onko sinulla halua ja voimia miettiä, millaiset yksinkertaiset asiat saisivat parisuhdettanne voimaan taas paremmin?

Mietit myös sitä, miten voisit olla murehtimatta. Olet ehkä huomannut, että murehtimalla asiat harvemmin paranevat. Sen sijaan voisit vaikka kirjoittaa kaikki huolenaiheesi paperille ja pohtia, mihin asioihin voit vaikuttaa.

Sen jälkeen voit miettiä, mitä sinä itse voit kyseisille asioille tehdä. Asioita, joihin sinulla on mahdollisuus vaikuttaa, on yllättävän paljon. Sitä kautta aukeaa myös mukavasti tie uusiin mahdollisuuksiin päästä elämässä eteenpäin. Voimallista kevättä sinulle!

Lue myös:

Viekö ahdistus yöunet? Toimi näin!

Näin pääset vaikeiden asioiden yli

Huolehdi työssä jaksamisesta

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt