Terve.fi

Yleistietoa yskästä


Yskä voi olla kiusallinen vaiva. Lue, mikä yskä on ja mikä sen aiheuttaa.

Yskä ei ole sairaus vaan yleisin hengityselinsairauksien aiheuttama oire. Muun muassa ylähengitysteissä sijaitsevien yskäreseptoreiden ärsytys saa aikaan yskänrefleksin, jolla elimistö pyrkii poistamaan reseptoreita ärsyttävän materiaalin keuhkoputkista, henkitorvesta ja kurkunpäästä. Yskä voi olla tyypiltään ns. kuivaa tai yskänrefelksin mukana poistuu eriteitä tai näiden sekamuotoa. Yleensä yskä alkaa aina kuivana ärsytysyskänä.

Perussyyn hoitoon ja tunnistamiseen tulee panostaa. Yskän pitkittyessä ovat jatkotutkimukset tarpeen. Yleensä yskä on seurausta hengitystietulehduksesta ja nopean alun jälkeen rauhoittuu muutamassa viikossa. Pitkittyneenä yskänä pidetään yli kaksi kuukautta kestänyttä yhtämittaista tai jaksottaista yskää, jonka taustalta löytyy usein muitakin syitä kuin pelkkä tulehdus.

Lisätietoa yskän oireista.

Yskän aiheuttaja

Yleisin akuutisti eli nopeasti alkaneen yskän aiheuttaja on virusten aiheuttama hengitystietulehdus. Tällöin yskä yleensä loppuu, kun tulehdus parissa viikossa paranee. Toisinaan yskä saattaa pitkittyä esimerkiksi poskiontelotulehduksen vuoksi, joista niistäkin suurin osa paranee ilman antibiootteja. Usein näkee myös määrättävän perusterveille ihmisille pitkittyneeseen flunssan jälkeiseen yskään antibiootteja keuhkoputken tulehdus diagnoosilla, mutta useinkaan niistä ei ole hyötyä, sillä aiheuttaja on useimmiten virus ja viruksiin antibiootit eivät tehoa. Pitkittyneen yskän takana voi olla myös alkava astma.

Tiettyjen tulehduksien (esim. hinkuyskä ja osin tavanomaisetkin virukset) yhteydessä yskä saattaa jatkua vielä parikin kuukautta tulehduksen hoitamisen jälkeen, mutta loppuu aikanaan itsekseen.

Muita äkillisen yskän aiheuttajia ovat mm. nuha, refluksitauti, keuhkokuume, sydämen vajaatoiminta, keuhkoveritulppa ja aspiraatio eli vieraan materiaalin joutuminen hengitysteihin.

Pitkittyneen yskän taustalla voi olla:

  • refeluksi eli ruuansulatuskanavaperäinen yskä
  • lääkkeiden haittavaikutukset (varsinkin ACE:n estäjät, nitrufurantoiini)
  • sydämenvajaatoiminta
  • keuhkokasvaimet
  • silikoosi
  • asbestoosi
  • homepölykeuhko
  • keuhkofibroosi
  • sarkoidoosi
  • krooniset keuhkotulehdukset (sisältää tuberkuloosin)
  • pitkittynyt hengitystietulehdus
  • astma
  • jatkuva, kroonistuva keuhkoputkentulehdus

Mikäli yskä jatkuu 2 kuukautta, on syytä hiljalleen olettaa taustalla olevan lisäksi mahdollisesti muitakin tekijöitä.

Yleisin syy tällöin on astma, joka alkuvaiheessa voi oirehtia pelkkänä yskänä. Usein kuitenkin mukana on myös hengenahdistusta. Jos henkilöllä on vielä saman aikaan atopia tai allergia on pitkittyneen yskän takana todennäköisesti astma.

Lue yskän hoidosta.

Tupakoitsijoilla pitkittyneen yskän taustalla on monesti krooninen keuhkoputkentulehdus, mutta yskän muuttuessa erilaiseksi kuin aiemmin ja ehkä vaikeutuessa, on syytä tehdä perustutkimukset merkittävän keuhkoahtaumataudin tai keuhkosyövän poissulkemiseksi.

Nenänieluperäisen ärsytyksen eli takanielun limaisuuden taustalla on tavallisimmin kroonistunut nuha, joka on usein allerginen nuha. Liman valumisen nieluun ja sitä myötä yskänärsytyksen aiheuttaja voi olla myös poskiontelutulehdus.

Ruuansulatuskanavaperäisessä yskässä aiheuttajana toimii toistuva ruokatorven ja ylähengitysteiden yskänreseptoreiden ärsytys, joka johtuu mahalaukun happaman sisällön pääsystä takaisin ruokatorven puolelle ja hengitysteidenkin puolelle, jopa keuhkoputkiin saakka.

Samalla henkilöllä voi olla samanaikaisesti kaksi tai kolme edellä olevista syistä yhtä aikaa aiheuttamassa yskää, esimerkiksi astma, allerginen nuha ja refluksitauti, jolloin diagnostiikka ja hoitokokeilut edellyttävät huolellisuutta.

Lievän sydämen vajaatoiminnan ensioire voi olla öisin esiintyvä yskä.

Sydän- ja verenpainelääkkeinä käytetyt ACE-estäjät voivat aiheuttaa hankalaakin, usein kuivaa ärsytysyskää, joka loppuu näiden lääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen.

Veriyskän syitä ovat:

  • tulehdukset
  • kasvaimet
  • sydän- ja verisuoniperäiset syyt
  • rintakehän vammat

Usein suuhun tuleva veri on peräisin nenästä tai nielusta, mutta yskösten mukana tuleva veri on todennäköisemmin keuhkoperäistä.

Lähteet:

Aikuisen pitkittynyt yskä, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2016

Akuutti keuhkoputkitulehdus, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2016

Julkaistu: 5.4.2018