Marraskuussa Suomessa lanseerattu Mysimba-lihavuuslääke vaikuttaa aivoissa olevaan ruokahalun säätelyjärjestelmään. Ihmisen ei siis lääkkeen otettuaan tee mieli syödä liikaa. Pilleri vie suurimman nälän.
– Lihavuuden syy on usein liian korkealle virittynyt ruokahalu. Juuri siihen potilas haluaa apua. Erityisesti yritys laihduttaa kiivastuttaa ruokahalua. Siksi lääke tuo varmasti monelle kaivatun avun, sanoo Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön professori Kirsi Pietiläinen.
Teho valikoituu osalle
Mysimba on yhdistelmä kahta lääkeainetta, joiden yhteisvaikutuksesta ihminen laihtuu. Naltreksonia käytetään alkoholismin, bupropionia tupakasta vieroituksessa ja masennuksen hoidossa.
Yhteisvaikutus syömisen mekanismeihin tekee lääkkeestä tehokkaan.
Lue myös: Pluskokoisten esitaistelija Peppi Puljujärvi
Pillerin tehossa on kuitenkin suurta vaihtelua. Noin puolet sen käyttäjistä on saanut lääkkeestä merkittävää apua, toisella puolella vaikutus on vähäisempi.
Valikoivan tehon syytä ei tiedetä.
Lihavuuslääke on vaikea bisnes
Suomessa ei ole useaan vuoteen ollut kunnollista lihavuuden lääkehoitoa. Aiempiin valmisteisiin on liitetty kasvanut riski saada sydäntauti, kohonnut verenpaine, ahdistus tai masennus.
Lihavuuslääkkeitä on hankala kehittää, sillä ihmisen voimakasta syömisviettiä on vaikea muuttaa ilman muita seuraamuksia.
Myös Mysimballa on havaittu sivuvaikutuksia. Verenpaine voi nousta ja voi esiintyä unettomuutta. Moni olemassa oleva sairaus voi estää hoidon aloittamisen.
Sivuvaikutusten vuoksi lääkärin tulee seurata lääkehoitoa tavallista tarkemmin.
Elintaparemontti silti välttämätön
Lihavuuspilleri ei kuitenkaan ole oikotie hoikempaan ja terveempään kehoon.
Lääkkeen teho kaksinkertaistuu, jos ylipainosta kärsivä liikkuu riittävästi ja syö terveellisesti. Hoidon rinnalla tulee siis olla ohjausta terveellisiin elintapoihin.
Myös 128 euron kuukausikulut voivat muodostua kynnykseksi, sillä lääkettä tulisi käyttää pitkään, jopa pysyvästi. Jos lääkkeen käytön lopettaa, ruokahalu palaa.
– Ruokakulut toki pienenevät, mutta säästö ei kata lääkkeen kustannuksia. Hinnan vuoksi lääkkeen käyttö ei tule olemaan kaikille mahdollista, Pietiläinen sanoo.
Lääkkeestä ei ainakaan vielä saa Kela-korvausta. Aiempiin lihavuuslääkkeisiin korvauksen on voinut saada tietyin ehdoin.
Lue myös:
70 kiloa laihtunut Marjaana kritisoi ylipainoisten kohtelua