Parkinsonin tautiin kuuluvat kognitiiviset oireet voivat joillain potilailla liittyä myös uniapneaan. Onkin mahdollista, että uniapnean hoitaminen vähentäisi näiden potilaiden oireilua.
Tiedot käyvät ilmi Neurology-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 67 Parkinson-potilaalle tehtiin uniapneaselvitykset. Lisäksi arvioitiin potilaiden kognitiiviset mielentoiminnot ja väsymystaso.
Uniapnean kriteerit täytti hieman yli 60 prosenttia potilaista, ja nämä potilaat pärjäsivät muita heikommin myös muistia ja muita kognitiivisia mielentoimintoja mittaavissa testeissä sekä uneliaisuuskyselyssä, jossa kartoitetaan potilaan torkahtelutaipumusta.
Tulokset viittaavat monien Parkinson-potilaiden potevan uniapneaa, mutta tutkimuksen pienen koon vuoksi niitä kannattaa tulkita varovasti. Tulosten valossa on kuitenkin mahdollista, että joidenkin potilaiden kognitiiviset oireet vähenisivät uniapneahoitojen myötä.
Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000 suomalaista. Se on parantumaton, tuntemattomasta syystä johtuva hermostollinen sairaus, joka aiheuttaa mm. vapinaa, lihasjäykkyyttä ja liikkeiden hidastumista. Yleensä tauti todetaan 50–70-vuotiailla.
Uniapneaa sairastaa noin neljä prosenttia suomalaisista miehistä ja kaksi prosenttia naisista. Usein oireet vähentyvät laihduttamalla, mutta monia hoidetaan myös CPAP-ylipainehengityslaitteella.
Lähde: Neurology 2017;DOI:10.1212/WNL.0000000000003738
Lue lisää: