Sairaudet

Tunnista muistisairaus

Aivomme ovat ainutlaatuiset eikä niitä sovi jättää hoivaamatta.

17.3.2017 Terve.fi

Aivomme ovat ainutlaatuiset eikä niitä sovi jättää hoivaamatta. Neurologiset vammaisjärjestöt viettävät parasta aikaa Aivoviikkoa, jolloin muistutetaan aivojen hoitamisen tärkeydestä ja neuvotaan sairauden kanssa kamppailevia, läheisiä ja sairastumistaan epäileviä.

Läheskään aina unohtelu ei viittaa muistisairauteen. Esimerkiksi stressi ja univaikeudet voivat haitata keskittymiskykyä, jolloin asioiden unohtelu on tavallista. Myös ikä tuo muistiin muutoksia ja joskus esineet hukkuvat ilman kummempaa syytä.

Jatkuva tavaroiden katoaminen, töiden tai arkiaskareiden hoidon vaikeutuminen, sanojen tai tavaroiden merkitysten häviäminen sekä rahahuolten ja mielialamuutosten lisääntyminen ovat oireita, joiden ilmaantuessa lääkärin pakeille on syytä hakeutua.

Lääkärin vastaanotolla käydään läpi muistiongelmien kehitystä ja kartoitetaan suvun muisti- ja muita sairauksia. Läheisen läsnäolo antaa lääkärille tärkeää näkökulmaa siitä, miten tilanne on kehittynyt.

Vastaanotolla tehdään verenpaineen mittauksen ja sydänäänien kuuntelun lisäksi neurologinen perustutkimus, johon kuuluu esimerkiksi potilaan kävelytaidon kartoittaminen. Laboratoriokokeista selvitetään B12-vitamiinin ja kilpirauhasen toimintaa, sillä nekin voivat vaikuttaa muistiin.

Aivojen hoitaminen on paras tapa torjua muistisairauksia. Aivoviikon teemana on Aivoterveyttä läheltä. Se muistuttaa, että jokaisella on mahdollisuus ehkäistä muistisairauksia itse. Terveellinen ruokavalio, liikunta, päihteiden välttäminen ja riittävä lepo sekä tietenkin aivojen haastaminen ovat yksinkertaisia, mutta tehokkaita keinoja aivojen hoitamiseen.

Lähteet: Muistiliitto, OSG Viestintä

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi