Teetä on nautittu jo ennen ajanlaskumme alkua. Eurooppaan se saapui siirtomaa-ajalla, ja britit ihastuivat siihen ikihyviksi. Heitä varten kehitettiin jopa oma teelaatu: musta tee. Se säilyi vihreää teetä paremmin ja kesti pitkän kuljetuksen.
Kupponen kuumaa teetä lämmittää ja lohduttaa jo ajatuksena. Tee on kuitenkin myös tutkitusti hyväksi terveydelle.
– Teessä on paljon polyfenoleja, jotka suojaavat elimistöä, sanoo Helsingin yliopiston farmaseuttisen biologian professori Yvonne Holm.
Lue myös: Anna teen lämmittää
Suojaa tauteja vastaan
Polyfenolit sieppaavat elimistöstä vapaita happiradikaaleja ja estävät niitä tekemästä tuhojaan. Lisäksi teessä on tärkeitä katekiineja, jotka toimivat samoin.
Vapaat happiradikaalit aiheuttavat esimerkiksi syöpää. Teenjuonti voi suojata syövältä myös siksi, että se parantaa solujen viestintäjärjestelmän toimintaa.
Kun solut saavat ajoissa tiedon virheellisesti kopioidusta solusta, josta voi kehittyä syöpäsolu, elimistö osaa tuhota sen. Tee siis auttaa siinä, että viesti menee perille.
Pitää silti muistaa, että syövän syntyyn vaikuttaa moni asia, eivätkä hyvätkään elintavat estä sairastumasta.
Teen katekiinit myös tappavat haitallisia bakteereja ja viruksia. Näin teen juomisella flunssaisena saattaa olla muutakin merkitystä kuin nestetasapainosta huolehtiminen ja käheän kurkun lämmittäminen.
Lue myös: Aiheuttavatko makeutusaineet syöpää?
Stop hiljaiselle tulehdukselle
Tee voi ehkäistä kansansairauksia monilla muillakin tavoin.
– Tee vähentää elimistön hiljaista tulehdusta, Holm sanoo.
Hiljainen tulehdus eli matala-asteinen tulehdus on tila, jossa elimistön tulehdusarvo on koholla ilman konkreettista infektiota. Sen kehittyminen liittyy epäterveellisiin elintapoihin.
Matala-asteisesta tulehduksesta kärsivät ihmiset sairastuvat muita todennäköisemmin muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin ja kakkostyypin diabetekseen.
Lisäksi vihreä tee nopeuttaa aineenvaihduntaa. Tämä tarkoittaa, että se saattaa auttaa painonhallinnassa.
Lue myös: Mikä on matala-asteinen tulehdus?
Teessäkin on kofeiinia
Kiinnostavaa on, että tee sekä piristää että rauhoittaa.
Kaikissa teelaaduissa on kofeiinia. Joissakin sitä on painoa kohti jopa enemmän kuin kahvissa. Silti moni voi juoda teetä illalla ilman, että yöunet menevät.
Selitys löytyy teen sisältämästä L-teaniinista. Se on aminohappo, jolla on rauhoittava vaikutus. Ei ihme, että teetä tekee mieli, jos on stressaantunut tai haluaa rentoutua. L-teaniini alentaa myös kolesterolia.
– L-teaniini on teen sielu, sanoo kirjailija Pirkko Arstila, joka on Teen Ystävät -yhdistyksen perustaja.
Laadulla on väliä
Tee valmistetaan teepensaan lehdistä, silmuista ja nupuista. Vähiten käsitellyt teelaadut ovat vihreä ja valkoinen tee, sillä niitä ei hapeteta kuten musta tee.
Hapetus antaa mustalle teelle sen punaruskean värin. Samalla teestä katoaa osa sen sisältämistä hyvistä yhdisteistä. Siksi vihreässä ja valkoisessa teessä on enemmän antioksidantteja kuin mustassa.
Sillä, nauttiiko teensä pussista vai irtoteenä, ei ole terveyden kannalta merkitystä. Tee kannattaa silti juoda teenä.
– Vihreästä teestä valmistetaan myös uutteita ja ravintolisiä, mutta ne ovat paljon vahvempia kuin tee, Holm sanoo.
Vihreässä teessä on enemmän antioksidantteja kuin mustassa.
Tällaisilla valmisteilla voi olla erilaisia vaikutuksia kuin perinteisellä teellä, eikä niitä ole tutkittu samoin.
Monta kuppia päivässä
Jotta teestä saisi mahdollisimman paljon terveyshyötyjä irti, sitä kannattaa juoda 3–5 kuppia päivässä.
Teetä ei keitetä kiehuvaan veteen, sillä se kitkeröittää juoman. Valmistuksessa kannattaakin noudattaa pakkauksen ohjeita, sillä eri teelaadut valmistetaan eri tavoin.
Maitoa teehen ei välttämättä kannata lisätä.
Voi sisältää piilosokeria
– Maidossa on proteiinia, joka sitoo teen hyviä yhdisteitä. Se voi siis vähentää juoman terveysvaikutuksia, Holm sanoo.
Teestä on suomalaistutkimuksissa löydetty piilosokeria. Sen määrä on kuitenkin ollut niin pieni, ettei sillä ole terveydelle merkitystä.
Jotkin lääkkeet eivät myöskään imeydy, jos ne ottaa teen kanssa.
Teessä on myös fluoridia. Se auttaa karieksen ehkäisyyn, mutta sen liikasaanti voi aiheuttaa hampaiden ja luuston fluoroosia. Siitä voi seurata lapsilla hammaskiilteen kehityshäiriö.
– En silti sanoisi, että liika tee on haitallista. Aikuiselle riski on minimaalinen, Holm sanoo.
Vinkki!
Hyvän janojuoman saat, kun sekoitat kannuun vettä ja pari ruokalusikallista vihreää teetä ja jätät jääkaappiin yöksi.
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 2/2019.