Voi hyvin

Läsnäolon taito mullisti näyttelijä Sari Siikanderin elämän


Sari Siikander oli janonnut koko elämänsä muiden hyväksyntää. Läsnäolon harjoittelu muutti kaiken.
Kuvat Milka Alanen

Se ei ollut sattuma, vaan kohtalon sanelemaa. Näin näyttelijä Sari Siikander uskoo käyneen, kun hän kohtasi näkijänä ja kanavoijana työskentelevän Susan Hedmanin. He tapasivat työkuvioissa viisitoista vuotta sitten. Sarille tuli heti vahva olo siitä, että hänen tulisi mennä Susanin vastaanotolle kanavointiin.

Periaatteessa kaikki oli hyvin. Sari oli nelikymppinen nainen, jolla oli töitä omalla alallaan ja parivuotias tytär. Sarilla oli silti turta olo.

– Arkeni rullasi normaalisti, mutta en kyennyt olemaan iloinen. Vaikka nauroin, en tuntenut aitoa onnea ja kiitollisuutta. Ymmärsin, että elämäni voisi olla paljon parempaa, kunhan vain keksisin miten.

Sari oli ollut aina kiinnostunut henkisestä kasvusta ja itsetuntemuksen lisäämisestä. Hän luki itsehoito-oppaita, filosofista kirjallisuutta ja opiskeli NLP-tekniikkaa. Sarin kiinnostus henkisyyttä ja omaa hyvinvointia kohtaan kasvoi, kun hän tuli äidiksi 38-vuotiaana.

Pienestä lapsesta vastuussa oleminen laukaisi jonkin prosessin. Minussa heräsi voimakas halu tulla parhaaksi versioksi itsestäni, jotta voisin olla lapselleni mahdollisimman hyvä äiti.

Sari ja Susan olivat tavanneet jo aiemmin, mutta siitä Sarilla ei ollut kuitenkaan mitään muistikuvia.

Vuonna 1990 Sari muutti Helsinkiin ja aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa. Tuohon aikaan Susan työskenteli kosmetologina lähellä Sarin ensimmäistä omaa kotia. Sari oli käynyt hänen luonaan kasvohoidossa.

– Olin unohtanut tapauksen. Susan oli kuitenkin jo tuolloin tiennyt, että tulemme kohtaamaan myöhemmin uudelleen.

Susan tunnetaan työstään näkijänä ja kanavoijana. Hän on myös kirjoittanut kirjoja henkisestä kasvusta, enkeleistä ja henkioppaista.

Oli vuosi 2004, kun Sari istui Susan Hedmanin työhuoneessa. Susan hiljentyi ja alkoi kanavoida henkimaailmasta saamiaan viestejä. Sari oli käynyt ennenkin näkijällä, mutta nyt kokemus oli erilainen.

– Susan on hyvin selvänäkökykyinen, mutta hän ei tee ennustuksia. Hän ei sanonut, että kahden vuoden sisällä elämääsi tulee tumma mies ja saat unelmiesi teatteriroolin.

”Olin koko elämäni janonnut muiden hyväksyntää. Se johti rajattomuuteen.”

Kanavointi oli ennemminkin dialogia. Susan kertoi Sarille tyypillisistä kompastuskivistä tämän elämässä ja keskusteli niistä Sarin kanssa.

Sarista tuntui siltä kuin Susan olisi nähnyt hänen sisimpäänsä. Puhe kiltin tytön syndroomasta kolahti.

– Minulle kirkastui se, kuinka ahnaasti olin koko elämäni janonnut muiden hyväksyntää. Se johti rajattomuuteen.

Rajattomuus näkyi Sarin kaikilla elämän alueilla. Töissä hän oli tottunut joustamaan oman jaksamisensa kustannuksella. Ihmissuhteissa hän oli antanut liikaa periksi miellyttääkseen muita.

– Uskoin, että minulla ei ole oikeutta sanoa ei. Se kertoo itsearvostuksen puutteesta.

Lue myös: Mitä läsnäolo tarkoittaa?

Arjen pienet ilot

Kanavoinnin jälkeen Sari osallistui Susanin vetämälle kahdeksan viikon mittaiselle mentaalivalmennuskurssille. Kurssin aikana meditoitiin, keskusteltiin ja tehtiin harjoituksia, joiden avulla opeteltiin ymmärtämään paremmin itseä, kuuntelemaan tarkemmin omaa intuitiota ja olemaan vahvemmin hetkessä läsnä.

Kiitollisuus oli yksi kurssin teema. Ensimmäisellä kurssikerralla kotitehtävänä oli huomata joka aamu työmatkalta kolme iloa tuottavaa asiaa.

Sari alkoi keskittyä arjen pieniin iloihin. Hän ilahtui pilvistä, joiden takaa valo siivilöityy kauniisti, käsikädessä kävelevästä vanhasta pariskunnasta ja hymynaamasta, joka välähti auton nopeuden näyttävään valotauluun tienposkessa.

Sari piti yksinkertaista harjoitusta nerokkaana. Sen avulla hän oivalsi, kuinka suorituskeskeisesti hän oli elänyt.

– Olin kiirehtinyt tapahtumasta toiseen olematta läsnä hetkessä. Pysähtymällä ja viipyilemällä ilo tuli takaisin elämääni. Kun keskitin huomioni arjen pieniin asioihin, aloin löytää jatkuvasti enemmän aihetta olla onnellinen.

Lue myös: Hetken läsnäoloharjoitus

Parkkipaikkatilaus enkeleille

Jokainen osanottaja askarteli kurssilla elämänjanan. Paperille piirrettiin elämän kohokohtia ja niitä hetkiä, kun mieli oli ollut matalalla. Elämäänsä visualisoidessaan Sari huomasi, kuinka paljon hänellä oli ollut onnenhetkiä ja onnistumisia.

Jana herätti Sarin pohtimaan, minkälaista tarinaa hän elämästään kertoo itselleen ja muille. Sari ymmärsi, miten helposti ihminen alkaa kertoa omaa tarinaansa vain tietystä näkökulmasta.

– Freelancenäyttelijän elämään kuuluu väistämättä työttömyysjaksoja. Voin valita, kerronko olevani työtön keski-ikäinen näyttelijä vai ihminen, joka saa toteuttaa monipuolisesti työtehtäviä. Samasta tarinasta saa kaksi hyvin erilaista versiota.

Kahdeksan kurssilaisen ryhmästä tuli Sarille nopeasti läheinen. Hän pitää edelleen yhteyttä muutaman ihmisen kanssa, joihin hän tutustui. Sari muistelee lämmöllä kurssilla vallinnutta luottamuksen ja kunnioituksen ilmapiiriä.

– Minulla oli alusta alkaen sellainen tunne, että olen tullut omieni joukkoon. Kukaan ei kurtistanut kulmiaan, kun puhuin siitä, miten tilaan parkkipaikan enkeleiltä.

Sarin vinkit läsnäoloon:

Aloita pienestä. Keskity kolme minuuttia hengittämään syvään koko keuhkoillasi tai kokeile pestä hampaat vasemmalla kädellä. Yksinkertaisilla muutoksilla voit jumpata aivojasi olemaan läsnä.

Meditaatio voi olla myös muuta kuin paikallaan istumista. Minulle fyysisenä ihmisenä meditoiminen on aina ollut vaikeaa. Olen löytänyt tanssista meditaatiotapani. Tanssitunnilla mieleni tyhjenee ja stressi kaikkoaa.

Herkkä kuoren alla

Aurinko nousi vehreiden vuorten takaa Marchessa Keski-Italiassa. Kukko kiekui uuden päivän merkiksi. Ennen aamumeditaatiota Sari pulahti uimaan pihapiirin suureen uima-altaaseen.

Kesällä 2009 Sari osallistui Susan Hedmanin järjestämään viikon mittaiseen retriittiin pienessä italialaisessa vuoristokylässä. Sari halusi syventää mentaalivalmennuskurssin oppeja.

Majatalon ikkunasta näkyi ikivanhan luostarin rauniot. Vuorijonoja peitti sankka metsä. Päivät koostuivat meditaatiosta, joogasta, auringosta ja luennoista. Kännykät pysyivät kiinni.

– Viikko pois arjesta teki ihmeitä. Tuntui hyvältä saada keskittyä vain yhteen asiaan, omaan itseeni tutustumiseen.

Italiassa Sarille nousi entistä enemmän ajatuksia siitä, miten hän oli usein pyrkinyt suorittamaan elämää pysähtymättä nauttimaan matkasta. Hän oli pitänyt yllä reippaan ja iloisen naisen roolia, vaikka vahvan kuoren alla piili muitakin tunteita.

– Peitin herkkyyteni suorittamisella. En uskaltanut olla muiden edessä haavoittuvainen ja heikko.

Herkkyyden myöntäminen tuntui Sarista siltä kuin hän olisi laskenut raskaan repun selästään. Hän oivalsi, kuinka paljon hän oli herkkänä ihmisenä kantanut huomaamattaan muiden ihmisten tunnetiloja.

– Saatoin joskus tulla vihaisena kotiin ja äksyillä tyttärelleni. Asioihin perehdyttyäni ja itseeni tutustuttuani oivalsin, että kannoin mukanani muiden ihmisten kiukkuja ja suruja.

Sari koki Italian-kurssin jälkeen elämän muuttuvan rauhallisemmaksi ja onnellisemmaksi. Aiemmin vaivanneen tyhjyyden tunteen tilanne tuli merkityksellisyyden kokemus. Myös muut huomasivat Sarissa tapahtuneen muutoksen, kun hän palasi Suomeen.

– Työpalaverissa UIT:n teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen katsoi minua pitkään ja sanoi, että en ole ikinä tiennyt, että osaat puhua noin hiljaa ja rauhallisesti, Sari sanoo ja naurahtaa.

Lue myös: Lääkäri Marja-Liisa Honkasalo: "Selittämättömiä kokemuksia ei pitäisi leimata huuhaaksi"

”Uskallan jättää yhä enemmän tilaa intuitiolle ja hetkessä elämiselle.”

Lähes kaiken kursseilla oppimansa itsetuntemuksesta omien rajojen vetämiseen Sari tiivistää yhteen tärkeään taitoon: kykyyn olla läsnä.

Läsnäolo tarkoittaa Sarille elinehtoa. Ilman läsnäoloa emme pysy hengissä, vaan olemme vaarassa jäädä auton alle tai liukastua jäisellä kadulla.

Läsnäolo on kuuntelemista.

Se on sekä itsensä että toisen kuuntelemista. Vasta keskittymällä kuulemaan, mitä toisella on oikeasti sanottavana, voi syntyä dialogia.

Läsnäolo tuntuu kehossa samaan aikaan levollisuutena ja valppautena. Kun suorittaminen on suoraviivaista ja nopeaa, läsnä ollessa Sarin rytmi hidastuu ja asiat alkavat soljua.

Hetkessä eläminen on ollut Sarille aina tuttua hänen ammattinsa kautta. Näytellessä, etenkin improvisaatiossa, on oltava kokonaisvaltaisesti läsnä. Siviilielämässä näyttelijät painiskelevat samojen ongelmien kanssa kuin kuka tahansa muukin.

– En usko, että työni kautta osaan olla yhtään sen enempää läsnä kuin muutkaan. Kotona minusta tuntuu aina välillä siltä, että teini-ikäinen tyttäreni osaa painella juuri sellaisia nappeja minussa, että läsnäoloni katoaa taivaan tuuliin.

Pyyntö yläkertaan

Sari ei koe ”hurahtaneensa” mihinkään tai tulleensa uskoon.

– Katson maailmaa ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta maailmankatsomukseni on selkeytynyt ja vahvistunut. Minulle on aina ollut selvää, että on olemassa muutakin kuin se maailma, jonka silmillä näemme.

Sari uskoo johonkin korkeampaan voimaan ja siihen, että universumille voi lähettää pyyntöjä niin parkkienkeleistä kuin hyvistä työtarjouksistakin.

Sari oli jo pitkään toivonut muutosta ja uusia haasteita työelämään. Hän pyysi yläkerralta taannoin, että hän haluaisi seuraavaksi näytellä vahvan draamaroolin.

Pian Saria pyydettiin ohjaamaan UIT:n Herkkua kuin heinänteko -kevätrevyy, ja ohjaaja Kari Heiskanen kutsui Sarin mukaan Helsingin Kaupunginteatterin Pienet ketut -näytelmään, joka on täynnä suuria tunteita.

Lue myös: Tartu sattuman luomiin tilaisuuksiin

Tilaa intuitiolle

Työskentely Susan Hedmanin mentaalivalmennuksen kanssa on avannut Sarin omaa näkökykyä. Sari käyttää herkkyyttään hyväkseen myös toisessa työssään, improvisaatio- ja vuorovaikutuskouluttajana.

– Suunnittelen tietenkin koulutukseni, mutta nykyään uskallan jättää yhä enemmän tilaa intuitiolle ja hetkessä elämiselle. Monta kertaa on käynyt niin, että olen alkanut puhua jostakin teemasta, jota en ollut suunnitellut. Tauolla useampi ihminen on tullut sanomaan, että miten tiesit, että tämä aihe koski juuri minua.

Suurin muutos läsnäolon lisääntymisessä on Sarin mielestä tapahtunut siinä, miten nopeasti hän pääsee vaikeista tilanteista ja takapakeista eteenpäin.

Hän saattaa edelleen ottaa vastaan liikaa töitä tai hakea hyväksyntää miellyttämällä liikaa muita. Enää Sari ei jää epätoivon tunteisiin vellomaan.

– Osaan korjata nopeasti suuntaa, kun huomaan toimivani vanhan haitallisen kaavan mukaan.

Lue myös: "Lopetin miellyttämisen"

Viisi koota

Sarin mottona on viisi kovaa koota: kunnioita, kuuntele, kannusta, kiinnostu ja kiitä. Tähän kiteytyy Sarin mielestä läsnä olevan ihmisen ominaisuudet.

–Tietenkään en pysty joka päivä täyttämään näitä tavoitteita, mutta ne ovat minulle hyvä huoneentaulu ja kannustin, hän sanoo.

Sari uskoo kiireen, väsymyksen, turhautumisen ja epäonnistumisen pelon johtuvan usein siitä, etteivät ihmiset osaa olla läsnä hetkessä. Taitoa kannattaa siis opetella, sillä se voi ratkaisevasti parantaa elämänlaatua. Näin kävi Sarille.

Hän kannustaa lisäämään läsnäoloa pienillä arkisilla teoilla.

– Henkiseen kasvuun ei tarvita suitsukkeita, joogatyynyjä, poppakonsteja tai mantroja. Läsnä voi olla tässä ja nyt.

Sari Siikander, 54,

on näyttelijä ja improvisaatio- ja vuorovaikutuskouluttaja. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi. Sari on esiintynyt monissa elokuvissa, televisiosarjoissa ja teattereissa. Hän asuu Helsingissä 16-vuotiaan Josefiina-tyttärensä kanssa.

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehden numerossa 3/2019.

Julkaistu: 27.3.2019