Voi hyvin

Lääkäri Marja-Liisa Honkasalo: "Selittämättömiä kokemuksia ei pitäisi leimata huuhaaksi"

1


Lääkäri Marja-Liisa Honkasalo: "Selittämättömiä kokemuksia ei pitäisi leimata huuhaaksi"

Kummat kokemukset kiinnostavat lääkäri ja antropologi Marja-Liisa Honkasaloa. Moni väsyy tieteen järkipuheeseen uskoo, että on enemmän kuin näkyvä maailma. Honkasalo tutkii heidän käsityksiään ja kapinoi rationaalisuutta vastaan.
Teksti Hanna Hyväri
Kuvat Antti Vettenranta

"Mieheni kuoleman jälkeen makasin murheellisena kotisohvalla, kun äkkiä minulle tuli tunne, että joku lämmin miltei kosketti paljasta käsivarttani. Se tuntui hyvältä ja rauhoittavalta.”

Tässä yksi tarina, jonka lääkäri-antropologi Marja-Liisa Honkasalo sai, kun hän alkoi tutkia suomalaisten kummia kokemuksia. Honkasalo on pelottomasti penkonut asioita, joille monesti naureskellaan. Hänen mielestään tiede ei tavoita kaikkia ihmismielen salaisuuksia ja tasoja.

Nuorena lääkärinä Honkasalo koki, etteivät opit riittäneet sairauksien syvälliseen ymmärtämiseen. Antropologina häntä kiinnostavat arkiymmärryksen ylittävät kokemukset.

– Olen kapinoinut rationaalisen tieteen häkkyrää vastaan. Tieteen menetelmillä voidaan saavuttaa paljon, mutta sinne jää vieras ja toinen. Se kuuluu meihin ja maailmaan, siksi sitä kannattaa tutkia.

Ihmiset kertoivat kummista kokemuksistaan

Marja-Liisa Honkasalo syventyi tutkimusryhmänsä kanssa suomalaisten kummiin kokemuksiin: etiäisiin, enteisiin, näkyihin ja kohtaamisiin kuolleiden kanssa.

Honkasaloa eivät hämmästyttäneet erikoiset kokemukset vaan se, miten joihinkin kummia kokeneisiin oli suhtauduttu. Terveyskeskuslääkäri oli määrännyt mielialalääkkeitä, ja kokemus oli nähty heti psyykkisenä oireena. Häpeällä leimaaminen kosketti tutkijaa.

Kun nelivuotinen tutkimus alkoi vuonna 2013, iltapäivälehdissä paheksuttiin, miksi Suomen Akatemia myöntää rahaa moiseen hömppään. Samaan aikaan Honkasalo sai lukuisia puhelinsoittoja ja kirjeitä, joissa ihmiset purkivat mieltään oudoista sattumuksistaan. Ne olivat tulleet odottamatta. Kokemus oli mieleenpainuva.

Yhteyttä ottaneet olivat aivan järjissään, monet miehiä ja usealla oli akateeminen koulutus.

– Vastoin väitettyjä oletuksia mummojen horinoista­, Honkasalo naurahtaa.

Outojen kokemusten määrä ei ole vähentynyt koulutuksen tai tieteen edistysaskelien jälkeen. Se on pysynyt vakiona vuosikymmenet. Noin 30 prosenttia suomalaisista kokee kummia. Luku nousee 60 prosenttiin, jos mukaan lasketaan yksittäiset kokemukset telepatiasta tai ennalta tietämisestä.

– Jos ihmisen mielessä on olemassa näin tavattoman yleinen kokemuksen alue, miten voimme sanoa, että se on vain huuhaata?

Aavistin, että tutkimusaihe herättää tunteita

Olisi tietysti huikeaa, jos Honkasalo olisi tutkimuksensa avulla pystynyt todistamaan, että henkimaailma on olemassa tai että kuolleisiin todella voi olla yhteydessä.

– Näihin kysymyksiin en voi tietenkään vastata. Tutkimme ihmisten kokemuksia. Suhtauduimme niihin nöyrästi ja otimme ne vakavasti.

Honkasalo itse ei ole kokenut kummia eikä suvussa ole selvänäkijöitä tai kansanparantajia.

– Joudun aina vastaamaan, että en ole kokenut mitään outoa. Mutta olen harjaantunut vuosien varrella. Minulta löytyy jo telepaattisia kokemuksia.

Kun Honkasalo ajattelee jotain tiettyä ihmistä, tämä saattaa pian soittaa tai kävellä vastaan kaupungilla. Tutkija on miettinyt, että pitäisi ehkä olla herkempi.

Kumman tutkimiseen on tiedepiireissä suhtauduttu sekä uteliaasti että epäilevästi. Jotkut yhteyttä ottaneet kummaa kokeneet varoittivat, että aihepiiri herättää voimakasta vastustusta.

– Aavistin, että astun miinakenttään. Länsimaisessa ajattelussa ilmiöt arvotetaan jo lähtökohtaisesti. Kummat kokemukset ovat vääriä, yliluonnollisia ja paranormaaleja. Se sisältää heti ajatuksen, että on olemassa luonnollinen ja normaali, josta poiketaan. Tavoitteeni onkin tuoda kumma normaalin sisälle.

Itsemurhaviestejä ja kivun kokemuksia

Miten Marja-Liisa Honkasalo sitten päätyi tutkimaan kummaa?

Nuorena lääkärinä hän oli ymmällään. Hän kohtasi Lapissa terveyskeskuksessa naisia, jotka kärsivät sydänvaivoista ja ahdistuksesta. He näkivät sairauksiensa syinä sydänsuruja ja menetyksiä, eivät ahtaita verisuonia.

– Ihmettelin sitä. Ihminen ei mennyt siihen lääketieteen raamiin. Paljon jäi ulkopuolelle. Sydänsairaus punoutui naisten kokemaan pettymykseen lasten muuttamisesta pois kotoa.

Lapissa tehtiin keväisin myös paljon itsemurhia. Lääkärin tehtävä oli tunnistaa ruumiit poliisin kanssa. Lääketieteen mukaan kyse oli depressiosta, mutta kun Honkasalo puhui omaisten ja kyläläisten kanssa, diagnoosi tuntui kapealta. Itsemurhilla ja niiden tekotavoilla oli pitkät, sukupolvien perinteet.

Honkasalo tarvitsi työssään uusia työkaluja. Hän opiskeli yhteiskuntatieteitä ja terveysantropologiaa Yhdysvalloissa. Myöhemmin hän ­tutki itsemurhaviestejä ja kivun kokemusta.

– Itsemurhaviesteissä kirjoittajat arvioivat elettyä elämäänsä kuvitelmissaan jo kuolleina, siis rajan tuolta puolen. Se oli suunnattoman kiinnostavaa.

Myös krooninen kipu kiinnosti. Mikään lääketieteellinen kuvantaminen ei paljastanut, mistä oli kysymys. ­Potilas kärsi, vaikka hän oli lääketieteellisesti ”täysin terve”.

– Toivoisinkin, että ihmisiä kuunneltaisiin aidosti. He ovat oman kokemuksensa, sairautensa ja terveytensä asiantuntijoita.

Edesmennyt voi lohduttaa

Vuonna 2011 Marja-Liisa Honkasalo tutki Länsi-Afrikassa malarian hoitoa. Paikalliset hoitivat sairautta länsimaisten lääkkeiden rinnalla myös esi-isien välityksellä rituaaleissaan. Esi-isät olivat läsnä aivan tavallisessa arjessa.

– Aloin pohtia läsnäolon ja poissalon välistä liikettä. Se mikä meille oli kuollutta ja poissa, oli heille läsnä ja elossa. Kyläläiset eivät vetäneet kahden maailman välille rajaa.

Honkasalolle sanottiin, ettei hän länsimaisilla silmillään voinut nähdä esi-isiä. Tutkijaa alkoi kiinnostaa entistä enemmän, mitä kaikkea modernin mielenteorian ulkopuolelle jäi.

Länsimaissa suru mahdutetaan psykologisten teorioiden raameihin, jotka ovat ahtaita. Surutyölle on määritelty aika ja vaiheet. Silti elävien ja kuolleiden välisten siteiden ylläpito lohduttaa ja tuo elämään syvempää merkitystä. Edesmennyt on arjessa läsnä, kuollut mutta ei kadonnut. Honkasalon mielestä on tärkeää tutkia, mitä ihmiset kertovat tästä.

Aivokuvantajat kiinnostuivat yliluonnollisesta

Suomessa yliluonnollinen kokemus on saanut vaietun tabun leiman. Näin ilmiöistä tulee vielä kummallisempia kuin ne ovat. Silti vain seitsemän prosenttia suomalaisista uskoo, ettei mitään jumalaa, henkeä tai spirituaalista energiaa ole olemassa.

Honkasaalo muistuttaa, että länsimaiset käsitykset, joita me sanomme tieteeksi, ovat myös kulttuurisesti tuotettuja ja arvotettuja. Tiede ei ole inhimillisestä elämästä ja valinnoista vapaa neutraali linnake.

- Kumman kokemukset ovat tärkeä väylä ihmismielen tutkimiseen, Marja-Liisa Honkasalo sanoo.

Aivotutkimus on kehittynyt huimasti. Uusista neurotieteellisistä löydöksistä uutisoidaan paljon. Puhutaan aivollistumisen ajasta ja neurovallankumouksesta. Ryhmä aivokuvantajia on kiinnostunut myös kummasta. Ääniä kuulevia, ei-psykoottisia ihmisiä on tutkittu ja havaittu, että heidän kuuloalueensa aktivoituvat, vaikka muut eivät kuule mitään.

– Jes! Se siis näkyy aivoissa, joten kokemuksen täytyy olla totta. Visuaalista näyttöähän ­luonnontiede etsii. Ja siellä sitä nyt on, Honkasalo hymyillee.

Hän jatkaa ajatusleikillä. Seuraavaksi enkeleitä näkevä pitäisi työntää kuvantamisputkeen. Ehkä näytölle piirtyisi soma siivekäs.

Hyvä hoitokokemus on jo nähty kuvantamislaitteilla samoin kuin plasebo. Ne eivät siis ole vain epämääräisiä tuntemuksia vaan näkyvät aivoissa mantelitumakkeen, mielihyvää prosessoivan keskuksen aktivoitumisena.

– Kalliit lääkkeet ja superhoidot eivät paranna parhaalla mahdollisella tavalla, jos hoitokokemus on huono.

Pyhän kokemus ei ole rationaalinen

Tieteen ja talouden kieli läpäisee yhteiskunnan kaikkialla. Tällä on kääntöpuolensa. Ihmiset eivät jaksa enää kuunnella vain rationaalisia selityksiä.

– Moni kokee, että maailma on paljon monimutkaisempi. Tiede juoksee ikään kuin jäljessä väittäessään, että vain tämä on totta. Eiväthän esimerkiksi pyhän kokemukset ole koskaan voineet olla kovin rationaalisia.

Vaikka järki hallitsee, uushenkiset liikkeet keräävät jäseniä. Myös katoliset pyhimykset tai ortodoksien ihmeiden tekijät kiehtovat.

– Näen tämän kaiken torjutun paluuna. Elämästä on tullut liian steriiliä. Nyt sen alta nousee voimalla erilaisia kokemuksia ja ­ilmiöitä.

Lapset osaavat lumoutua leikeissään. Aikuiset ovat menettäneet kyvyn lumoutua. Sitä myös etsitään epätoivoisesti.

Lumoutuminen kuuluu ihmisenä olemiseen. Joku tarvitsee siihen enkelin, toinen ammentaa kummista kokemuksistaan. On epäinhimillistä ­leikata ne elämästä pois ja sanoa, että sinä olet hullu. Tai että tämä on oikea tapa lumoutua mutta tuo ei.

Kumman pelko liittyy valtaan ja vallankäyttöön. Kuka saa määritellä, mikä on normaalia ja mikä ei? Ketkä saavat puhua asiantuntijan ja auktoriteetin äänellä? Mitkä kokemukset ovat sallittuja ja mitkä eivät?

Leikkiä enkelien kanssa

Honkasalo jutteli taannoin tuttavansa kanssa, joka oli alkanut vetää enkelikurssia. Osallistujia on nelisenkymmentä.

– Se on hauskaa kumman viljelyä. Ihmiset leikkivät enkelien kanssa ja käyttävät mielikuvitustaan. Näkymätön on leikissä mukana, ja sillä on lupa olla siinä.

Hengen markkinoilla liikkuu kauppiaita ja huijareita, eikä ihme. Kaikkialla yhteiskunnassa kuljetaan talous edellä. Raha hakeutuu sinne, missä ihmiset liikkuvat: terveysyrityksiin, nettikauppoihin, pelifirmoihin ja enkelisivustoille.

– Eihän enkelibisnes ole mikään irrallinen saareke. Tiedemaailmakin on muuttunut yritysmaailmaksi. Tutkijoiden pitää brändätä itseään. Ideoita varastetaan, ennen kuin ne ovat ehtineet edes päästä ulos.

Maallistuneessa kulttuurissa ihmiset jäävät henkisten kokemuksiensa kanssa yksin. Perinteisen uskonnon merkitys vähenee. Lumoa elämäänsä etsivän olisi helpompi olla uskonnollisen yhteisön jäsen. Kokemukset napsahtaisivat yhteiseen selityslokeroon, ja samanhenkiset toisivat turvaa.

– Mitä jos olet yksin ja sinulla on outo läsnäolon kokemus? Tunnet, että joku näkymätön on huoneessa. Kun menet kokemuksen kanssa terveyskeskukseen, saat mielialalääkkeet käteesi.

Yliluonnollinen kokemus leimataan herkästi

Mitä tehdä henkisen kaipuun kanssa? Honkasalon mielestä ihmiset ovat valitettavasti aika yksin ja pihalla.

Skeptikot ovat pilkanneet uushenkisiin liikkeisiin kuuluvia hurahtaneiksi. Honkasalo on lukenut heidän kirjoituksiaan ja yrittänyt ymmärtää ivan ja häpäisyn perusteita. Kiivas tiedeuskovainen ihminen on hänen mukaansa yhtä vahvan ideologian pauloissa kuin vaikkapa kiihkokristitty.

– Silloin ei synny vuoropuhelua tai edes halua ymmärtää toisella tavalla ajattelevia. Välillä skeptikoiden ja toisaalta myös kirkonmiesten puheissa on lähes inkvisition leima. Toisin ajattelevat halutaan häpäistä.

Osalle yliluonnollisia asioita kokeneille selvänäkö on suvussa äidiltä tyttärelle periytyvä ominaisuus. Se koettiin Honkasalon tutkimuksessa positiivisena eikä häpeällisenä ja vaiettuna asiana.

– Osa heistä oli psykologisilla mittareilla ­ajateltuina tavallista herkempiä. Heillä oli kyky eläytyä ja mennä tilanteeseen mukaan.

Erikoiset aistimukset koettiin rikkautena. Mielikuvitus ikään kuin laajeni ruumiilliselle, aistien tasolle.

Outo voi muuttaa elämää

Yliluonnollinen saattoi muuttaa ihmisiä ja kääntää elämän suuntaa. Vahvan varoittavan aistimuksen takia sovitulle matkalle ei lähdettykään. Kummat sattumukset ohjasivat puolison löytämiseen.

– Uskonnolliset, skeptiset ja tieteellisetkin maailmankuvat alkoivat rakoilla. Tuli tilaa uudenlaisille ajatuksille.

Eräs totesi: ”Olen alkanut hyväksyä sen, että muutakin kuin tämä näkyvä elämä voi olla olemassa.”

Honkasalo tapasi henkilöitä, jotka olivat tunteneet esimerkiksi edesmenneen läheisen huoneessa. Hädässä tai surussa heidän kanssaan oli yllättäen joku.

– Aistit antoivat heille mahdollisuuden lohduttaa itseään näiden tuntemusten avulla. Joku saattoi kokea ikään kuin pyhän läsnäolon.

Kumman kartoitus jatkuu. Se on poikinut jo opinnäytetöitä ja tutkimussuunnitelmia. Honkasalo sai yhdessä taiteen tutkijoiden kanssa hiljattain Koneen säätiöltä kolmen vuoden rahoituksen Ruumis ja toinen -tutkimushankkeeseen, jossa selvitetään, miten näyn, äänen tai läsnäolon  voi kokea.

Tutkimustyö on tehnyt Honkasalon nöyräksi ilmiöiden edessä.

– Toivon ennen kaikkea suvaitsevaisuutta ja avoimuutta ihmisten erilaisuudelle. Kaikkea kun ei voida järjellä ratkaista.

Marja-Liisa Honkasalo toimii tutkimusjohtajana Turun yliopistossa. Hän tutkii sairautta ja kulttuuria ja asuu Siuntiossa. Perheeseen kuuluu viisi aikuista lasta. Julkaissut Reikä sydämessä -kirjan (Vastapaino 2008). Viimeisin kokoelma on Mielen rajoilla - Arjen kummat kokemukset (SKS 2017).

Julkaistu: 9.8.2018