Vähäinen kuitujen saanti ummetuksen syynä
Ummetus on yksi yleisimmistä ruuansulatuskanavan toimintahäiriöistä. Suomessa ummetusta esiintyy 1 – 6 prosentilla terveestä väestöstä. Tyypillisiä syitä vatsan laiskaan toimintaan ovat muun muassa niukkakuituinen ruokavalio, vähäinen liikunta ja työstressi. Ongelman yleisyys kasvaa iän myötä. Jopa 80 prosenttia vähän liikkuvista vanhuksista kärsii ummetuksesta. Kun ummetuksen syynä ei ole muuta sairautta, suolen toimintaa voidaan tasapainottaa lisäämällä päivittäistä kuidunsaantia.
Tutkimus uuden kuituseoksen vaikutuksesta vatsan toimintaan
Juuri valmistuneessa tutkimuksessa selvitettiin ravintokuituseoksen vaikutusta vatsan toimintaan henkilöillä, jotka kärsivät kroonisesta toiminnallisesta ummetuksesta. Tutkittavana oli suomalaista pellavaa, suomalaisia marjakuituja sekä psylliumia sisältävä uusi kuituseos. Kliinisiä ravitsemustutkimuksia tekevän Clinical Life Sciences Oy:n toteuttamaan tutkimukseen osallistui 66 kainuulaista, jotka jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään. Ryhmät nauttivat kuuden viikon ajan pellava-psyllium-marjaseosta tai rakeistettua pellavarouhetta, joka toimi niin sanottuna positiivisena kontrollina.
Pellava-psyllium-marjaseoksen vaikutus vatsan toimintaan oli parempi kuin tehokkaaksi tiedetyn pelkkää pellavaa sisältävän vertailutuotteen. Pellava-psyllium-marjaseoksen päivittäinen nauttiminen vilkastutti vatsan toimintaa. Tutkimusjaksolla viikoittaiset ulostuskerrat lisääntyivät noin 60 prosenttia. Molemmat kuituvalmisteet lisäsivät aterian jälkeistä täydenolontunnetta verrattuna kuitulisättömään ateriaan. Molemmat tutkimuksessa käytetyt kuituvalmisteet myös helpottivat ulostamista ja pehmensivät ulosteen koostumusta, kun verrattiin tutkimusta edeltäneeseen tilanteeseen.
Terveelliset kuidut
Kuidut ovat kasvikunnasta peräisin olevaa sulamatonta hiilihydraattia, jotka eivät tuota energiaa eivätkä nosta verensokeria. Ne kulkeutuvat ruuansulatuskanavamme läpi liukenematta ja hajoamatta. Samalla ne pehmentävät ulostemassaa, nopeuttavat sen liikkumista suolistossa ja tasapainottavat vatsan toimintaa. Kuitujen tiedetään myös pitävän kylläisenä pitkään, tasoittavan verensokerin vaihteluita ja alentavat veren kolesteroliarvoja. Luonnolliset kuitulähteet kuten pellava ja marjarouheet sisältävät kuidun ohella runsaasti monia elimistön hyvinvoinnille tärkeitä rasvahappoja ja hivenaineita. (Ruokatieto)
Lähde: Ruokatieto Uutispalvelu 18.02.2009
Lue lisää: