Terve.fi

Ratkaisukeskeinen terapia


Psykoterapia alkaa yleensä siitä, kun asiakas tai potilas tulee hakemaan apua ongelmaan tai oireeseen. Terapeutti ja potilas keskustelevat ongelmasta, sen syistä ja miten siitä päästäisiin eroon tai sitä pystyisi hallitsemaan. Ratkaisukeskeisessä terapiassa, joka alun perin kehitettiin lyhytkestoisena psykoterapiatekniikkana Brief Family Therapy Center -keskuksessa Milwaukeessa 1970-luvun lopulla, otetaan erilainen näkökulma korostamalla positiivista puolta tietyin tavoin.

Sen sijaan, että keskityttäisiin ongelmiin ja niiden syihin, terapeutti saa potilaan ajattelemaan toiveita ja saavutuksia. Keskitytään päämääriin esteiden sijasta ja vahvuuksiin heikkouksien sijasta.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa ei tehdä diagnooseja, yritetä edistää asian ymmärrystä tai analysoida mennyttä. Sen sijaan potilasta kannustetaan havaitsemaan ja toteuttamaan vaihtoehtoisia ratkaisuja. Lähdetään siitä olettamuksesta, että minkä tahansa tuloksellisen psykoterapian lopuksi potilaan tilanne on muuttunut, niin että hän toimii jotenkin eri tavalla. Ratkaisukeskeisessä terapiassa potilasta autetaan miettimään, mikä tuo muutos voisi olla. Kun ratkaisu on keksitty, potilas ja terapeutti etenevät sitä kohden askel askeleelta.

Ihmekysymys (the miracle question): Tämän värikkäästi nimetyn keinon tarkoituksena on selvittää, mitä asiakas toivoo, ja minkälaista jokapäiväinen elämä olisi, jos nuo toiveet täyttyisivät. Yleinen versio on seuraavanlainen: Kuvittele, että keskellä yötä nukkuessasi tapahtuu ihme, ja kaikki ongelmasi, joiden vuoksi olet täällä, loppuvat. Kun heräät seuraavana aamuna, mistä tiedät, että näin on? Mitä teet eri tavalla? Kuka muu tietää, ja miten ja milloin he tietävät? Mistä minä, terapeutti, tietäisin että ongelmasi on hoitunut ihmeen kautta?

Ensimmäinen vastaus saattaa olla epämääräinen (“Voin paremmin”), ja on usein tarpeellista houkutella hieman tarkempi vastaus. Terapeuttinen keskustelu voisi edetä esimerkiksi tähän tapaan: “Ihme tapahtuu, etkä enää suutu niin helposti. Mistä tietäisit sen?” “En suuttuisi, kun joku nimittelee minua.” “Mitä tekisit sen sijaan, kun joku nimittelee sinua?”

Toinen esimerkki terapiaistunnosta: “Jos selviäisit alkoholiongelmastasi ihmeen kautta, niin mitä tekisit eri tavalla seuraavana aamuna?” “En tiedä, en pysty kuvittelemaan.” “Yritä.” “Kaikki ystäväni juovat, joten mitä oletat minun tekevän?” “Tiedän, että se ei ole helppoa, mutta mieti asiaa.” “No, on kaikenlaisia asioita.” “Sano yksi.” “Menisin ehkä kirjastoon lukemaan sanomalehtiä.” “Miten päiväsi olisi erilainen, jos menisit kirjastoon?” Vaihtoehtojen miettiminen on ratkaisun alku.

Poikkeuskysymys (the exception question): Ratkaisukeskeisessä terapiassa terapeutit usein olettavat, että potilas on jo alkanut löytää ratkaisua tietämättä sitä. Ongelmaan on aina poikkeuksia – on aikoja, jolloin apua hakevalla henkilöllä ei ollut vaikeuksia nousta aamulla ylös sängystä, hän ei pelännyt kotoa poistumista, pystyi vastustamaan kiusausta ja oli juomatta tai ottamatta huumeita tai ei suuttunut silmittömästi. Tavoitteena on selvittää, mitä nämä poikkeukset ovat, ja tehdä niistä vähemmän poikkeuksellisia. Terapeutti kysyy: “Milloin pystyit viimeksi toimimaan näin edes vähän tai lyhyen aikaa? Mitä voisit tehdä, jotta niin tapahtuisi taas”. Toinen tapa kysyä samaa asiaa: “Mitä olet jo tehnyt tai teet, mikä voisi auttaa sinua löytämään ratkaisun?”

Selviytymiskysymys (coping questions): Tämä muunnos poikkeuksen etsimisestä on suunniteltu antamaan tietoa apukeinoista, joita potilaat eivät ehkä huomaa omaavansa. Se on erityisen hyödyllinen, kun he eivät pysty kuvittelemaan mitään muutosta olosuhteisiinsa tai eivät pysty näkemään mitään arvokasta nykyisessä elämässään. Esimerkiksi agorafobiasta kärsivä nainen, joka pelkää talostaan poistumista, pystyi kuitenkin osallistumaan rakastamansa tädin hautajaisiin. Terapeutti ilmaisee ihailunsa ja on utelias kuulemaan, miten hän siinä onnistui.

Yleensä terapeutti kannustaa potilaita selviytymisestä: “Huomaan, että asiat ovat olleet sinulle todella vaikeita, mutta kuitenkin pystyt jotenkin nousemaan aamuisin ja laittamaan lapset kouluun. Miten pystyt siihen?” Potilaita voi myös kannustaa, erityisesti terapiaistunnon päätteeksi, miettimään ääneen henkilökohtaisia saavutuksia: “Sano kolme asiaa, joista sinua voi kehua.”

Asteikkokysymys (scaling questions): Terapeutti kysyy, minkälaisen muutoksen ihmiset huomaisivat, jos potilas ottaisi pienen askeleen eteenpäin ratkaisun löytämiseksi. Tavoitteena on auttaa potilaita näkemään miten kauas he ovat päässeet, minne he ovat menossa ja miten lähellä he ovat tavoitettaan. Tavallisia asteikkokysymyksiä ovat: Asteikolla yhdestä kymmeneen, missä kymmenen on ratkaisu ja yksi pahin mahdollinen tilanne, missä kohdalla olet nyt? Mikä on muuttunut, edes vähän, sitten viime istunnon? Miten luottavainen olet, että pystyt etenemään edes yhden pykälän? Kun olet edennyt, mikä asia muuttuu elämässäsi? Milloin ja miten sinä ja muut tiedätte? Jos potilas vaikuttaa liian luottavaiselta, terapeutti voi vielä lisätä: Mitä sinun pitäisi tehdä, jotta vanhempasi (puolisosi, sosiaalityöntekijä) arvioisi ratkaisumahdollisuutesi korkeammiksituolla asteikolla?

Esimerkiksi pojalla on jatkuvasti vaikeuksia koulussa, hän tappelee muiden oppilaiden kanssa ja on vakuuttunut, että opettajat kiusaavat häntä. Hän arvioi koulutilanteensa asteikolla kohtaan yksi tai kaksi. Mutta hän pitää itseään hyvänä jalkapallon pelaajana, asteikolla yhdeksän arvoiseksi. Terapeutti kysyy, mikä tekee hänestä hyvän jalkapallon pelaajan, ja he ovat yhdessä sitä meiltä, että harjoittelu, itsekuri, ryhmätyöskentely ja luotettavuus ovat tärkeitä asioita. Sitten he keskustelevat, mikä näistä taidoista olisi hyödyllisin kehittämään suhdetta opettajiin ja muihin oppilaisiin. 

Arviointi

Ratkaisukeskeiset metodit ovat olleet laajassa käytössä yksilö- tai ryhmäterapiassa monissa maissa alkoholin ja huumeiden käyttäjillä, masentuneilla, nuorisorikollisilla, mutta myös liikeyritysten yksilövalmennuksessa ja konsultoinnissa. Kontrolloidut kokeet ovat kuitenkin harvinaisia. Yhdessä lyhyessä viisi tutkimusta sisältävässä katsauksessa terapian havaittiin olevan tehokkaampi kuin hoidotta jääminen (hoitoon jonotus) masennuksessa, nuorison epäsosiaalisessa käyttäytymisessä, vankien uusintarikollisuudessa sekä ortopedisten toimenpiteiden kuntoutuksessa.

Kriitikot näkevät ratkaisukeskeisen terapian liian yksinkertaisena, mutta sen puolestapuhujat pitävät yksinkertaisuutta hyveenä. Ratkaisukeskeinen terapia ei voisi koskaan olla vastaus monimutkaisiin kroonisiin tiloihin, kuten bipolaarihäiriössä tai rajatilapersoonallisuuksia hoidettaessa. Mutta jotkut ovat sitä mieltä, että tietyissä tapauksissa ratkaisukeskeinen terapia voi olla hyödyllinen lisä muihin terapeuttisiin tekniikoihin. Ratkaisukeskeisiä metodeja on otettu käyttöön motivoivassa haastattelussa ja potilaskeskeisessä terapiassa, ja se saattaa kukoistaa nopeasti kehittyvän positiivisen psykologian vanavedessä. Ratkaisukeskeinen psykoterapia, joka on edelleen hengissä yli 25 vuotta syntymänsä jälkeen, saattaa sisältää vielä havaitsemattomia mahdollisuuksia.

Copyright © 2006 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.

Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.

Lähteet

The Brief Therapy Practicewww.brieftherapy.org.uk

European Brief Therapy Associationwww.ebta.nu

Brief Family Therapy Centerwww.brief-therapy.org

Viitteet

de Jong P, et al. Interviewing for Solutions, SecondEdition. Brooks/Cole Publishers, 2002.

De Shazer S, et al. “Brief Therapy: Focused SolutionDevelopment,”Family Process (June 1986): Vol. 25,No. 2, pp. 207–21.

Guterman JT. Mastering the Art of Solution-FocusedCounseling. American Counseling Association,2006.

O’Connell B. Solution Focused Therapy. Sage,1998.

For more references, please seewww.health.harvard.edu/mentalextra

 

Julkaistu: 11.3.2008